Etusivu / Uskon pääkohtia / Sana ja sakramentit

Sana ja sakramentit

Jumalan sanaa ja sakramentteja sanotaan armonväineiksi, koska niiden sisältämän evankeliumin välityksellä voimme tulla osallisiksi Jumalan armosta, 1. Kr. 4:15; 1. Pt. 1:23; Rm. 10:17, jne.

Raamatun sana on pääsisällöltään lakia ja evankeliumia

Laki

Lain sisältö

  • Vanhassa testamentissa lailla tarkoitetaan ennen muuta viittä Mooseksen kirjaa, Tooraa. Se sisältää moraalilain, jumalanpalveluslain ja yhteiskunnallisen lain. Jeesus täytti jumalanpalveluslain, johon kuuluivat mm. pappeus ja uhrit. Hän itse on ylimmäinen pappimme ja uhri syntiemme puolesta. Hän on myös täyttänyt lain meidän hyväksemme. Hänen tähtensä tähän ryhmään kuuluvat lait eivät enää ole voimassa. Hän osoitti myös, että yhteys Jumalaan on jotakin muuta kuin monet kulttia koskevat säännöt, joiden noudattamisesta varsinkin fariseukset olivat äärimmäisen tarkkoja. 
  • Myöskään yhteiskunnallinen laki ei ole enää voimassa. Se annettiin Jumalan kansalle erämaavaelluksella, jotta se selviäisi luvattuun maahan ja elämään siellä ankarissa olosuhteissa. Siinä oli sekä rikos- että sosiaalilainsäädäntö. Sellaisenaan se ei enää ole voimassa. Siinä on kuitenkin paljon kohtia, joilla on ollut merkitystä tähän päivään saakka. Sellaisia ovat mm. jotkut hygieniaa koskevat ohjeet, suhtautumisen tarttuviin tauteihin tai työmiehen palkkoihin. 
  • Moraalia koskeva laki, ennen muuta kymmenen käskyä, ovat edelleen ilmaisemassa, kuinka Jumala tahtoo ihmisten elävän, 2. Ms. 20.

Lain tarkoitus 

  • Jumalan laki on hyvän elämän ohje, joka on annettu ihmisten suojaksi. Ymmärrämme tämän ajatuksen paremmin, jos ajattelemme käskyjen sisältöä. Ne on yleensä jaettu kahteen ryhmään. Kolme ensimmäistä koskee suhdettamme Jumalaan. Loput seitsemän puhuvat suhteestamme toinen toisiimme. Niinpä Jumala tahtoo lasten kasvavan turvallisessa ympäristössä, jossa he oppivat elämää kantavat sosiaaliset säännöt. Siksi vanhempien asia on opettaa lapset kunnioittamaan heitä ja olla sen kunnioituksen arvoisia. Kukaan ei saa tehdä toiselle väkivaltaa, ei ruumiillista eikä henkistä. Jokaista satuttaa kipeästi, jos puoliso on uskoton ja vielä syvemmin, jos tulee hylätyksi. Se satuttaa myös lapsiamme ja murentaa pohjaa heidän tulevaisuudeltaan. Jumala asettaa myös seksuaalisuutemme toteuttamiselle rajat. Hän tahtoo ihmisille yhden pysyvän suhteen, niin kuin hän alun perin sääti. Hän tahtoo suojata omaisuuttammekin ja kieltää varastamasta meiltä mitään. Maineemmekin on meille tärkeä. Siksi rakastava Jumala kieltää lausumasta meistä väärää todistusta. Kuinka meitä loukkaakaan, jos joku rupeaa himoitsemaan puolisoamme, ehkä työntekijöitämme tai jotakin muuta meidän omaamme. Jumala tietää näiden asioiden haavoittavuuden ja kieltää tekemästä niin. Ihminen tarvitsee yhden päivän viikossa lepopäiväksi ja myös aikaa Jumalan sanalle enemmän kuin kiireisenä arkena. Siksi Jumala käskee levätä yhtenä päivänä ja myös pyhittää sen. 
  • Tärkein käsky on Jumalan asettaminen ensimmäiselle sijalle elämässämme. Siinä on suuri siunaus, sillä ei kukaan muu rakasta meitä eikä ajattele täydestä sydämestään meidän parastamme, niin kuin hän. Kun käskyjä katselee tältä kannalta, Jumalan huolenpito on suorastaan hämmentävää. Moni kaihtaa ensimmäistä käskyä ja sitoutumista Jumalaan tajuamatta, kuinka suuri myönteinen vaikutus sillä on elämäämme. 
  • Aina, kun Jumalan käskyjä rikotaan, tulee vaikeuksia sekä yksityisten ihmisten että yhteiskunnan elämään. 

