Ihmisen pelastuminen

Mistä meidän pitäisi pelastua?

Me tarvitsemme pelastuksen synnin hallintavallasta. Synti ei ole vain tekoja ja sanoja, vaan se on voima, joka ilman evankeliumia hallitsee meitä, 1. Kr. 15:56; 1. Ms. 3:3. Kukaan ei pääse siitä irti eikä voi ketään toistakaan auttaa.
Tarvitsemme pelastuksen myös hyvistä teoistamme, joiden luulemme riittävän Jumalalle, ts. omasta hurskaudestamme. Tästä ovat esimerkkinä Jeesuksen ajan fariseukset.
Tarvitsemme vapautuksen syyllisyyden taakasta. Karl Heimin mukaan syyllisyys on maailman suurin ongelma. (Heim, Kristus ja maailmanhistoria)
Tarvitsemme pääsyn myös Jumalan lain alta, joka vain vaatii ja syyttää, Rm. 6:14.
Meitä uhkaa syntiemme tähden Jumalan viha, jota voimme kutsua myös hänen ehdottomaksi oikeudenmukaisuudekseen. ”On kauheaa joutua elävän Jumalan käsiin”, Hepr. 10:31.
Tarvitsemme vapautuksen myös sielunvihollisen otteesta, Jh. 8:31–47.
Jokaista ihmistä uhkaa iankaikkinen kuolema eli kadotus, joka Jeesuksen sanojen mukaan on paikka, joka on alun perin varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen, Mt. 25:41.

Kukaan meistä ei pysty itse auttamaan itseään eikä muita. Pelastuksen täytyy tulla ulkopuoleltamme.

Pelastuksemme perusta

Pelastuksemme perusta on Jumalassa, hänen iankaikkisessa armopäätöksessään.

”Rakkaudessaan hän näki hyväksi jo edeltä määrätä meidät yhteyteensä, omiksi lapsikseen, Jeesuksen Kristuksen tähden”, Ef. 1:5. ”Edeltäpäin määräten meidät lapseuteen, hänen yhteyteensä Jeesuksen Kristuksen kautta, hänen oman tahtonsa mielisuosion mukaan.” (KR33/38)

Pelastus on vain Jumalan Pojassa, Jeesuksessa Kristuksessa, ei missään muualla.

”Ei kukaan muu voi pelastaa kuin hän. Mitään muuta nimeä, joka meidät pelastaisi, ei ole ihmisille annettu koko taivaankannen alla.” Apt. 4:12.

Jumalalla oli jo ikuisuudessa suunnitelma ihmisen pelastamiseksi synnin ja sielunvihollisen vallasta, johon Eeva ja Aadam joutuivat paratiisissa ja kaikki me muut heidän jälkeensä.

”Jo ennen maailman luomista hän on valinnut meidät Kristuksessa olemaan edessään pyhiä ja nuhteettomia Kristuksesta osallisina”, Ef. 1:4.

Hän ilmoitti pelastussuunnitelmansa toteuttamisesta monin tavoin jo Vanhan testamentin aikana. Jeesus sanoi opetuslapsilleen ennen taivaaseen astumistaan:

”Kaiken sen tuli käydä toteen, mitä Mooseksen laissa, profeettojen kirjoissa ja psalmeissa on minusta kirjoitettu. – – Näin on kirjoitettu. Kristuksen tuli kärsiä kuolema ja kolmantena päivänä nousta kuolleista.” Lk. 24:25, 44, 46.

Jumalan pelastussuunnitelma on ehdottoman Kristus-keskeinen. Pelastuksemme on yksin Kristuksessa; Kristus on pelastuksemme.

”Kristuksen veressä meillä on lunastus, rikkomustemme anteeksianto”, Ef. 1:7.

Jumalan valinta

Jeesus on kuollut kaikkien ihmisten puolesta, mutta vain ne ovat valittuja pelastukseen, jotka tulevat Jumalan luo ”ahtaasta portista” eli uskomalla Jeesukseen. ”Menkää sisään ahtaasta portista. Monet menevät avarasta portista ja laveaa tietä, mutta se vie kadotukseen.” Mt. 7:13. Jeesus sanoo: ”Minä olen portti. Se, joka tulee sisään minun kauttani, pelastuu”, Jh. 10:9.

”Jo ennen maailman luomista hän on valinnut meidät Kristuksessa olemaan edessään pyhiä ja nuhteettomia Kristuksesta osallisina”, Ef. 1:4.

”Jolla on Poika, sillä on elämä. Jolla ei Jumalan Poikaa ole, sillä ei ole elämää”, 1. Jh. 5:12.

