Ihminen

Ihminen Jumalan luomana

• Ihmisen luominen on Jumalan kolmiykseyden päätös: ”Tehkäämme ihminen”, 1. Ms. 1:26.

”Herra Jumala muovasi maan tomusta ihmisen, puhalsi hänen sieraimiinsa elämän henkäyksen, ja niin ihmisestä tuli elävä olento”, 1. Ms. 2:7, ”elävä sielu”, KR33/38. 

”Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.” 

• Ihmisestä on tullut ihminen, itsensä tiedostava ja itseään ohjaava persoona silloin, kun Jumala on luonut hänet suhteeseen kanssaan ja puhutellut häntä käyttämällä sanaa ”sinä”, niin kuin jo Raamatun alkuluvuista huomaamme. Ihmisen ihmisyys perustuu tähän suhteeseen, tiedostipa hän sitä tai ei. Tämä erityislaatuisuus erottaa ihmisen muusta luomakunnasta. 

Luodut paratiisiin

• Jumala asetti ensimmäiset ihmiset ihanan, täydellisen luonnon keskelle elämään harmoniassa eläinkunnan kanssa. Jumala itse oli siellä heidän kanssaan. He olivat lähellä häntä, puhuivat hänen kanssaan. 

Mieheksi ja naiseksi

• Aadamin luotuaan ”Herra Jumala sanoi: "Ei ole hyvä ihmisen olla yksinään. Minä teen hänelle kumppanin, joka sopii hänen avukseen.” 1. Ms. 2:18. Avusta käytetään sanaa ezer, jota VT:ssa käytetään pääasiassa Jumalan avusta. Esim. "Jumala on meidän turvamme ja väkevyytemme, vahva auttajamme hädässä", Ps. 46:2. 
• Naisesta tuli apu, joka on ”sopiva”. Jumala loi hänet aivan kuin miehen vastakappaleeksi, niin että he täydentävät toisiaan, muodostavat yhdessä kokonaisuuden. Yhteydessä, erilaisuudessa ja toistensa täydentämisessä Aadam ja Eeva olivat Jumalan kolmiykseyden kuva.
• ”Siksi mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että he tulevat yhdeksi lihaksi”, 1. Ms.2:28. Miehen irtoaminen kodistaan ja liittyminen vaimoonsa on Raamatussa aina julkinen, yhteisöllinen tapahtuma, vaikka ulkonaiset menot vaihtelevatkin. He kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. Jeesus sanookin: ”Niin eivät he enää ole kaksi, vaan yksi liha. Minkä siis Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako.” Mt. 19:6. Seksuaalisuus kuuluu luomiseen. Se on Jumalan antama lahja, johon liittyy tehtävä: ”Olkaa hedelmälliset, lisääntykää ja täyttäkää maa”, 1. Ms. 1:28.

Ihminen luotuna Jumalan kuvaksi 

• Aadam ja Eeva eivät olleet Jumalan kaltaisia ulkonaisesti, sillä Jumala on ääretön persoonallinen henki. Kysymys oli ihmisen sisäisestä tilasta. Mitä se todellisesti oli, voimme vain yrittää aavistaa. Joka tapauksessa he olivat sisäisesti ja elivät ulkonaisesti täydellisessä sopusoinnussa Jumalan ja hänen tahtonsa kanssa. He olivat täynnä rakkautta Jumalaa, toisiaan ja luomakuntaa kohtaan. He olivat sellaisia kuin Jeesus oli. Heissä ei ollut mitään syntiä.

Ihmisen alkuperä ja päämäärä

• Kristittyinä tiedämme, mikä on meidän alkuperämme ja päämäärämme. Emme ole täällä sattuman tuloksina. Olemme lähtöisin Jumalasta ja palaamme hänen luokseen. Sen tietäminen on meille ehdottoman tärkeää elämän tarkoituksen ja mielekkyyden tähden. ”Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani, sinun kirjaasi on kaikki kirjoitettu. Ennen kuin olin elänyt päivääkään, olivat kaikki päiväni jo luodut.” Ps. 139:16. ”Jo ennen maailman luomista hän on valinnut meidät Kristuksessa olemaan edessään pyhiä ja nuhteettomia Kristuksesta osallisina”, Ef. 1:4. 

