Etusivu / Uskon pääkohtia / Pyhä Henki Puolustajamme

Pyhä Henki Puolustajamme

Pyhän Hengen olemus 

  • Pyhä Henki on Jumalan kolmiykseyden kolmas persoona, yhtä Isän ja Pojan kanssa, esim. Mt. 28:18–20. 
  • Pyhä Henki on persoona ja toimii persoonan tavoin. Pyhästä Hengestä käytetään persoonapronominia ’hän’. 
  • Pyhä Henki on Jumala: kaikkitietävä, 1. Kr. 2:10, kaikkialla läsnä oleva, Ps. 139:7, kaikkivaltias, Ps. 104:30 jne. 
  • Häntä kuvaavat hänen monet nimensä: totuuden Henki, Jh.14:17, elämän Henki, Rm. 8:2, armon ja rukouksen Henki, Sak. 12:10, voiman, rakkauden ja raittiuden Henki, 2. Tim. 1:7, jne. 

Pyhän Hengen vuodatus 

  • Pyhä Henki vuodatettiin ensimmäisenä helluntaina, Apt. 2.
  • Helluntai merkitsi Joelin profetian täyttymistä, Joel 2:28–32; Apt. 2:16; Jh. 16:7; Apt.1:4–8. 
  • Ensimmäinen helluntai oli ainutkertainen tapahtuma. Se oli seurakunnan syntymäpäivä.
  • Toista helluntaita ei enää tule. Pyhän Hengen toiminta näyttäytyy kuitenkin tiettyinä aikoina ja tietyissä paikoissa voimakkaammin kuin tavallisesti. Silloin esiintyy voimakkaitakin herätyksiä: ihmiset heräävät näkemään oman syntisen tilansa Jumalan edessä. Osa heistä kääntyy Jumalan puoleen, saa syntinsä anteeksi ja uuden elämän. 

Pyhän Hengen toimintavälineet

  • Pyhä Henki toimii käyttäen Jumalan sanaa ja sakramentteja, Ef. 6:17; Hepr. 4:12. 
  • Jumalan sana on syntynyt Pyhän Hengen vaikutuksesta, 2. Pt. 1:20, 21; 2. Tim. 3:16.
  • Pyhä Henki on sanassa, Jh. 6:63.
  • Pyhä Henki tekee sanan eläväksi kuulijoille, 1. Kr. 2:2–4.
  • Hän toimii sanan mukaisesti, ei koskaan sitä vastaan.  
  • Jos Pyhän Hengen työ erotetaan Jumalan sanasta, joudutaan hurmahenkisyyteen.
  • Sakramentit, kaste ja ehtoollinen, ovat evankeliumin sanaa näkyvässä, konkreettisessa muodossa. 

Pyhän Hengen tehtäviä

  • Pyhä näyttää, että ”maailma on väärässä, hän paljastaa, mitä on synti, mitä vanhurskaus ja mitä tuomio”, Jh. 16:8–11.
  • ”Hän johtaa teidät tuntemaan koko totuuden. Hän ei näet puhu omissa nimissään, vaan puhuu sen, minkä kuulee, ja ilmoittaa teille, mitä on tuleva.” Jh. 16:13.
  • ”Hän kirkastaa minut, sillä sen, minkä hän teille ilmoittaa, hän saa minulta”, Jh. 16:14.
  • Hän asuu niissä, joille hän on kirkastanut Kristuksen, Ef. 1:13; Rm. 8:9, 11, 14; 1. Kr. 6:19. 
  • Hän on Puolustajamme maan päällä, Jh. 16:7. Jeesus on Puolustajamme taivaassa, Hepr. 9:24. 
  • Hän opettaa meitä, Jh. 14:26. 
  • Hän johdattaa meitä, Rm. 8:14; Apt. 16:6,7.
  • Hän antaa toivon, sillä Jumala on toivon Jumala, Rm. 15:13. 
  • Hän rukoilee puolestamme, Rm. 8:26, 27.
  • Hän pyhittää. Hän tahtoo meidän tulevan yhä enemmän Jeesuksen kaltaisiksi, 2. Kr. 3:18; Fil. 3:12; 1. Jh. 3:2; 1. Pt. 1:2; 2. Tess. 2:13; Hepr. 12:14; Gal. 5:22. 
  • Ja paljon muuta.