VT:ssa on tapaus, joka auttaa meitä ymmärtämään, mistä on kysymys. Jeesus sanoo: ”Niin kuin Mooses autiomaassa nosti käärmeen korkealle, niin on myös Ihmisen Poika korotettava, jotta jokainen, joka uskoo häneen, saisi iankaikkisen elämän”, Jh. 3:14, 15. Israelin kansan erämaavaelluksella kohti luvattua maata Jumala antoi napisevan kansan keskuuteen myrkyllisiä käärmeitä. Jokainen pureman saanut oli tuomittu kuolemaan. Kansa rukoili armoa. Jumala käski Mooseksen tehdä käärmeen kuparista ja nostaa sen tankoon kaikkien nähtäväksi. Jumala lupasi, että jokainen, joka katsoisi siihen, pelastuisi. Niin tapahtui. Jotka uskoivat Jumalan sanan ja katsoivat käärmeeseen, selvisivät. Jotka pitivät Jumalan sanaa hulluutena tai vastustivat sitä jostakin muusta syystä, kuolivat. Jumala sanoo Raamatussa, että jokainen ihminen on syntiensä tähden tuomittu iankaikkiseen kuolemaan eli kadotukseen. Jeesus Kristus on nostettu Golgatan ristille. Jokainen, joka uskoo Jumalan lupauksen syntien anteeksiannosta hänen kuolemansa tähden eli ”katsoo” häneen, pelastuu.

Kysymys tahdon vapaudesta

Kysymys tahdon vapaudesta liittyy käsitykseemme synnistä. Jos omaksumme Raamatun näkemyksen ihmisen perinpohjaisesta turmeluksesta, jota nimitämme perisynniksi, kysymys tahdon vapaudesta ratkeaa itsestään.
Raamatun mukaan järkemme ja tahtomme ovat niin turmeltuneet, ettemme edes etsi Jumalaa, eikä meillä ole kykyä tehdä sitä, mikä on hyvää pyhän Jumalan edessä. Mt. 15:19; Mk. 7:21; Rm. 3:10–12, 23; 5:1–19; Ps. 51:7.
Emme yhdy Rooman kirkon kantaan, jonka mukaan ihmisen järki ja tahto eivät ole kokonaan turmeltuneet. Sen vuoksi katolinen kirkko opettaa, että ihmisen voi itse olla osallinen pelastukseensa. Emme myöskään yhdy siihen opetukseen, ettei perisyntiä ei ole, vaikka sitä sanaa ei mainita Raamatussa. Jos ihminen ei ole kokonaan synnin turmelema, jää ihmiselle mahdollisuus toimia itse pelastuksensa hyväksi.
Raamatun mukaan olemme syntiinlankeemuksen jälkeen sidotut syntiin. Paavali kirjoittaa: ”Tiedänhän, ettei minussa, nimittäin minun turmeltuneessa luonnossani, ole mitään hyvää. Tahtoisin kyllä tehdä oikein, mutta en pysty siihen. En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo.” Rm. 7:18, 19. Kukaan ei pääse irti synnistä, joka meissä jokaisessa on.
Synnin tahtominen ja Jumalan vastustaminen on luontaista ihmisen ”lihalle”. Lihalla tarkoitetaan ihmisen persoonaa ja olemusta sen syntisessä, Jumalaa vastustavassa tilassa.

”Lihan pyrkimykset sotivat Jumalaa vastaan, sillä ne eivät alistu Jumalan lakiin eivätkä voikaan alistua. Ne, jotka elävät turmeltuneen luontonsa mukaisesti, eivät voi olla Jumalalle mieleen.” Rm. 8:7–8.

Emme pysty tekemään mitään sellaista, joka olisi täydellistä, pyyteetöntä, puhdasta, motiiveja myöten.

”Ei ole ketään, joka tekee hyvää, ei ainoatakaan”, Rm. 3:10.

Sydämemme, sisimpämme, on Jumalan edessä paha.

”Herra näki, että ihmisten pahuus lisääntyi maan päällä ja että heidän ajatuksensa ja pyrkimyksensä olivat kauttaaltaan pahat”, 1. Ms. 6:5.

”Juuri ihmisen sisältä, sydämestä, lähtevät pahat ajatukset, ja niiden mukana siveettömyys, varkaudet, murhat, aviorikokset, ahneus, häijyys, vilppi, irstaus, pahansuopuus, herjaus, ylpeys ja uhmamieli. Kaikki tämä paha tulee ihmisen sisältä ja saastuttaa hänet." Mk. 7:21– 23.

”Petollinen on ihmissydän, paha ja parantumaton vailla vertaa! Kuka sen tuntee?” Jer. 17:9.