Ihmisellä on arvo Jumalan hänelle antamana 

• Ihminen saa arvonsa Jumalalta, Jumalan hänelle lukemana. (Osmo Tiililä) Ihmisellä – jokaisella ihmisellä – on Jumalan kuvaksi luotuna muuttumaton, pysyvä arvo. Se ei riipu millään tavalla ihmisestä itsestään. Se ei liity tehokkuuteemme, lahjakkuuteemme, terveyteemme, saavutuksiimme, sukupuoleemme, sosiaaliseen asemaamme tms. Siksi kaikilla ihmisillä on sama, pysyvä, muuttumaton arvo ja yhdenvertaisuus Jumalan edessä.
• Arvomme Jumalan silmissä näkyy erityisesti Golgatalla, missä Jeesus kuoli jokaisen ihmisen puolesta.

Elämän tarkoitus 

• Elämämme tarkoitus voidaan kiteyttää neljään pääkohtaan. Ensinnäkin meille sanotaan: ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein.” 2.Ms. 20:1–3; Mt. 22:37, 38. Se on käsky, mutta samalla se on lahja. Mikä elämässä voisi olla parempaa kuin elää sen Jumalan yhteydessä, joka rakastaa meitä, ja palvella häntä?  Tässä elämässä rakkautemme tosin on vajavaista, mutta tulee aika, jolloin rakastamme häntä täydellisesti ja palvelemme häntä kaikesta sydämestämme. Olemme saaneet lahjan syntyä ihmisiksi. Ihmisyyteen ei sisälly vain tämä lyhyt ajallinen elämä. Olemme samalla saaneet mahdollisuuden elää tämän elämän jälkeen ikuisesti Jumalan valtakunnassa. ”Sillä, joka uskoo Poikaan, on ikuinen elämä”, Jh. 3:36. Toiseksi meidät on kutsuttu rakastamaan ja palvelemaan toinen toistamme. Jumala sanoo: ”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” 
• Se merkitsee toistemme rakastamista, toisistamme välittämistä, toisten huomioon ottamista, auttamista ja tukemista. Kukaan meistä ei voi elää yksin eikä selvitä yksin. Tarvitsemme toisiamme, yhteyttä toisiimme. Kymmenestä käskystä löydämme elämää rakentavia ohjeita yhteiseen elämään. Jos elämme vain itsellemme ja etsimme vain omaa parastamme, hyvinvointiamme ja onneamme, huomaamme jonakin päivänä elämämme tyhjäksi ja tarkoituksettomaksi. Jeesus sanoo: ”Joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen”, Mt. 16:25.
• Kolmanneksi meidän tulee kunnioittaa ja kehittää itseämme sen arvon mukaisesti, jolla Jumala meihin suhtautuu. Itse kukin meistä on juuri sellainen kuin hän on tahtonut. Tästä kertovat mm. Jumalan sanat profeetta Jeremialle: ”Jo ennen kuin sinut äidinkohdussa muovasin, minä valitsin sinut. Jo ennen kuin sinä synnyit maailmaan, minä pyhitin sinut omakseni ja määräsin sinut kansojen profeetaksi.” Jer. 1:5. Jo ennen kuin olemme saaneet alkumme, Jumala on nähnyt meidät. Olemme juuri me hänen tahdostaan. Hän on tarkoittanut meidät yhteyteensä. Meillä on ollut jo silloin Jumalan antama tehtävä ja tarkoitus tässä maailmassa. 
• Neljänneksi meidän vastuullemme on annettu tämä maapallo ja elämä täällä. Yksilön vaikutusmahdollisuudet ovat rajalliset, mutta kunkin vastuulla on toimia niiden mahdollisuuksien mukaan, joita hänellä on.  