Lailla on kolme käyttöä, päätehtävää

  • Yhteiskunta tarvitsee lakeja rangaistuksineen ylläpitämään järjestystä, pitämään kurissa ihmisten pahuutta, ja suojelemaan kansalaistensa turvallisuutta. Lain suojan puuttuminen näkyy erityisesti yhteiskunnallisesti sekasortoisina aikoina. 
  • Länsimaisen lain perustana on vuosisatojen ajan ollut Jumalan kymmenen käskyä, mutta nykyään niistä on suurelta osin luovuttu. Kun Jumalan laista ja sen periaatteista luovutaan, eikä niitä enää opeteta, yhteiskunnan on säädettävä yhä yksityiskohtaisempia lakeja ja asetuksia. 
  • Kristillisen tiedon ja ymmärryksen ohentumisen tähden yksityisen ihmisen omatunto ei enää ohjaa hänen käytöstään niin kuin ennen. Voimme käytännössä seurata tämän kehityksen vaikutuksia omassa maassamme.
  • Lain toinen tehtävä on hengellinen. Jumalan laki osoittaa ihmiselle, kuinka kaukana ihminen on Jumalan tahdon noudattamisesta. Lain tehtävänä on näyttää ihmiselle, mitä synti on”, Jh. 16:8–11. Se osoittaa ihmisen syylliseksi Jumalan edessä, Jes. 6:5; Rm. 3:20. Se tuomitsee ihmisen ja julistaa rangaistuksen, joka lopulta on ikuinen karkotus rakastavan Jumalan yhteydestä, Mt. 25:41. Lailla on ”tuomion julistamisen virka”, 2. Kr. 3:9. 
  • Lain kolmas käyttö koskee lain asemaa uskovan ihmisen elämässä. Kun Jumalan sana alkaa kiinnostaa ihmistä, hänen mielensä kiinnittyy yleensä ensin Raamatun käskyihin ja kieltoihin. Hän tahtoo elää niiden mukaan ja uskoo siinä onnistuvansa, jos ei omin voimin, niin ainakin Jumalan avulla. Vilpitön yrittäjä huomaa kuitenkin, ettei hän pysty siihen, eikä Jumalakaan siinä auta. Hän huomaa olevansa hengellisesti kuollut. Jumala on näin johtanut hänet kulkemaan lain tien loppuun asti kirkastaakseen hänelle Kristuksen hänen ainoana pelastuksenaan. ”Kristus on näet lain loppu, ja niin tulee vanhurskaaksi jokainen, joka uskoo”, Rm 10:4. ”Vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo.” (KR33/38) Paavali kirjoittaa: ”Lain vaikutuksesta minä kuolin, mutta kuolin vapaaksi laista elääkseni Jumalalle. Minut on Kristuksen kanssa ristiinnaulittu. Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa. Sen elämän, jota tässä ruumiissani vielä elän, elän uskoen Jumalan Poikaan, joka rakasti minua ja antoi henkensä puolestani. Minä en tee tyhjäksi Jumalan armoa; jos näet vanhurskaus saadaan lakia noudattamalla, silloin Kristus on kuollut turhaan.” Gal. 2:19–21. 
  • Jeesukseen uskova ihminen ei enää elä lain vaan armon alla. 