Jumalan näkökulmasta olemme kuolleet rikoksiimme ja synteihimme, Ef. 2:1.
Jeesus keskusteli kerran niiden juutalaisten kanssa, jotka uskoivat häneen, Jh. 8:44–45. Professori Hugo Odeberg kertoo kirjassaan Kristinusko ja fariseukset, että nämä juutalaiset olivat keskustelusta päätellen fariseuksia. Lopulta Jeesus joutui sanomaan heille: ”Te olette lähtöisin Saatanasta. Hän on teidän isänne, ja hänen halunsa te tahdotte tyydyttää. Saatana on ollut murhaaja alusta asti. Hän on kaukana totuudesta, se on hänelle vieras. Kun hän valehtelee, hän todella puhuu omiaan, sillä hän on valehtelija ja valheen isä. Mutta minua te ette usko, koska minä sanon teille totuuden.” Jh. 8:44, 45. Miksi ihmeessä Jeesus kohteli heitä näin kovin sanoin? Odeberg päätyi tutkimuksissaan siihen, että fariseukset uskoivat, että ihmisellä on vapaa tahto. ”Tässä tulee näkyviin farisealaisuuden ja kristinuskon ratkaiseva ero. Farisealaisuus sanoo: Ihmisen pitää tahtoa hyvää, ja hän voi tehdä hyvää. Siitä, joka tahtoo hyvää ja yrittää tehdä hyvää, tulee hyvä ja oikeamielinen ihminen.” ”Ellei kristillisyydessä enää ymmärretä, ettei ihminen itsessään voi tahtoa eikä tehdä hyvää eikä kuulla Jumalan ääntä, se on muuttunut farisealaisuudeksi ja lakannut olemasta kristillisyyttä. Tämä näkemysero perustavasti ja sovittamattomasti erottaa farisealaisuuden ja kristinuskon toisistaan.”
Ihmisellä on jossakin määrin vapaa tahto yhteiskunnallisissa ja järjelle alistetuissa asioissa. Tältä pohjalta on mahdollisuus toteuttaa yhteiskunnallista vanhurskautta ja tehdä hyviä asioita.
Joku voi olla ”hyvä ihminen” omissa ja toistenkin silmissä, jopa saada runsaasti kiitosta ihmisiltä.
Minkälainen taivas olisi, jos sinne pääsisivät ”hyvät” ihmiset ilman Jeesukselta saatua puhtautta?

Ihmisen vastuu

Aikanaan Jeesus itki Jerusalemia, koska se hylkäsi hänet.

”Kun Jeesus tuli lähemmäksi ja näki kaupungin [Jerusalemin], hän puhkesi itkuun sen tähden ja sanoi: ’Kunpa sinäkin tänä päivänä ymmärtäisit, missä turvasi on! Mutta nyt se on sinun silmiltäsi kätketty. Vielä tulet näkemään ajan, jolloin viholliset rakentavat ympärillesi vallin, saartavat sinut ja käyvät kimppuusi joka puolelta. He murskaavat maan tasalle sinut ja sinun asukkaasi. Sinuun ei jätetä kiveä kiven päälle, koska et tajunnut etsikkoaikaasi’.” Lk. 19:41–44.

Jeesus itse julisti sanaa ja teki ihmeitä kansansa keskuudessa. Kuitenkin hän totesi: ”Te ette tahdo tulla minun tyköni, että saisitte elämän”, Jh. 5:40.
Jumala on kautta Raamatun pannut ihmiset vastuuseen sanansa vastustamisesta ja sen hylkäämisestä. Jeesus sanoi: ”Jerusalem, Jerusalem, sinä, joka tapat profeetat ja kivität ne, jotka ovat sinun tykösi lähetetyt, kuinka usein minä olenkaan tahtonut koota sinun lapsesi, niin kuin kana kokoaa poikansa siipiensä alle! Mutta te ette ole tahtoneet.” Lk. 13:34.
Suuri joukko ihmisiä, jotka olivat kuulleet ja nähneet kaiken, huusivat hänet lopulta ristiinnaulittavaksi.
Ihminen voi kaihtaa mahdollisuuksia kuulla Jumalan sanaa tai hän voi paatua sanan kuulijana. Profeetta Jesajan välityksellä Jumala sanoi kansalleen: ”Totisesti, tämä on kapinallinen kansa! He ovat vilpillisiä lapsia, he eivät tahdo kuulla Herran lakia. He sanovat näkijöille: ’Älkää nähkö’, ja ennustajille: ’Älkää tosia ennustako. Puhukaa sellaista, mikä on meille mieleen, nähkää meille kauniita unia. Älkää kulkeko suoraa tietä, kääntykää pois polulta, toimittakaa pois näkyvistämme Israelin Pyhä’.” Jes. 30:9–11. Apostolien teoissa kerrotaan: ”Kun muutamat kuitenkin kovettivat sydämensä eivätkä uskoneet, vaan puhuivat Herran tiestä pahaa kaikkien kuullen, Paavali lähti heidän luotaan ja vei opetuslapset mukanaan”, Apt. 19:9.
Emme tunne Jumalan aivoituksia. Ihmettelemme vain suuresti, jos itse saamme kuulua hänen omiensa joukkoon. Taivaassa kiitetään pelastuksesta ainoastaan Jeesusta. Kadotuksessa kukaan ei syytä häntä.

Kuinka ihminen voi pelastua?