Syntiinlankeemus

• Jumala ei ’ohjelmoinut’ enkelimaailmaa eikä ihmistäkään noudattamaan hänen tahtoaan. Hän antoi vapauden niin näkymättömään kuin näkyväänkin maailmaan. Osa enkeleistä nousikin vastustamaan Luojaansa, johtajanaan enkeliruhtinas, jota nimitämme Saatanaksi (nimi merkitsee vastustajaa). 
• Jumala antoi myös ensimmäisille ihmisille mahdollisuuden vapaasta halustaan rakastaa ja palvella häntä – tai olla palvelematta. Se teki syntiin lankeamisen mahdolliseksi. Ihmisen koettelemiseksi paratiisissa oli yksi puu, josta ihminen ei saanut syödä. Jumala sanoi: ”Saat vapaasti syödä puutarhan kaikista puista. Vain siitä puusta, joka antaa tiedon hyvästä ja pahasta, älä syö, sillä sinä päivänä, jona siitä syöt, olet kuoleman oma.” 1. Ms. 2:16, 17.
• ”Käärme”, jota Raamatussa myös ”kutsutaan Paholaiseksi ja Saatanaksi”, Ilm. 12:9, kiinnitti Eevan mielen juuri siihen puuhun. Käärme kysyi viekkaasti: ”Onko Jumala todella sanonut: ’Te ette saa syödä mistään puutarhan puusta’?” 1. Ms. 3. Kysymys näytti viattomalta. Eihän Jumala ollut sellaista sanonut. Viekkaus olikin siinä, että käärme tahtoi kyseenalaistaa Jumalan sanan. ”Onko Jumala todella sanonut?” Se on vaarallinen kysymys, jonka eteen ihminen on joutunut sukupolvesta toiseen. Viekkaasti käärme myös sai Eevan keskustelemaan kanssaan, mikä oli jo puoli voittoa. 
• Eeva vastasi käärmeelle: ”Kyllä me saamme syödä puutarhan puiden hedelmiä. Vain siitä puusta, joka on keskellä paratiisia, Jumala on sanonut: ’Älkää syökö sen hedelmiä, älkää edes koskeko niihin, ettette kuolisi’.” Käärmeellä oli vastaus: ”Ei, ette te kuole. Mutta Jumala tietää, että niin pian kuin te syötte siitä, teidän silmänne avautuvat ja teistä tulee Jumalan kaltaisia, niin että tiedätte kaiken, sekä hyvän että pahan." 
• Käärme sai hänet katsomaan puuta aivan kuin uusin silmin. ”Nainen näki nyt, että puun hedelmät olivat hyviä syödä ja että se oli kaunis katsella ja houkutteleva, koska se antoi ymmärrystä.” Luultavasti Eeva alkoi ihmetellä, miksi rakastava Jumala olisi kieltänyt jotakin niin hyvää. Kielto ei sopinut hyvään ja rakastavaan Jumalaan. Hänessä heräsi epäilys Jumalan sanaa kohtaan.
• Käärme vakuutti Eevalle, ettei Jumala puhunut totta. Ei ihminen suinkaan kuolisi. Jatkosta näemme, ettei kysymys ollut vain ruumiin kuolemasta, vaan ihminen joutuisi eroon rakastavasta Jumalasta. Vielä käärme valehteli, että syömällä kielletystä puusta ihmisestä tulisi Jumalan kaltainen. Se antoi suunnattoman näköalan. Ihminen voisi olla niin kuin Jumala. Siihen vakuutukseen ihmiset ovat langenneet kautta aikojen. Ihminen haluaa olla kaikkitietävä ja kaikkivoipa. Tiede on se, johon ihminen nojaa. Jumalaa ei tarvita. Ihminen tahtoo valtaa tai ainakin määräysvaltaa omaan elämäänsä, ei ulkopuolisia käskijöitä.
• Kiusauksissa ”käärme” pimentää ihmiseltä totuuden. Ajatellaan, ettei Jumalan sanan väheksymisestä tai kieltämisestä ole mitään vakavia seurauksia, ei tässä elämässä eikä kuoleman jälkeen. Ihminen ei usko, että on vaarallista nousta Jumalan sanaa vastaan.  
• Eeva otti kielletyn puun hedelmän, söi ja antoi Aadamillekin. Se hetki oli ratkaiseva ihmiskunnan historiassa. Jumalan kuva ihmisessä, sen sisäisessä merkityksessä särkyi. Synti, kapina Jumalaa ja hänen sanaansa vastaan, tuli maailmaan ja alkoi hallita ihmisiä.
• Kysymys on niin vakavasta asiasta, että Paavali kirjoittaa: ”Yhden ainoan ihmisen teko toi maailmaan synnin ja synnin mukana kuoleman. Näin on kuolema saavuttanut kaikki ihmiset, koska kaikki ovat tehneet syntiä.” Sitten tuli Jeesus Kristus, joka kuoli maailman syntien sovitukseksi. ”Niin kuin siis yhden ainoan rikkomus tuotti kaikille ihmisille kadotustuomion, niin riittää yhden ainoan vanhurskas teko antamaan kaikille ihmisille vanhurskauden ja elämän. Niin kuin yhden ihmisen tottelemattomuus teki kaikista syntisiä, niin yhden kuuliaisuus tekee kaikista vanhurskaita. Niin kuin synti on hallinnut ja vienyt kuolemaan, niin on armo hallitseva ja johtava ikuiseen elämään, koska Herramme Jeesus Kristus on lahjoittanut meille vanhurskauden.” Rm. 5:12–18.
• Vain historiassa tapahtunut syntiinlankeemus voi selittää sen pahan, joka maailmassa vallitsee. 