”Synti ei enää ole teidän herranne, sillä te ette ole lain vaan armon alaisia”, Rm. 6:14.

  • Jumalan sana ohjaa uskovankin ihmisen elämää, mutta laki ei hallitse hänen omaatuntoaan. Se kyllä näyttää hänelle synnin yhä syvemmin, mutta hän elää ”armon alla” riemuiten ja Jumalaa ylistäen. 
  • Näin Jumala ohjaa ihmisen turvautumaan yksin Kristukseen, joka on kuollut hänen sijastaan hänen syntiensä tähden ja täyttänyt Jumalan tahdon eli lain hänen hyväkseen. 

Laki väärässä asemassa 

  • Lain tavallisin vääristymä on lakihenkisyys, jota kutsutaan myös legalismiksi (lat. lex = laki). Jumalan käskyjen noudattaminen tulee tärkeäksi, eikä ”Kristus yksin” enää riitä. Usein myös monet ihmisten käskyt ja kristilliset tavat ja perinteet sekaantuvat Jumalan käskyihin. Niitäkin voi noudattaa, kunhan on tietoinen siitä, ettei niillä ole hengellistä merkitystä. Jos tätä eroa ei tehdä, kristillisyys voi pahimmassa tapauksessa muuttua vain mukautumiseksi määrättyihin ulkonaisiin tapoihin. 
  • Lakihenkisyys johtaa helposti omahyväisyyteen ihmisen, joka kykenee oman elämänsä hallintaan. Vilpitön noudattaja jää ehkä jopa musertavan taakan alle, eikä se suinkaan ole Jumalasta.
  • Lain yksipuolinen korostaminen synnyttää minäkeskeistä kristillisyyttä, joka joillekin muodostuu todelliseksi taakaksi. Evankeliumin vapauttava sanoma peittyy vaatimusten paineeseen. 
  • Monet pettyvät kristillisyyteen kohdatessaan vain lakihenkisyyttä. He vetäytyvät pois, usein haavoittuneina. Joistakin tulee kiivaita kristinuskon vastustajia. 

Evankeliumi

Evankeliumin sisältö 

  • Evankeliumi on kristinuskon keskeisin asia. Ilman evankeliumia ei ole kristinuskoakaan.
  • ”Evankeliumi on tarkoin määritelty sanoma määrätyistä tosiasioista, jotka Jumala on Kristuksessa toteuttanut pelastaakseen meidät synnistä ja antaakseen meille vanhurskauden. Tämän vanhurskauden vaikutuksesta voimme seisoa puhtaina ja täydellisinä Jumalan edessä.” (Andersen)
  • Evankeliumi on Jumalan Pojassa, Jeesuksessa Kristuksessa, joka tuli ihmiseksi, eli synnittömän elämän, kuoli meidän puolestamme ja nousi ylös kuolleista. Hän kärsi Jumalan rangaistuksen meidän synneistämme meidän sijastamme.

”Ja kuitenkin: hän kantoi meidän kipumme, otti taakakseen meidän sairautemme. Omista teoistaan me uskoimme hänen kärsivän rangaistusta, luulimme Jumalan häntä niistä lyövän ja kurittavan, vaikka meidän rikkomuksemme olivat hänet lävistäneet ja meidän pahat tekomme hänet ruhjoneet. Hän kärsi rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha, hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet.” Jes. 53:4–5. 

”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän”, Jh. 3:16. 

”Jumala itse teki Kristuksessa sovinnon maailman kanssa eikä lukenut ihmisille viaksi heidän rikkomuksiaan – – Kristukseen, joka oli puhdas synnistä, Jumala siirsi kaikki meidän syntimme, jotta me hänessä saisimme Jumalan vanhurskauden.” 1. Kr. 5:19, 21.