Pyhä Henki varustaa työhän seurakunnassa

  • Erilaisia tehtäviä varten hän antaa armolahjoja (kharis = armo; kharisma = armolahja), Rm. 12:6–8; 1. Kor. 12–14; Ef. 4:11; 1. Pt. 4:10, 11. Ne on tarkoitettu ”kullekin” seurakunnan jäsenelle. ”Hän antaa Hengen ilmetä itse kussakin erityisellä tavalla, yhteiseksi hyödyksi, 1. Kr. 12:7, 29–31, seurakunnan rakentumiseksi, 12:7; 14:26, ”varustaakseen kaikki seurakunnan jäsenet palvelutyöhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen”, Ef. 4:12. 
  • UT mainitsee esimerkkinä noin 25–30 armolahjaa laskutavasta riippuen. Ne ovat julistusta, palvelua ja johtamista varten. Armolahjoja on kaiketi paljon enemmänkin.
  • Julistuslahjoihin kuuluvat mm. opettajan ja evankelistan lahjat, viisauden ja tiedon sanat, profetoiminen, ilmestyksen sanat, kielilläpuhuminen, kielten selittäminen, henkien erottaminen ja sanomien arvioiminen. 
  • Palvelulahjoihin kuuluvat mm. monimuotoinen palveleminen, avustaminen, antaminen, laupeuden harjoittaminen, usko (ei tarkoita pelastavaa uskoa), parantamisen lahjat, voimalliset teot, kehottaminen ja virvoittaminen. 
  • Johtamislahjoihin kuuluvat mm. johtaminen, hallitseminen, paimenen lahja. 
  • Armolahjoilla on usein yhteys luonnonlahjoihin, sillä Jumala antaa molemmat tiettyä tarkoitusta varten. 
  • Jokaisen tulisi selvittää itselleen omat armolahjansa. 
  • UT:ssa painottuvat armolahjat, eivät virat, 1. Kr. 12:28. Ks. myös Rm. 12:6–8 ja Ef. 4:11. 
  • Seurakunnan hengellisyys näkyy Hengen hedelmän runsautena: rakkautena, rauhana, ilona, uskollisuutena, kärsivällisyytenä jne., Gal. 5:22. Kenenkään hengellistä tilaa ei voi arvioida armolahjojen perusteella. 

Henkikaste

  • Raamattu puhuu Hengellä kastamisesta kuudessa kohdassa, joissa jokaisessa viitataan helluntaihin, Mt. 3:11; Mk. 1:8; Lk. 3:16; Jh. 1:33; Apt. 1:5; Apt. 11:15–17. 
  • Näiden lisäksi on vain yksi muu kohta: ”Meidät kaikki, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, on kastettu yhdeksi ruumiiksi. Yksi ja sama Henki on yhdistänyt meidät, kaikki me olemme saaneet juoda samaa Henkeä.” 1. Kr. 12:13. Tässä kohdassa Paavali puhuu kaikista niistä korinttilaisista, jotka oli kastettu Kristukseen. 
  • Sanaa henkikaste ei Raamatussa mainita. Ei myöskään puhuta ikään kuin kahden tason uskovista: henkikasteen saaneista ja sitä ilman jääneistä. Uskovat voivat kyllä olla ’eri tasoilla’. Paavali mainitsee ”vanhan luontonsa vallassa olevat” korinttilaiset, joissa Jumalan työ oli vasta alussa, 1. Kr. 3, ja ”hengelliset” ihmiset, 1. Kr. 2:15. Kaikki voivat kuitenkin ilman erotusta pyytää armolahjoja ja saada niitä ”yhteiseksi hyödyksi”, ”seurakunnan rakentamiseen”. Uusi testamentti kertoo myös merkittävistä Hengellä täyttymisen kokemuksista ja armolahjojen toiminnasta esim. Apostolien teoissa, eivätkä ne ole mihinkään kadonneet.
  • Hengellisistä kokemuksista on kuitenkin todettava, että ne syntyvät tavalla tai toisella Jumalan sanan vaikutuksesta. Sanasta irtautuessaan kokemukset voivat olla asianomaisen kannalta suuria ja merkittäviä, mutta ne ovat sielullisia. Niistäkin voimme iloita, kunhan teemme eron sielullisten ja hengellisten kokemusten välillä. Kokemusten metsästäminen johtaa helposti harhaan. On vaarallista hengellisen elämän kannalta, jos Kristus ja Raamattu jäävät julistuksessa ja yksityisen kristityn elämässä sivuosaan tai niistä ei välitetä enää ollenkaan.