Paratiisin käärme

• Käärmeestä sanotaan Raamatun viimeisessä kirjassa: ”Tuo suuri lohikäärme, tuo muinaisaikojen käärme, jota kutsutaan Paholaiseksi ja Saatanaksi, tuo koko ihmiskunnan eksyttäjä, syöstiin maan päälle, ja samoin syöstiin alas sen enkelit.” Ilm. 12:9.
• Kaiken pahan taustana ja lähtökohtana on persoonallinen paha, saatana. 
• Nimi saatana hepr. sātān merkitsee vastustajaa, oikeuskielessä tuomioistuimen syyttäjää, Job. 1:6–12; 2:1–7; Sak. 3:1; 1. Aik. 21:1; 2. Sam. 24:1. Nimi perkele eli paholainen on käännös kreikan sanasta diábolos. Se tulee verbistä diabálloo, heittää sikin sokin, syyttää, ilmiantaa, kannella. Diábolos merkitsee henkilöä, joka esittää syytöksen tai epäilyksen lähimmäisestään, usein toisen selän takana. Näiden lisäksi sielunvihollisella on monia muitakin nimiä Raamatussa, kuten kiusaaja, 1. Ms. 3; Mt. 4:3, tämän maailman ruhtinas, Jh. 16:11, avaruuden henkivaltojen hallitsija, Ef. 2:2, pimeys, Apt. 26:18, paholainen, Mt. 13:19, Beelsebul, riivaajien päämies, Mt. 10:25, käärme, Ilm. 12:15, lohikäärme, Ilm. 12:9. 
• Saatana on laadultaan täysin Jumalan vastakohta: murhaaja, valehtelija ja valheen isä, kaukana totuudesta, Jh. 8:44, täynnä vihaa, Ilm. 12:12.
• Saatana on langennut enkeliruhtinas. Hänestä on ilmeisesti kerrottu peitetysti Jesajan kirjoittamassa profeetallisessa pilkkalaulussa Babylonin kuninkaasta. Siinä sanotaan mm. ”Etkö juuri sinä sydämessäsi sanonut: ’Minä tahdon nousta taivaisiin! Minä pystytän valtaistuimeni Jumalan tähtiä korkeammalle, minä tahdon istua jumalten vuorella kaukana pohjoisessa, minä nousen pilviä ylemmäksi, olen korottava itseni Korkeimman vertaiseksi’.” Jes. 14:13–15. Hesekiel kirjoittaa valitusvirren Tyyron kuninkaasta. Siinäkin on säkeitä, jotka eivät sovi ihmiseen: ”Sinä olit täydellisistä täydellisin, täynnä viisautta, itse kauneus. Olit Eedenissä, Jumalan puutarhassa, ja sinua koristivat kalliit kivet, karneolit, topaasit ja kalsedonit, krysoliitit, onyksit, jaspikset, safiirit, turkoosit ja smaragdit. Pukusi oli kullalla kirjailtu. Jo syntyessäsi oli kaikki valmiina. Kerubiksi minä sinut tein, sädehtiväksi vartijaenkeliksi, sinä olit pyhällä vuorella, käyskentelit välkehtivien kivien keskellä. Moitteen sijaa ei sinussa ollut siitä päivästä, jona sinut loin, siihen päivään, jolloin lankesit pahaan. Mutta tuonelaan sinut on syösty, sen pohjimmaiseen kuiluun.” Hes. 28:12–15.
• Häntä halveksien ihmiset ovat tehneet hänestä mm. sarvipäisiä, pitkähäntäisiä pilkkakuvia. Hän on kuitenkin täynnä viisautta. Häntä ei ole syytä halveksia, vaan varoa. Paavali kirjoittaa: ”Emmehän me taistele ihmisiä vastaan vaan henkivaltoja ja voimia vastaan, tämän pimeyden maailman hallitsijoita ja avaruuden pahoja henkiä vastaan”, Ef. 6:12.
• Ennen hänen lankeemustaan maapallomme on ilmeisesti annettu hänelle. Jeesuksen kiusauskertomuksessa sanotaan: ”Paholainen vei Jeesuksen korkealle paikalle, näytti hänelle yhdessä hetkessä kaikki maailman valtakunnat ja sanoi: ’Kaiken tämän, koko maailman ja sen loiston minä annan sinun valtaasi, sillä se on annettu minun haltuuni ja minä voin antaa sen kenelle tahdon’.” Lk. 4:5–7. Jeesus ei sanonut tähän mitään.
• Saatanan pyrkimyksenä on tuhota Jumalan tahto ja teot. Hänen toimintansa on suunnitelmallista. Hän tahtoo itse tulla jumalaksi Jumalan paikalle. 
• Hän orjuuttaa ihmisen välineekseen ja tuhoaa hänen henkensä, sielunsa ja ruumiinsa ajallisessa elämässä ja iankaikkisesti. 
• Saatanan motivaationa on ylpeys ja itsensä korottaminen. 
• Saatanan valta on rajoitettua ajallisesti. Hän ei voi tehdä mitään ohi Jumalan, Ilm.12:12, 20:10. Hän on ”Jumalan perkele”, ”Jumalan kahlekoira”. (Luther) 