”Kristuksen veressä meillä on lunastus, rikkomustemme anteeksianto”, Ef. 1:7.

  • ”Tästä näemme, mitä evankeliumi todella merkitsee. Se ei ole mitä tahansa puhetta Jumalan armosta. Monet luulevat puhetta lohduttavasta Jumalasta ja hänen armostaan evankeliumiksi. Se on vaarallista harhaoppia.” ”Evankeliumi ei myöskään ole mitä tahansa puhetta Jumalan rakkaudesta syntistä kohtaan. Monet puhuvat Jumalan rakkaudesta niin kuin se ummistaisi silmänsä kaikilta vastaväitteiltä eikä suhtautuisi ollenkaan vakavasti siihen, että olemme syntisiä. Tätä he kutsuvat evankeliumiksi.” (Andersen) ”Lukemattomat ovat ne ihmiset, jotka jonkinlaisella uskolla Jumalan armoon ovat menneet ikuiseen kadotukseen.” (Rosenius)
  • Evankeliumi on Jumalan voima, Rm. 1:16. ”Jumalan voima merkitsee voimaa, jolla Jumala itse vaikuttaa pelastukseksi.” (Andersen)
  • Evankeliumi vapauttaa kaikesta syyllisyydestä ja kadotustuomiosta, Rm. 8:1. Se puhdistaa kaikesta synnistä, siitäkin, jota emme tunne tai muista. ”Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä”, 1. Jh. 1:9. 
  • Evankeliumi tarjoaa ja lahjoittaa kaiken sen, mitä laki vaatii. 
  • Evankeliumia ei kukaan tunne luonnostaan. Se tullaan tuntemaan vain Jumalan sanasta. Se vastaanotetaan vain uskomalla sanan lupaus syntien anteeksiantamisesta.  

Evankeliumin vääristymä

  • Evankeliumin tavallisin vääristymä on antinomismi (kr. nomos = laki), lain syrjäyttäminen, siitä vaikeneminen. Uskotaan, että lain julistus synnyttää vain ahdistusta, koska ihmiset kokevat itsensä jo muutenkin syyllisiksi. He tuntevat syntinsä pelkän elämänkokemuksensa tai omantuntonsa avulla. Monet ajattelevat, että evankeliumi luo parhaiten synnintunnon. Jotkut ovat sitä mieltä, että laki ei kuulu enää uskoville ollenkaan. He eivät ota huomioon, että uskovissakin on jäljellä turmeltunut luonto. 
  • Jumalan tahdon julistaminen on vuosien mittaan tullut yhä haastavammaksi, koska ihmiset eivät halua kuulla mitään kielteistä sanomaa. Jesaja kuvaa oman aikansa suhtautumista Jumalan sanaan: ”He sanovat näkijöille: ’Älkää nähkö’, ja ennustajille: ’Älkää tosia ennustako. Puhukaa sellaista, mikä on meille mieleen, nähkää meille kauniita unia’.” Jes. 30:10.  
  • Antinomismi estää ihmisiä pääsemästä Jeesuksen todelliseen tuntemiseen. Koska ihmisille ei osoiteta syntiä, he eivät myöskään tarvitse todellista evankeliumia eivätkä syntisten Vapahtajaa. 
  • Antinomismi vaikuttaa rappeuttavasti yksityisen ihmisen, hengellisen liikkeen, kirkon ja yhteiskunnan moraaliin. 
  • Ilman lain julistusta monet syyllisyyden ahdistamat ihmiset eivät osaa sanoittaa sitä, mikä heitä painaa. Heille ei silloin evankeliumikaan tuo vapautusta. 
  • Kun lain julistus puuttuu, ihmisiltä katoaa tunto synnin vakavuudesta Jumalan edessä, ja suhtautuminen syntiin muuttuu ”avarammaksi”.
  • Lakihenkisyyteen väsyneinä monet ajautuvat antinomismiin. 