Hengellä täyttyminen

  • Paavali sanoo: "Älkää juopuko viinistä, sillä siitä seuraa rietas meno, vaan antakaa Hengen täyttää itsenne. Veisatkaa yhdessä psalmeja, ylistysvirsiä ja hengellisiä lauluja, soittakaa ja laulakaa täydestä sydämestä Herralle ja kiittäkää aina ja kaikesta Jumalaa, Isää, meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä.” Ef. 5:18–20.
  • Hän käyttää käskymuotoa ”antakaa”. Monikko ilmaisee, että käsky koskee koko seurakuntaa yhdessä, ei vain joitakin valittuja. Edelleen on tärkeää huomata verbin passiivimuoto. Se osoittaa, ettei Hengellä täyttyminen ole kenenkään oma asia. Siksi on parempi sanoa ”antakaa Hengen täyttää itsenne”. Lisäksi verbi on preesensissä, joka osoittaa, että Hengellä täyttyminen on jatkuvaa. Hengen tulisi saada kristityssä yhä enemmän tilaa ja vaikutusvaltaa. Toisaalla Paavali sanoo: ”Me kaikki, jotka kasvot peittämättöminä katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kirkkauden kaltaisiksi, kirkkaudesta kirkkauteen. Tämän saa aikaan Herra, joka on Henki.” 2. Kr. 3:18.

Kuinka voi täyttyä Pyhällä Hengellä? 

  • Hengellä voi täyttyä kuulemalla Jumalan sanaa, ei tietyin suorituksin tai menetelmin. ”Vain tämän tahdon teiltä tietää: lain teoistako te saitte Hengen vai uskossa kuulemisesta? Hän, joka antaa teille Hengen ja vaikuttaa keskuudessanne voimatöitä, saako hän sen aikaan lain tekojen vai [evankeliumin] uskossa kuulemisen kautta?” Gal. 3:2, 5. Ks. myös Jh. 6:63. 
  • Ihminen täyttyy Hengellä, kun hänen sydämensä avautuu Jumalan sanalle. Sana täyttää hänet ja hän saa uskon silmin katsoa Kristusta alennuksessaan ”minun syntieni tähden” ja kirkkaudessaan Isän oikealla puolella ”minun vanhurskauttamiseni tähden”, Rm. 4:25. Usko evankeliumin ja ylipäätään Jumalan sanan voimaan vahvistuu hänessä. ”Antakaa Kristuksen sanan asua runsaana keskuudessanne. Opettakaa ja neuvokaa toisianne kaikella viisaudella ja laulakaa kiitollisin mielin Jumalalle psalmeja, ylistysvirsiä ja hengellisiä lauluja.” Kol. 3:16.
  • Hengellä täyttymiseen voi liittyä merkittäviä kokemuksia. Niistä Apostolien teot antavat monipuolisen kuvan.

Synti Pyhää Henkeä vastaan

”Totisesti minä sanon teille: kaikki synnit annetaan ihmisten lapsille anteeksi, pilkkaamisetkin, kuinka paljon pilkannevatkin; mutta joka pilkkaa Pyhää Henkeä, se ei saa ikinä anteeksi, vaan on vikapää iankaikkiseen syntiin”, Mk. 3:28–29.

  • Jeesus varoittaa kaikkein vakavimmasta synnistä, jota ei saa ikinä anteeksi. Tämä Jeesuksen sana on tuottanut monille paljon ahdistusta. Mistä hän puhuu? Seurailen tässä rovasti Urho Muroman opetuksen pääkohtia.