Langenneenakin ihminen on Jumalan kuva

• Lankeemuksesta ja sen myötä maailmaan tulleesta synnistä huolimatta ihminen on edelleen Jumalan kuva. Niin kuin Jumala on persoona, niin myös ihminen on persoona, Jumalan yhteyteen luotu.   
• Jumalan persoonat puhuvat keskenään, esim. ”Tehkäämme ihminen”. Jumalan kuvana ihminen voi olla yhteydessä Jumalaan ja toisiin ihmisiin käyttämällä sanoja. Jumala ottaa ihmiseen yhteyttä nimenomaan sanoin, Raamatussa. Ihminen voi puhua Jumalalle sanoin rukouksessa. 
• Jumalan persoonilla on keskinäinen rakkaus, esim. ”Isä rakastaa Poikaa ja näyttää hänelle kaiken, mitä itse tekee”, Jh. 5:20. Ihminenkin voi rakastaa toista ihmistä persoonallisella tavalla. 
• Jumala on pyhä. Ihminen hänen kuvanaan on moraalinen olento. Hänellä on omatunto. Hän kykenee vastuuseen. 
• Ihminen on ainoa luotu, joka voi tuntea vastuuta ja syyllisyyttä Jumalan edessä. 
• Jumala on ikuinen. Jumalan kuvana ihminen on iankaikkisuusolento. 

Omatunto

• Omatunto kuuluu ihmisyyteemme. Siksi kaikilla ihmisillä on jonkinasteinen yhteinen perustieto oikeasta ja väärästä. Se tulee ilmi erityisesti silloin, kun joku joutuu vääryyden kohteeksi.

”Pakanakansatkin, joilla ei ole lakia, saattavat luonnostaan tehdä, mitä laki vaatii. Silloin pakanat, vaikkei heillä lakia olekaan, ovat itse itselleen laki. Näin he osoittavat, että lain vaatimus on kirjoitettu heidän sydämeensä. Siitä todistaa heidän omatuntonsakin, kun heidän ajatuksensa syyttävät tai myös puolustavat heitä. Tämä tulee näkyviin sinä päivänä, jona Jumala minun julistamani evankeliumin mukaisesti tuo ihmisten sisimmätkin salaisuudet Kristuksen Jeesuksen tuomittaviksi.” Rm. 2:14–16.