Lain ja evankeliumin erottaminen 

  • Luther sanoo lain ja evankeliumiin erottamisesta: ”Tämä erottaminen − − on suurin taito koko kristikunnassa, ja se tulisi osata ja tuntea jokaisen, joka kristityn nimestä kerskaa tai omistaa sen itselleen.”   
  • Laki näyttää synnin, sen voiman ja kadottavuuden. Evankeliumi vapauttaa syyllisyydestä, synnin hallintavallasta ja Jumalan vihasta eli hänen oikeudenmukaisesta tuomiostaan.
  • Kristillinen oppi vanhurskauttamisesta on asiallisesti samaa kuin lain ja evankeliumin erottaminen. 
  • Pelastusvarmuus on sydämen varmuutta evankeliumin lupauksesta riippumatta omista tunteista tai vastoin niitä.

Kristillinen usko on uskoa evankeliumiin. Kaikki muut uskonnot ovat lakiuskontoja.

Lain ja evankeliumin sekoittaminen

  • Jos lakia julistetaan niin, että Jumalan tahdon vaatimuksia yritetään lieventää evankeliumilla, ei laki voi tehdä tehtäväänsä. 
  • Jos ei julisteta täysin vapaata ja ehdotonta evankeliumia, vaan pannaan mukaan vaikka vain pieni ehto, jottei evankeliumi tuntuisi liian vapaalta, se ei enää vapauta omaatuntoa syyllisyydestä. 

Sakramentit 

  • Sakramentteja ovat kaste ja ehtoollinen. Jeesus itse on ne asettanut. Ne perustuvat Jeesuksen sanaan ja käskyyn, Mt. 28:18–20; 26:26–28; 1. Kr. 11:23–26.
  • Sakramentin muodostaa näkyvä aine, johon yhdistyy Jumalan sana. Aineet tekee sakramenteiksi vain Jumalan sana. 
  • Sakramentit ovat olemukseltaan evankeliumia näkyvässä, konkreettisessa muodossa. Ne on annettu syntien anteeksiantamiseksi, Mt. 26:27,28; Apt. 2:38; 22:16. Siksi niitä sanotaan armonvälineiksi. 

Kaste

  • ”Kasteesta seurakuntamme opettavat, että se on välttämätön pelastukseen ja että Jumalan armo annetaan kasteen välityksellä. Lapset tulee kastaa, jotta heidät kasteen kautta annettaisiin Jumalan huomaan ja näin otettaisiin Jumalan armoon.
  • Seurakuntamme tuomitsevat kasteen uusijat, jotka hylkäävät lapsikasteen ja väittävät lasten pelastuvan ilman kastetta.” (TK)

Kasteen perusta

  • Kasteen perustana on Jeesuksen käsky ja lupaus. ”Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti." Mt. 28:18–20. "Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille. Joka sen uskoo ja saa kasteen, on pelastuva. Joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.” Mk. 16:16. 
  • Tässä ei puhuta uskon ja kasteen järjestyksestä, vaan kummankin välttämättömyydestä. Siinä käytetään verbinmuotoja, joilla ilmaistaan tapahtuneita ja edelleen voimassa olevia tosiasioita: joka on uskonut, jonka sydämeen usko on syntynyt, ja joka on kastettu. Uskon syntyminen ja kasteen saaminen ovat molemmat välttämättömiä pelastukseen. On kuitenkin tilanteita, joissa joku ei voi tai ei ehdi saada kastetta. Jeesus korostaakin, että ilman uskoa ihminen tuomitaan kadotukseen. 
  • Uudessa testamentissa usko näyttää syntyvän ennen kastetta, kastehetkellä, sen jälkeen tai ei ehkä ollenkaan, Apt. 2:38; 8:13, 18–24, 35–38; 22:16. 