Pelastumisemme on kokonaan Jumalan työ

”Kun Pyhä Henki kääntymyksessä vetää ihmistä luokseen, Jumala tekee vastahakoisista ja haluttomista ihmisistä halukkaita.” (TK) ”Ennen ihmisen kääntymystä on siis olemassa vain kaksi vaikuttavaa syytä, Pyhä Henki ja Jumalan sana. Sana on Pyhän Hengen väline, jota käyttäen hän saa aikaan kääntymyksen. Ihmisen on kuunneltava sitä sanaa, mutta hän ei voi ottaa sitä uskossa vastaan omin voimin, vaan ainoastaan Jumalan, Pyhän Hengen, armon vaikutuksesta.” (TK)
Jeesus sanoo: ”Jokainen, jonka Isä antaa minulle, tulee minun luokseni – – Ei kukaan voi tulla minun luokseni, ellei Isä, joka on minut lähettänyt, vedä häntä.” Jh. 6:37, 44; Jh. 15:16, 19; 1. Tim. 1:12– 16.

Jumalan kutsu

Jumala kutsuu ihmisiä yhteyteensä lukemattomin tavoin. Hän esittää ensinnäkin yleisen kutsun. Se kohdistuu kaikkiin ihmisiin. Hän puhuttelee luonnon ja koko universumin ihmeissä, maailman ja historian tapahtumissa, erilaisissa elämänkohtaloissa ja kunkin omassatunnossa.

”Sen, mitä Jumalasta voidaan tietää, he kyllä voivat nähdä. Onhan Jumala ilmaissut sen heille. Hänen näkymättömät ominaisuutensa, hänen ikuinen voimansa ja jumaluutensa, ovat maailman luomisesta asti olleet nähtävissä ja havaittavissa hänen teoissaan. Sen vuoksi he eivät voi puolustautua.” Rm. 1:19, 20.

”Pakanakansatkin, joilla ei ole lakia, saattavat luonnostaan tehdä, mitä laki vaatii. Silloin pakanat, vaikkei heillä lakia olekaan, ovat itse itselleen laki. Näin he osoittavat, että lain vaatimus on kirjoitettu heidän sydämeensä. Siitä todistaa heidän omatuntonsakin, kun heidän ajatuksensa syyttävät tai myös puolustavat heitä.” Rm. 2:14, 15.

Jumala esittää ihmisille myös erityisen, henkilökohtaisen kutsun. Sekin tapahtuu mitä moninaisimmin tavoin. Hän näyttää puhuttelevan jopa sellaisia ihmisiä, jotka eivät ole edes kuulleet Jeesuksesta mm. unien ja ilmestysten välityksellä. Sitten hän johtaa omalla salatulla tavallaan heidät sanansa yhteyteen. Julistuksesta riippuen toiset kohtaavat Jumalan sanan vaatimuksena, joka on puhuttu kuin juuri heille. ”Tehkää parannus”, ”kääntykää”, ”muuttakaa mielenne”, ”älkää paaduttako sydäntänne”. Joitakin puhuttelee Jumalan hyvyys. ”Halveksitko sinä Jumalan suurta hyvyyttä, kärsivällisyyttä ja pitkämielisyyttä? Etkö ymmärrä, että Jumalan hyvyys johtaa sinut kääntymiseen?
Sitä aikaa, jolloin Jumala erityisesti kutsuu ihmistä, sanotaan etsikkoajaksi, Jes. 55:6; 2. Kr. 6:1, 2.

”Sen tähden, niin kuin Pyhä Henki sanoo: - Jos te tänä päivänä kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydäntänne.” Hepr. 3:7, 8.

”Jumalan työtovereina me vetoamme teihin: ottakaa Jumalan armo vastaan niin, ettei se jää turhaksi! Hänhän sanoo: - Oikealla hetkellä olen kuullut sinua, pelastuksen päivänä olen tuonut sinulle avun. Juuri nyt on oikea hetki, juuri nyt on pelastuksen päivä.” 2. Kr. 6:1, 2.

Kuitenkaan kaikki nekään, jotka kuulevat Jumalan kutsun, eivät tahdo sitä noudattaa. Jeesus kertoo vertauksen suurista illallisista, joihin kutsutut esittivät erilaisia esteitä. He eivät tahtoneet tulla. Monet muut asiat olivat heille tärkeämpiä. Lk. 14:16–24.