• Koska meidän yhteinen perustietomme oikeasta ja väärästä eli ns. luonnollinen laki meissä on monista tekijöistä johtuen hämärtynyt, Jumala on antanut kirjoittaa lakinsa myös Raamattuun, mm. kymmeneen käskyyn. Niitä on tärkeää pitää esillä, jotta ihmiset löytäisivät Jumalan antaman hyvän elämän perusohjeet ja voisivat niiden valossa tutkia oman elämänsä suuntaa. Käskyt auttavat ihmistä myös omantunnon syytösten keskellä selvittämään itselleen, mihin hän on syyllinen. Näin hänellä on mahdollisuus Jumalan anteeksiantoon ja vapauteen syyllisyydestä, vaikka ihmiset eivät antaisikaan anteeksi. 
• Kristityn omaatuntoa ohjaa ennen muuta Jumalan sana. Mitä kauemmas ihminen etääntyy Jumalan sanasta, sitä suuremmassa määrin omaatuntoa ohjaavat erilaiset ympäristötekijät.
• Omantunnon toiminta perustuu tietoon. Ihminen tietää, mihin hän on syyllistynyt. Psykologien määrittelemän ns. yliminän toiminta perustuu tunteeseen. Kun omantunnon ääni liittyy ankaraan yliminään, se synnyttää syyllisyydentunteita epämääräisistä, usein tiedostamattomista asioista, jolloin evankeliumista ei ole apua. Omatunto voi tästä syystä jopa ”sairastua”. 
• Hyvä omatunto saadaan Jumalalta syntien anteeksisaamisessa. Se edellyttää omantunnon heräämistä tiedostamaan ja tunnustamaan, että on tehnyt tai jopa elänyt väärin. Syvimmillään syyllisyys on silloin, kun ihminen tajuaa olevansa sisintään myöten syntinen ja tuomittu Jumalan edessä. Usko Jeesuksen kuolemaan juuri minun syntieni tähden ja hyvä omatunto kuuluvat yhteen, 1. Tim.1:15; 3:9; Apt. 24:16. 
• Moni ajattelee, että hänellä on hyvä omatunto, jos se ei syytä mistään. Se saattaa johtua siitä, että he ovat sokeita itselleen. He eivät näe omia syntejään, vikojaan ja puutteitaan, eivätkä sen vuoksi tunne syyllisyyttäkään. Paavali kirjoittaa: ”Minulla ei ole mitään tunnollani, mutta ei minua vielä sen perusteella ole todettu syyttömäksi. Minun tuomarini on Herra.” 1. Kr. 4:4. 
• Pahinta on, jos omatunto paatuu, Rm. 1:18–21, 28. Silloin ihminen lakkaa tuntemasta syyllisyyttä siitä, mitä hän tekee toisille ihmisille tai Jumalaa vastaan.
• Koska omantunnon sisältöön vaikuttavat myös ihmisen turmeltuneisuus ja ympäristötekijät, kenenkään omatunto ei aina anna oikeaa signaalia. Onkin ongelmallista esim. yhteisiä päätöksiä tehtäessä vedota omaantuntoonsa. 
• Omaantuntoon liittyy ihmisen moraalinen vastuu Jumalan ja ihmisten edessä.
• Koska Jumala sana puhuu, ei vain ymmärrykselle ja tunteelle, vaan nimenomaan omalletunnolle, Raamatun sanan julistajilla ja opettajilla on suuri vastuu sanomastaan.
• Omatunto hyväksyy tietyt teot. 
• Se toimii myös tehtyjen tekojen tuomitsijana. Siinä merkityksessä omatunto on lahjomaton tuomari. Ihminen ei voi sitä herrana hallita. 
• Usein se kehottaa tai varoittaa ennen tekoa. 