Juudaksen esimerkki

  • Juudas oli yksi Jeesuksen lähimmistä miehistä. Hän oli ilmeisesti noin kolme vuotta Jeesuksen seurassa, kuuli ja näki kaiken. Hänelle oli uskottu yhteisten varojen hoito. Myöhemmin toiset opetuslapset kuvasivat häntä varkaaksi. Jos hänen syntinsä olisi ollut ahneus, sen hän olisi kyllä saanut Jeesukselta anteeksi. Syy oli syvemmällä. Jeesus, joka näkee jokaisen ihmisen sisimpään asti, sanoi jo varhaisessa vaiheessa ja sitten viimeisellä ehtoollisella, että yksi hänen opetuslapsistaan oli ”saatana”, Joh. 6:70, ja ”kadotuksen lapsi”, Jh. 17:12. Viimeisellä ehtoollisella oltaessa ”perkele jo oli pannut Juudas Iskariotin, Simonin pojan, sydämeen, että hän kavaltaisi Jeesuksen”, Jh. 13:2. Sen jälkeen, kun hän oli saanut palan Jeesuksen kädestä, ”meni häneen saatana”, Jh. 13:27. Niin kuin joku täyttyy Pyhällä Hengellä, niin Juudas täyttyi pahalla hengellä. Itse saatana valtasi hänet. On tärkeää huomata, että Magdalan Mariassa oli seitsemän riivaajahenkeä, mutta hän kääntyi Jeesuksen puoleen ja pääsi niistä vapaaksi. Juudas ei tahtonut kääntyä Jeesuksen puoleen. ”Käsitykseni mukaan Pyhän Hengen pilkka on se synti, jolloin ihminen paatuu niin lopullisesti, että saatana itse ottaa hänet kokonaan valtaansa. Se on siis paatumuksen tila eikä mikään yksityinen synti. Ja juuri sen tähden sitä ei voida antaa anteeksi, kun asianomainen ei enää anteeksiantamusta kaipaa.” (Muroma)

Fariseusten esimerkki

  • Jeesus oli juuri parantanut sokean ja mykän miehen. Fariseukset, jotka olivat uskonnollisissa säännöissään tiukempia kuin muut, sanoivat hänen tehneen sen Beelsebulin, riivaajien päämiehen voimalla. He sanoivat Jeesukselle niin, koska hän sanoi heitä synnin orjiksi. Siksi he häpäisivät häntä julkisesti. He olivat omasta mielestään hurskaita Jumalan palvelijoita – jopa muita parempia – mutta hylätessään Jeesuksen ja hänen työnsä he jäivät Jumalan armon ulkopuolelle. Heillä oli mahdollisuus kääntyä, katuja syntejään ja uskoa Jeesukseen, mutta juuri sitä he eivät tahtoneet. Heihin sopivat Paavalin sanat: ”Mutta sinä olet kova etkä sisimmässäsi tahdo kääntyä.” Rm. 2:5. 
  • Jos ihminen hylkää Jeesuksen ja pysyy paatumuksessaan, hän jää anteeksiannon ulkopuolelle. 

Synnin Pyhää Henkeä vastaan voi tehdä myös uskova kristitty.