Kasteen olemus

  • Kaste on olemukseltaan evankeliumia näkyvässä, konkreettisessa muodossa. Jumala antaa siinä ihmiselle synnit anteeksi.
  • Ensimmäisenä helluntaina, kun ”kaikki tunsivat piston sydämessään” ja kysyivät hädissään, mitä heidän piti tehdä, Pietari sanoi: ”Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen. Teitä tämä lupaus tarkoittaa ja teidän lapsianne, ja myös kaikkia niitä, jotka ovat etäällä - keitä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu.” Apt. 2:38. Ananias sanoi Saulus Tarsolaiselle: ”Älä vitkastele. Huuda avuksi hänen nimeään, nouse ja anna kastaa itsesi, anna pestä syntisi pois”, Apt. 22:16. 
  • Golgatalla Jumala on antanut sydämessään anteeksi koko ihmiskunnalle. Kasteessa hän antaa anteeksi yksittäiselle ihmiselle.
  • Raamatun ja luterilaisten tunnustuskirjojen mukaan ihminen uudestisyntyy kasteessa.

”Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan”, Jh. 3:3.

”Mutta kun Jumalan, meidän pelastajamme, hyvyys ja rakkaus ihmisiä kohtaan tuli näkyviin, hän pelasti meidät, ei meidän hurskaiden tekojemme tähden, vaan pelkästä armosta. Hän pelasti meidät pesemällä meidät puhtaiksi, niin että synnyimme uudesti ja Pyhä Henki uudisti meidät.” Tiit. 3:4–5. 

  • Kasteeseen ihminen ei voi itse lisätä mitään. Se ei perustu ihmisen uskoon, uskonsa tunnustamiseen tms. Se on kokonaan Jumalan teko ja Jumalan lahja, niin kuin Jumalan työ Golgatalla. Mitä ihminen voi siihen lisätä esim. kastattamalla itsensä uudelleen?                                                                           

Mitä kaste antaa tai hyödyttää?

  • ”Kaste vaikuttaa syntien anteeksisaamisen, vapahtaa kuolemasta ja perkeleestä ja antaa iankaikkisen autuuden kaikille, jotka uskovat Jumalan sanat ja lupaukset.” (Vähä Katekismus)
  • Kasteessa meidät liitetään Kristuksen ruumiiseen, seurakuntaan, 1. Kr. 12:13.
  • Kasteen sisältö ja merkitys eivät Jumalan armotekona muutu, vaikka ihminen ei uskoisikaan tai jopa luopuisi uskostaan, niin kuin ei muutu sekään, mitä Jumala on tehnyt Golgatalla meidän kaikkien puolesta. Ilman uskoa kaste sen enempää kuin syntiemme sovituskaan ei hyödytä mitään. 

Kasteen vaikutus elämään

”Näin meidät kasteessa annettiin kuolemaan ja haudattiin yhdessä hänen kanssaan, jotta mekin alkaisimme elää uutta elämää, niin kuin Kristus Isän kirkkauden voimalla herätettiin kuolleista. Jos kerran yhtäläinen kuolema on liittänyt meidät yhteen hänen kanssaan, me myös nousemme kuolleista niin kuin hän.” Rm. 6:4–6. 

  • ”Juuri kasteessa vanha ihminen surmataan ja sen jälkeen nousee ylös uusi ihminen. Näiden kahden tapahtuman on jatkuttava meissä läpi koko elämämme. Eihän kristillinen elämä oikeastaan mitään muuta olekaan kuin yhtä jokapäiväistä kastetta, joka on kerran alkanut ja jatkuu alati. – – Ellei näin tapahdu, vaan meissä olevan vanhan ihmisen ohjakset päästetään löyhälle, niin että sen vauhti vain kiihtyy, silloin ei kaste ole käytössä, vaan ponnistellaan kastetta vastaan. Sillä ne, jotka elävät erossa Kristuksesta, eivät muuta voi kuin tulla päivä päivältä pahemmiksi.” (TK) 