Herääminen

Jotkut paljon sielunhoitotyötä tehneet julistajat ovat sanoneet, että yleensä ihminen herää kaksi kertaa, ensin hurskaaksi, sitten syntiseksi.
Herääminen hurskaaksi merkitsee pyrkimystä tulla paremmaksi ihmiseksi, Jumalan tahdon mukaiseksi. Siihen voi kuulua ”elämänsä antaminen Jeesukselle”, ”tahdon ratkaisu” jne.
Jumalan tielle vilpittömästi lähteneillä on halu elää Jumalan tahdon mukaan. Usein ensimmäiset Raamatun alleviivauksetkin ovat niissä kohdissa, joissa on jokin vaatimus. Niitä he noudattavat mielellään - kunhan ne eivät ylitä omaa suorituskykyä. He myös uskovat, että nyt on alkanut uusi puhdas tai ainakin entistä puhtaampi elämä.
Moni kohtaa yllätyksen. Kun tahtoo tulla paremmaksi, alkaakin huomata, että tulee vain pahemmaksi. Alkaa kova sisäinen kamppailu, sillä ihmisillä on yleensä sellainen käsitys, että synnistä voi päästä eroon, jos oikein tahtoo ja yrittää. Uskotaan, että ainakin Jumalan avulla on mahdollista muuttua paremmaksi. Mutta tässä pyrkimyksessä Jumala ei auta, ei, vaikka kuinka rukoilisi. Hän ei pelastuksen asiassa rupea yhteistyöhön kanssamme.
On tyrmäävää todeta, että on kaikista ponnistuksistaan huolimatta mahdottomuuden edessä. Sitä on herääminen syntiseksi. On pakko lopulta, ehkä vuosien jälkeen, todeta niin kuin Paavali, ”ettei minussa, nimittäin minun turmeltuneessa luonnossani, ole mitään hyvää”, Rm. 7:18. Sen täytyi olla järkytys hurskaalle Paavalille, joka sanoo ennen Jeesuksen kohtaamista olleensa lakiin perustuvassa vanhurskaudessaan moitteeton, Fil. 3:6. Jumalan työn alla hän joutui toteamaan: ”Tahtoisin kyllä tehdä oikein, mutta en pysty siihen”, Rm. 7:18. Jumalan lain vaatimus ei kohdistunut vain Jumalan lain ja isien perinnäissääntöjen noudattamiseen, vaan sydämen täydelliseen puhtauteen asti.
Sitten on tietysti niitä, jotka elämän taisteluissa kokevat niin ryvettyneensä, ettei heillä ole enää mitään kuvitelmia mistään muuttumisesta. Hän näkevät vain syntinsä ja täydellisen kelpaamattomuutensa Jumalalle. Heistä on monia esimerkkejä evankeliumeissa.
Jumalan todellisten vaatimusten edessä ihminen on voimaton. Hänelle alkaa paljastua Jumalan pyhyys ja oma syntisyys, josta ei pääse eroon. Hän tarpoo kuin suossa, ei pääse ylös eikä eteenpäin. Hän kokee vain vajoavansa.
Kun ei pääse irti synnistä, alkaa pelätä, että on tullut Jumalan hylkäämäksi
Lopulta Jumala työn alla kadotus avautuu ihmisen eteen todellisena mahdollisuutena, suorastaan väistämättömyytenä. ”Ihmisen pitää olla selvillä synnistään voidakseen pelastua. Ei riitä, että näkee ja tunnustaa sen, mikä elämässä on syntiä ja väärin. Se johtaa vain siihen, että ihminen koettaa itse parantaa itseään. Hän ei kuitenkaan tule Jumalan yhteyteen. Ihmisen täytyy nähdä oma tilansa, jossa hän elää ilman Jumalaa, ja hänelle pitää selvitä sen merkitys. Vasta silloin ihminen voi ottaa vastaan evankeliumin, sillä silloin hän vasta tajuaa tarvitsevansa pelastusta.” (Andersen)
Herätessään syntiseksi ihminen on kuin vedenjakajalla. Hänellä on mahdollisuus pelastua, mutta hän voi myös kavahtaa tällaista tilaa itsessään ja kääntää selkänsä kenties koko kristinuskolle.
Herääminen ei ole päämäärä, vaan vasta mahdollisuuksien tulemista ulottuville.

Herääminen koskettaa koko ihmistä

Vakuuttuminen synnistä liittyy ihmisen ymmärrykseen: ihminen tietää rikkoneensa, ei vain ihmisiä, vaan ennen muuta Jumalaa vastaan.
Synnintunto koskee usein myös tunnetasoa, joskus hyvinkin syvästi.
Tahtonsa ihminen kokee voimattomaksi. Hän ei pysty muuttumaan.
Raamattu käyttää hengellisestä heräämisestä monia ilmaisuja, esim. ”Joka on [hengessä] köyhä, jolla on särjetty henki, ja joka vapisee minun sanani edessä”, Jes. 66:2. ”Joilla on särjetty ja nöyrä henki”, Jes. 57:15.

Vanhurskauttaminen

Mitä vanhurskaudella tarkoitetaan

Vanhurskauttaminen, uudestisyntyminen, parannus ja kääntyminen tarkoittavat samaa hiukan eri puolilta katsottuna.
Sana vanhurskaus saattaa tuntua oudolta, sillä keskeisestä merkityksestään huolimatta sitä käytetään suhteellisen harvoin. Yksinkertaisesti ilmaistuna vanhurskaus on sellaista moraalista puhtautta, joka täyttää Jumalan täydellisyyden vaatimuksen. Mikään puolinainen ei riitä, ei edes parhaansa yrittäminen.
Eikö meidänkin sydämeemme pujahda ajatus, että ihminen voi tahtoa ja tehdä hyvää. Jos ei pääsekään täydellisyyteen asti, Jumala kyllä täyttää, mikä puuttuu. Me emme millään tahtoisi nöyrtyä näkemään itseämme vain syntisinä ihmisinä. On sanottu, että se on jopa maailman vaikein asia.
Jumalan edessä kelpaavaa vanhurskautta kukaan ei voi saavuttaa, vaikka kuinka tahtoisi ja yrittäisi.Tarvitsemme vanhurskauden, joka tulee ”ulkopuoleltamme”, Jumalalta.
Se on Jumalan lahja, jonka saamista sanomme vanhurskauttamiseksi.