  • Moni on pelästynyt lukiessaan Heprealaiskirjeestä: ”Mahdotontahan on auttaa niitä, jotka kerran ovat päässeet valoon, maistaneet taivaan lahjaa ja tulleet osallisiksi Pyhästä Hengestä, nauttineet Jumalan hyvää sanaa ja kokeneet tulevan maailman voimia, mutta luopuneet uskostaan. Ei heitä voi toistamiseen johdattaa kääntymykseen – niitä, jotka nyt itse ristiinnaulitsevat Jumalan Pojan ja nostavat hänet kaikkien pilkattavaksi!” Hepr. 6:4–7.
  • On tärkeää tietää, että sanat kirjoitettiin juutalaisuudesta kääntyneille kristityille, heprealaisille, jotka tahtoivat vainojen puristuksessa palata takaisin juutalaisuuteen. Se merkitsi tietoista luopumista Jeesuksesta, hänen kieltämistään. Se merkitsi palaamista niiden joukkoon, jotka vihasivat Jeesusta niin syvästi, että pilkkasivat häntä ja pahoinpitelivät häntä ja lopulta teloittivat hänet.
  • Jos ihminen tietoisesti luopuu Jeesuksesta, hän hylkää sen uhrin, joka on annettu hänen syntiensä sovitukseksi ja anteeksiantamiseksi. Siksi ”hänen syntiensä sovitukseksi ei ole enää uhria.” Näin hänelle ei ole mitään anteeksiantamusta Jumalan edessä – eikä hän sitä enää haluakaan. Jokaista anteeksiantoa kaipaavaa varten on auki Jeesuksen syli ja valmiina täydellinen armahdus. 
  • Toinen samanlainen varoitus Heprealaiskirjeessä kuuluu: ”Jos me näet teemme syntiä ehdoin tahdoin, senkin jälkeen, kun olemme oppineet tuntemaan totuuden, ei ole enää mitään uhria syntiemme sovitukseksi. Ei ole muuta kuin kauhea tuomion odotus ja ahnas tuli, joka nielee Jumalaa uhmaavat. Jos joku kieltää Mooseksen lain, hänet tuomitaan säälittä kuolemaan; siihen riittää kahden tai kolmen todistajan sana. Kuinka paljon ankaramman rangaistuksen ansaitseekaan mielestänne se, joka polkee jalkoihinsa Jumalan Pojan, pitää epäpyhänä liiton verta, jolla hänet itsensä on pyhitetty, ja häpäisee armon Henkeä! Mehän tunnemme hänet, joka on sanonut: - Minun on kosto, minä olen maksava, sekä myös: - Herra on tuomitseva kansansa.” Hepr. 10:26–31.
  • On siis kysymys ihmisistä, jotka ovat tulleet tuntemaan Jeesuksen. Sitten he ovat langenneet johonkin syntiin, josta he eivät ole halunneet luopua. Vähitellen he ovat jääneet pysyvästi elämään synnissä tahtomatta enää kääntyä takaisin Jeesuksen yhteyteen ja anteeksiantoon. Synti on voittanut heidät.
  • Tähän ryhmään eivät kuulu ne, jotka jatkuvasti lankeavat samoihin synteihin, mutta tulevat kuitenkin synteineen yhä uudelleen Jeesuksen luo. Jeesuksen vastaanotto on aina avoin. 
  • Tähän ryhmään eivät myöskään kuulu monet herkät, mielenterveytensä kanssa kamppailevat ihmiset, jotka pelkäävät pilkanneensa Pyhää Henkeä. Jos on pilkannut Henkeä, ei ole enää siitä huolissaan.
  • Uskonelämässä on toisinaan ”pimeitä laaksoja”. Silloin joku ahdistunut kristitty voi luulla Jumalan jättäneen hänet ja kuvittelee tehneensä anteeksiantamattoman synnin. 
  • On myös ihmisiä, jotka ovat tulleet tuntemaan kristinuskon vaatimuksina, joita he eivät jaksa täyttää. Sen tähden he luopuvat ”uskosta”, joka onkin ollut vain omaa suorittamista ja yrittämistä. Evankeliumi on jäänyt kokonaan pimentoon. Tämän väärän käsityksen vuoksi monen on vaikea tulla kristinuskon piiriin uudelleen. 
  • Toiset ovat joutuneet kokemuksia ja elämyksiä korostavan kristillisyyden piiriin, jossa Jumalan sana ja Jeesuksen täytetty työ ovat jääneet taka-alalle tai niistä ei ole puhuttu yhtään mitään. On monenlaista kristillisyyttä, jossa pääasia ei enää olekaan pääasia. Jos ihminen ei ole kuullut ja saanut vastaanottaa evankeliumia, ei hän ole voinut luopua uskosta, jota hänellä ei ole ollutkaan. Ehkä hän saa vielä mahdollisuuden kuulla evankeliumia ja tulla Jumalan rakkauden yhteyteen.