Velvoitus opettamiseen

  • Kastekäskyyn sisältyy velvoitus kastetun hengelliseen opettamiseen. Harvan kohdalla se toteutuu lapsuudessa. Kristinuskon opetus kouluissa on ohentunut. Rippikoulu on kirkon lähes viimeinen mahdollisuus tutustuttaa nuoret sen uskon sisältöön, johon heidät on kastettu. Siihen sisältyy kirkon suuri vastuu rippikouluopetuksesta.
  • ”Ne siis, joissa Kristus ei lainkaan vaikuta, eivät ole Kristuksen jäseniä.” (TK) 
  • Raamattu ja tunnustuskirjat puhuvat myös hengellisesti kuolleen uudestisyntymisestä. Se tapahtuu, kun kristinuskosta etääntyneille tai siitä kokonaan osattomille julistetaan Jumalan sanaa, sekä lakia että evankeliumia. Uudestisyntymisestä on lisää kohdassa Ihmisen pelastuminen.

Lapsikasteen perusteluja

Raamatullisia perusteluja 

  • Jeesus otti vastaan lapsia, Mt. 18:1–11; 21:16.
  • Hän käski kastaa kaikki kansat. Ei puhuttu vain aikuisista, Mt. 28:18–20. 
  • Alkukirkossa kastettiin perheet, esim. Apt. 16:15,33; 1. Kr. 1:16. 
  • Jumalan lupaus anteeksiannosta kasteessa kuuluu myös lapsille, Apt. 2:38–39.
  • Raamattu puhuu vain yhdestä kasteesta. Perheet kastettiin, eikä uudesti kastamisesta aikuisena puhuta missään mitään. Kaste Jumalan tekona pysyy voimassa ihmisen lankeemuksista huolimatta, 1. Kr. 12:12, 13. 

Opillisia perusteluja

  • Pieni lapsikin tarvitsee Jumalan anteeksiannon perisynnin tähden, joka hänessä asuu. 
  • Kaste on Jumalan armoteko. Se ei perustu uskonsa tunnustamiseen tai mihinkään muuhunkaan ihmisen suoritukseen. Kaste on kokonaan evankeliumia. 

Historiallisia perusteluja 

  • Lapsikaste oli käytössä jo alku- ja varhaiskirkon aikana. 
  • Jeesus käski kastaa. Käsky ei kuitenkaan loppunut siihen. Hän käski myös opettaa kastettuja pysymään hänen sanassaan, Mt. 28:18–20.
  • Kastaminen ilman opetusta on ongelmallista. Tällöin kastetut eivät välttämättä koskaan tule tietämään, mitä heille on kasteessa lahjoitettu ja mitä kristinusko sisältää.
  • Sillä, että lapset jätetään kastamatta, tulee olemaan näkyvät vaikutuksensa maassamme ja ylipäätään jälkikristillisissä länsimaissa. 

Ehtoollinen 

  • Ehtoollinen on Jeesuksen itsensä asettama, Mt. 26:26–28.  

”Aterian aikana Jeesus otti leivän, siunasi, mursi ja antoi sen opetuslapsilleen sanoen: ’Ottakaa ja syökää, tämä on minun ruumiini. Sitten hän otti maljan, kiitti Jumalaa, antoi heille ja sanoi: ’Juokaa tästä, te kaikki. Tämä on minun vereni, liiton veri, joka kaikkien puolesta vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi’.” Mt. 26:26–28.