Mitä vanhurskauttamisessa tapahtuu

Raamattu käyttää vanhurskauttamisesta oikeustermejä sekä heprean että kreikan kielissä. Siksi puhumme forenssisesta vanhurskauttamisesta. Forenssisella tarkoitetaan oikeudellista, oikeudenkäyntiä, tuomioistuinta koskevaa.
Siinä syntiensä ja syntisyytensä raskauttama ihminen on Suuren Tuomarin edessä, ”taivaan tuomiotorilla”. Hän odottaa syylliseksi julistamista ja sitä seuraavaa tuomiota, mutta Jumala tuomarina julistaakin syntisen ja syyllisen ihmisen syyttömäksi, vanhurskaaksi, vapaaksi kaikista syytteistä, koska Jeesus Kristus on ottanut kaiken hänen syntinsä omaksi syykseen.

”Me harhailimme eksyneinä kuin lampaat, jokainen meistä kääntyi omalle tielleen. Mutta Herra pani meidän kaikkien syntivelan hänen kannettavakseen.” Jes. 53:6;

”Itse, omassa ruumiissaan, hän "kantoi meidän syntimme" ristinpuulle”, 1. Pt. 2:24.

Hän on kärsinyt synneistämme Jumalan tuomion ja rangaistuksen.

”Omista teoistaan me uskoimme hänen kärsivän rangaistusta, luulimme Jumalan häntä niistä lyövän ja kurittavan, vaikka meidän rikkomuksemme olivat hänet lävistäneet ja meidän pahat tekomme hänet ruhjoneet. Hän kärsi rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha, hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet. Jes. 53:3.

Hänestä tuli syyllinen meidän sijastamme. Hän on kuollut ja tullut Jumalan hylkäämäksi meidän puolestamme.
Vanhurskauttamisessa meidän hyväksemme luetaan sellaista, mitä emme ole, ja mitä emme itse vai saada aikaan. Meidät julistetaan vanhurskaiksi Jeesuksen kuoleman tähden. Meidät ”katsotaan” vanhurskaiksi.
Me saamme osaksemme Kristuksen vanhurskauden, koska Kristus on ottanut meidän syntimme. ”Mikä on hänen, on meidän, ja mikä on meidän, on hänen.” (Olav Valen-Sendstad) Sitä sanotaan ”autuaaksi vaihtokaupaksi”.
Jumala ei tee meitä vanhurskaiksi niin, että meidän syntinen luontomme muuttuisi. Olemme edelleen syntiset, mutta syntiämme ei lueta meidän syyksemme, koska Jeesus on jo kuollut sen tähden, Ps. 32:1, 2.
Olemme samalla kertaa vanhurskaat ja syntiset, ”simul iustus et peccator”, sataprosenttisesti vanhurskaat ja sataprosenttisesti syntiset, ei osaksi vanhurskaat ja osaksi syntiset.
Jumalan edessä Jeesuksessa olemme täydellisen vanhurskaat, uskossa. Itsessämme olemme edelleen syntiset, kuolemaan asti. Jeesuksessa Kristuksessa me olemme uusi luomus, 2. Kr. 5:17. Ihmisinä meissä on edelleen jäljellä sama turmeltunut luonto kuin ennenkin. Uusi ja vanha luonto sotivat toisiaan vastaan elämämme loppuun asti, Gal. 5:17; Rm. 7:15. Tämä taistelu osoittaa uskon elävyyttä. Hengellisesti kuollut ihminen ei sellaista tunne.
Syntisen ihmisen toivo on Jeesuksessa Kristuksessa. Hän on Puolustajamme Isän edessä. 1. Jh. 2:1; Hepr. 9:24.
Koska anteeksianto tulee osaksemme Jeesuksen tähden, se on varma.
Pelastusvarmuutemme perustuu evankeliumiin, ei tunteisiimme tai kokemuksiimme.

Vanhurskaus saadaan yksin uskosta

Täydellinen vanhurskaus saadaan vain uskomalla Jumalan sanaan. ”Abram uskoi Herraan, ja Herra luki sen hänelle vanhurskaudeksi”, 1. Ms. 15:6. Ennen muuta hän uskoi lupauksen siunauksesta kaikille kansoille ”hänen siemenessään”, 1. Ms. 22:18. Se siemen oli Jeesus Kristus, Gal. 3:16.
Vanhurskauttaminen on uskosta, jotta se olisi armosta, Rm. 4:16. Näin se on tasapuolisesti jokaisen ulottuvilla ilman tekoja ja suorituksia.

Yksin armosta

”Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja - ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi”, Ef. 2:8, 9; Rm. 3:23, 24. (KR33/38)

Uskonpuhdistuksen peruspilarit

Vanhurskauttaminen tapahtuu

yksin uskosta Rm 1:17
yksin armosta Rm. 3:24
yksin Kristuksen tähden 1. Kr. 3:11
yksin Raamatun sanan perusteella Rm. 4:3.

”Jeesus Kristus, meidän Jumalamme ja Herramme, on ’kuollut meidän syntimme tähden ja noussut kuolleista meidän vanhurskautemme tähden’, Room. 4:25. Hän yksin on ’Jumalan Karitsa, joka kantaa maailman synnin’, Joh. 1:29. ’Tämä on otettava uskoen vastaan, mikään teko, laki tai ansio ei tee siitä osalliseksi. Siksi on selvää ja varmaa, että yksin tämä usko tekee meistä vanhurskaita, niin kuin pyhä Paavali sanoo Room. 3:28: 'Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja.' 'Hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen’.” Room. 3:26. ”Tästä opinkohdasta ei voi yhtään väistyä tai antaa periksi, vaikka taivas, maa ja kaikki muu katoavainen sortuisivat. Sillä ’ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman,’ sanoo pyhä Pietari”, Ap. t. 4:12. ’Ja hänen haavainsa kautta me olemme parannetut’, Jes. 53:5. Tähän opinkohtaan perustuu koko oppimme ja elämämme.” (Luther)

Oppi syntisen ihmisen vanhurskauttamisesta on kristinuskon pääuskonkohta, josta riippuu kristillisen opin ja kirkon pystyssä pysyminen tai luhistuminen.” ”Oppi vanhurskauttamisesta uskon kautta ilman lain tekoja on niin keskeinen, että kaikki muut opit ovat joko tämän opin edellytyksiä tai sen seuraamuksia”, 1. Kr. 2:2; Rm. 3:28, 31. (Pieper)

Uudestisyntyminen

Myös lapsena kastettu ihminen, joka on kasvanut uskovassa kodissa ja kuullut paljon Jumalan sanaa, tulee jossakin vaiheessa kohtaamaan itsessään olevan synnin, jota hän ei voi voittaa. Hän tulee huomaamaan sen kauhistuttavan tosiasian, että hän on ”turmeltunut, synnin orjaksi myyty”, Rm. 7:14. Hän tarvitsee Jumalan armoa enemmän kuin koskaan ennen. Hän huutaa Jumalan puoleen, ja Jumala vastaa antamalla vapauttavan evankeliumin sanan. Hän tulee uudella tavalla tuntemaan, mitä on syntien anteeksiantaminen. Sisin on kuin kylvyssä käynyt, uudestisyntynyt. Hän uudestisyntyy sanan kautta.
Raamattu ja kirkkomme tunnustuskirjat puhuvat sekä uusestisyntymisestä kasteen että sanan kautta puhumatta kahdesta uudestisyntymisestä. Ne vain kuuluvat yhteen. Luther kohtasi omassa sisäisessä kamppailussaan sanat: ”Minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima ja se tuo pelastuksen kaikille, jotka sen uskovat, ensin juutalaisille, sitten myös kreikkalaisille. Siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon. Onhan kirjoitettu: "Uskosta vanhurskas saa elää.” Rm. 1:16, 17. Kastettu mies koki, että aivan kuin paratiisin portit olisivat hänelle auenneet ja hän oli kuin uudestisyntynyt.

”Olettehan te syntyneet uudesti, ette katoavasta siemenestä, vaan katoamattomasta, Jumalan elävästä ja pysyvästä sanasta”, 1. Pt. 1:23.

”Päätöksensä mukaan hän synnytti meidät totuuden sanalla”, Jk. 1:18.

”Tehän olette uudestisyntyneet, ette katoavasta, vaan katoamattomasta siemenestä, Jumalan elävän ja pysyvän sanan kautta”, 1. Pt. 1:23 ”

Augsburgin tunnustuksessa (TK) sanotaan: ”Parannuksesta seurakuntamme opettavat, että ne, jotka ovat kasteen jälkeen langenneet, voivat saada syntien anteeksiantamuksen milloin tahansa, kun he kääntyvät, ja että kirkon tulee antaa synninpäästö niille, jotka näin palaavat tehdäkseen parannuksen.”
Samalla tavalla kastamaton, sanaa kuunteleva ihminen, tulee Jumalan työn alla tuntemaan henkilökohtaisesti oman syntisyytensä ja syyllisyytensä. Itse kukin tarvitsee kohdalleen sanan syntien anteeksiantamisesta. Jos joku jää oman hurskautensa varaan, hänellä ei ole parempaa osaa kuin jumalattomalla. ”Ihmisen suhde Jumalaan on suoraan verrannollinen hänen suhteeseensa evankeliumiin.”(Andersen)
Paavali kirjoittaa: ”Vaikka teillä olisi kymmenentuhatta kasvattajaa Kristuksessa, teillä ei kuitenkaan ole monta isää. Minähän teidät synnytin evankeliumin kautta Kristuksessa Jeesuksessa.” 1. Kr. 4:15.
Uudestisyntyminen on sama asia kuin vanhurskauttaminen, vain toiselta näkökulmalta katsottuna. Vanhurskauttamisessa korostuu Kristus meidän puolestamme ”Christus pro nobis”, uudestisyntymisessäKristus meissä ”Christus in nobis”.
Vanhurskauttaminen ja uudestisyntyminen kuuluvat ajallisesti ja sisällöllisesti yhteen, niin ettei toista voi olla ilman toista.
”Kun Jumala vanhurskauttaa meidät, hän synnyttää meihin uuden elämän. Tämä on hengellisesti kuolleen uudestisyntyminen.” (Kristinoppi 1948)