  • Leivän ja viinin tekee ehtoolliseksi Jeesuksen käsky ja lupaus eli hänen lausumansa ehtoollisen asetussanat: 
  • Koska Jeesus sanoo: ”Tämä on minun ruumiini”, ”Tämä on minun vereni”, me uskomme, että ne ovat hänen ruumiinsa ja verensä. 
  • Ehtoollinen on evankeliumia näkyvässä, konkreettisessa muodossa. Ehtoollisen sisältönä on Jeesuksen sovituskuolema Golgatalla meidän puolestamme. 
  • Ehtoollinen on asetettu syntien anteeksiantamiseksi. Evankeliumin täyteiset ovat sanat, jotka ehtoollispöydässä lausutaan jokaiselle erikseen: ”Sinun puolestasi annettu”, ”Sinun puolestasi vuodatettu”. 
  • Ehtoollisen evankeliumi on niin voimakas, selvä ja kirkas, että se voi synnyttää sydämissä uskoa ja vahvistaa sitä. 
  • Ehtoollinen on uuden liiton, armoliiton, ateria, Lk. 22:20.
  • Antaessaan seurakunnalleen ruumiinsa ja verensä Jeesus itse on todellisesti, reaalisesti, olemuksellisesti ja elävänä läsnä. 
  • Ehtoollinen on myös yhteysateria Jeesuksen ja häneen uskovien kanssa, Lk. 22:14–16, 18; 24:29–31; 1. Kr. 10:16, 17; Apt. 2:42, 46. Todellista yhteyttä ei luo pelkkä osallistuminen ehtoolliseen, vaan ehtoollisen evankeliumi, joka otetaan uskossa vastaan. 
  • Nauttiessamme ehtoollista julistamme Jeesuksen kuolemaa, kunnes hän tulee, 1. Kr. 11:26. Se tarkoittaa, että julistamme Golgatan sanomaa syntiemme sovituksesta ja anteeksiannosta. 
  • Ehtoollinen on Jeesuksen muistoateria, Lk. 22:19. Siinä muistetaan Kristuksen elämää meidän hyväksemme ja hänen kuolemaansa meidän puolestamme. Se ei kuitenkaan ole pelkkä muistoateria. 
  • Se on tarkoitettu nautittavaksi toistuvasti: ”Niin usein – –”. 
  • Ehtoollisen nauttiminen voi olla myös kiitosta ja ylistystä hänen täytetystä työstään. 
  • Ehtoollisen merkitys ei riipu jakajasta. Otamme ehtoollisen Jeesuksen kädestä. ”Me näet väitämme, ja tästä emme tingi: vaikka ehtoollisen ottaa vastaan tai sen jakaa täysi heittiö, hän ottaa vastaan oikean sakramentin eli Kristuksen ruumiin ja veren. Tässä suhteessa hän ei yhtään eroa siitä, joka toimittaa sen kaikkein kelvollisimmin. Ehtoollinen ei näet nojaa ihmisen pyhyyteen, vaan Jumalan sanaan.” (Iso Katekismus) ”Sillä asetussana, joka on tehnyt leivän ja viinin sakramentiksi, ei muutu ihmisen persoonan eikä epäuskon tähden vääräksi.”   

Kuka voi mennä ehtoolliselle?

  • ”Mahdollinen ja kelvollinen on se, joka uskoo nämä sanat: Teidän edestänne annettu ja vuodatettu syntien anteeksiantamiseksi.” (Vähä katekismus) 

Kuka on mahdoton ja kelvoton ehtoollispöytään?

  • ”Joka ei usko näitä sanoja tai epäilee niitä, hän on mahdoton ja kelvoton. Sillä tämä sana: Teidän puolestanne vaatii aivan uskovaista sydäntä.” Tarkoituksena ei ole ruveta mittaamaan oman uskonsa määrää, vaan rohkaistua Jeesuksen evankeliumintäyteisistä sanoista. 

Ehtoollisen voi kuitenkin nauttia kelvottomasti, mikä koituu ihmiselle tuomioksi. ”Sen tähden, joka kelvottomasti syö tätä leipää tai juo Herran maljan, hän on oleva vikapää Herran ruumiiseen ja vereen. Koetelkoon siis ihminen itseänsä, ja niin syököön tätä leipää ja juokoon tästä maljasta; sillä joka syö ja juo erottamatta Herran ruumista muusta, syö ja juo tuomioksensa.” 1. Kr. 11:27–32.