Parannus/kääntyminen

Asiallisesti parannuksessa/kääntymisessä on kysymys samasta asiasta kuin vanhurskauttamisessa ja uudestisyntymisessä. Parannukseen kuuluu kaksi puolta: syntiensä katuminen ja anteeksi uskominen. Aitoa parannusta seuraa elämän muutos.

Katumus

”Katumus on omantunnon todellista kauhistumista, kun ihminen tuntee Jumalan vihastuvan synnin tähden ja on murheissaan siitä syystä, että on tehnyt syntiä. Tämä katumus syntyy siten, että Jumalan sanalla nuhdellaan synneistä.” (TK)
Aito katumus johtaa meidät tunnustamaan syntimme, ei vain suullamme, vaan sydämellämme, Jes 6:5.
Katumuksella ei voi ansaita Jumalan armoa, vaikka se olisi kuinka syvää. Sekä Pietari että Juudas katuivat tekoaan.

Syntiensä tunnustaminen

Syntinsä voi tunnustaa hiljaisessa rukouksessa Jumalalle ja uskoa ne sanan lupauksen perusteella anteeksi saaduiksi, esim. Jes. 43:25.
Jokaisessa messussa on ”yleinen rippi” eli seurakunnan yhteinen synnintunnustus. Jokainen voi yhtyä siihen sydämessään. Sitten voi uskoa papin julistama synninpäästö.
Jokaisella ehtoollisella meille julistetaan evankeliumi: sinun puolestasi annettu, sinun puolestasi vuodatettu.
Joskus on tarvetta puhua omaatuntoa raskauttavista asioista jonkun luotettavan uskovan kanssa, jota sanomme ”rippi-isäksi”. Rippi on Jumalan lahja, erityisesti silloin, kun on vaikea omassa rukouksessaan uskoa syntejään anteeksi. Rippi-isälle tunnustamme ne synnit, ”jotka tiedämme ja sydämessämme tunnemme”. (Luther) Hän julistaa meille synnit anteeksi eli synninpäästön. ”Avaimet” eli synninpäästön julistaminen kuuluu Lutherin mukaan seurakunnalle ja kenelle tahansa sen jäsenelle. Sitominen ja päästäminen ovat evankeliumin saarnaamista ja soveltamista. Synninpäästö perustuu Jeesuksen lupaukseen opetuslapsilleen. Hän puhalsi heitä kohti ja sanoi: ”Ottakaa Pyhä Henki. Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi.” Jh. 20:22–23. ”Otamme sen vastaan niin kuin itse Jumalalta, emmekä epäile, vaan uskomme vakaasti, että syntimme on tällä päästöllä anteeksiannettu Jumalan edessä taivaassa.” (Vähä katekismus)
Jumala antaa meille anteeksi kaiken, senkin, mitä emme tiedä emmekä muista. ”Jos me tunnustamme syntimme, Jumala on uskollinen ja vanhurskas, niin että antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä”, 1. Jh. 1:9.
”Rakkaudenripissä” pyydämme anteeksi lähimmäisiltämme ja korvaamme aiheuttamamme vahingon.

Usko

Usko ei ole ihmisen suoritus, ominaisuus, kyky tai saavutus.
Usko syntyy Jumalan sanan, erityisesti evankeliumin kuulemisesta, Rm. 10:17; Apt. 4:4; 14:1; 15:7; 28:24.
Uskon synnyttää Pyhä Henki, joka vaikuttaa sanassa, Jh. 6:63.
Usko on sydämen luottamista ja turvautumista Jumalan sanan lupaukseen.
”Myös opetetaan, ettei tässä puhuta sellaisesta uskosta, joka on perkeleilläkin ja jumalattomilla, jotka uskovat Kristuksen kärsimyksen ja kuolleista nousemisen tapahtumat, vaan että tässä puhutaan todellisesta uskosta: uskotaan, että me Kristuksen kautta saamme armon ja syntien anteeksiantamuksen.” (TK)
Toisaalta kaikki saadaan vain uskoen, toisaalta usko itsessään on vain väline, jolla Jumalan lahja otetaan vastaan.
Ainoa merkittävä on Jeesus Kristus, jonka sanaan sydän luottaa.

Sillä ei ole merkitystä, onko usko heikko tai vahva. Olennainen on lupaus, jonka varaan ihminen jää.

Uskon pääkohtia