Synti

Synnin olemus 

• Synti on olemukseltaan aina syntiä Jumalaa vastaan. Kaikki synti on ennen muuta ensimmäisen käskyn rikkomista. Jumala sanoo: ”Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia.” 2. Ms. 20:1–3.
• Synti on kapinaa Jumalaa ja hänen sanaansa vastaan. 
• Se on sydämen luopumista Jumalasta ja hänen tahdostaan. 
• Se on ihmisen väärä perusasenne, sydämen, sisimmän, tila. 
• Se on ihmisen pahuutta, josta jokainen on omalta osaltaan vastuussa Jumalalle, Mt. 12:33–37.
• Se on epäuskoa: ihminen ei tahdo uskoa Jumalaan ja hänen sanaansa.
• Epäusko on suurin ja vakavin ihmisen synneistä, koska se estää ihmistä omistamasta Jumalan anteeksiantoa, Rm. 2:5. 
• Synti ilmenee vääränä mielenlaatuna esim. itsekkyytenä, ylpeytenä ja kateutena. Se velloo ajatuksissamme. Se tulee esiin sanoina ja tekoina, Jumalan tahdon vastaisena elämäntapana ja laiminlyönteinä, Mk. 7:2–23, Mt. 5:21, 22, 27, 28; Mt. 25: 41–43. 
• Synti asuu jokaisessa ihmisessä. Se on meihin piintyneenä, Rm. 7:14–19.
• Se ei ole vain este Jumalan ja ihmisen välissä, joka voidaan tavalla tai toisella poistaa. Se on niin todellista syyllisyyttä Jumalan edessä, että ilman syntien anteeksisaamista se johtaa lopulta iankaikkiseen kadotukseen. 

Perisynti

• Perisyntiä ei sanana mainita Raamatussa, mutta tällä sanalla voidaan kuvata Raamatun syntikäsitettä, Ps. 51:7; Mt. 15:19; Rm. 5:12–19, 3:9–18, 7:14–21.
• Luterilaisen kirkon tunnustuskirjat määrittelevät perisynnin näin: ”Edelleen seurakuntamme opettavat, että Adamin lankeemuksen jälkeen kaikki ihmiset, jotka lisääntyvät luonnollisella tavalla, syntyvät synnissä, so. ilman jumalanpelkoa, ilman luottamusta Jumalaan sekä pahan himon hallitsemina, ja että tämä alkusairaus ja perisynti on todella synti, joka tuomitsee ja tuo jo nyt mukanaan iankaikkisen kuoleman niille, jotka eivät kasteen ja Pyhän Hengen voimasta synny uudestaan.” (TK) 
• Perisynti on ihmisen pääsynti, ei vain synnillinen taipumus. Jeesus sanoo: ”Juuri ihmisen sisältä, sydämestä, lähtevät pahat ajatukset, ja niiden mukana siveettömyys, varkaudet, murhat, aviorikokset, ahneus, häijyys, vilppi, irstaus, pahansuopuus, herjaus, ylpeys ja uhmamieli. Kaikki tämä paha tulee ihmisen sisältä ja saastuttaa hänet.” Mk. 7:21–23. 
• Raamatun kuvaus ihmisestä langenneessa tilassa on karu: ”Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan, ei ole ketään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa; kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään”, Rm 3:10–12. 
• Daavid toteaa lankeemuksensa jälkeen: ”Syntinen olin jo syntyessäni, synnin alaiseksi olen siinnyt äitini kohtuun”, Ps. 51:7.
• Perisynnin syyllisyys saadaan anteeksi kasteessa, Apt. 22:16. 
• Käsitys perisynnistä vaikuttaa ratkaisevasti käsitykseemme ihmisen pelastumisesta. Jos lähdetään siitä, ettei perisyntiä ole, voidaan puhua vapaasta tahdosta ja ihmisen vaikutusmahdollisuuksista omaan pelastukseensa.

Synnin ajalliset seuraukset:

• Synti vahingoittaa aina ihmistä itseään. 
• Se vahingoittaa myös niitä ihmisiä, joita vastaan rikomme, Hepr. 12:15, Rm. 1:32.
• Se rikkoo ihmissuhteita. 
• Synnin seuraukset näkyvät yhteiskunnassa ja koko maailmassa mm. sotina ja väkivallantekoina.
• Synti vaikuttaa luontoon. ”Maa on saastunut asukkaittensa alla, sillä he ovat rikkoneet lait, muuttaneet käskyt, hyljänneet iankaikkisen liiton”, Jes. 24:5.

”Mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää”, Gal. 6:7.

Synnin hengelliset seuraukset

• Synnin seurauksena ihminen on menettänyt kyvyn uskoa Jumalaan, pelätä ja rakastaa häntä, Rm. 3:9–18.
• Ihminen voi tajuta tehneensä väärin ja hän voi olla sen vuoksi ahdistunut, jopa masentunut, mutta ilman Jumalan sanaa, lakia, hän ei koe syyllisyyttä Jumalan edessä, eikä hän voi tulla Jumalan vapauttamaksi. Jatkuva synnin harjoittaminen saattaa johtaa paatumukseen, Hepr. 3:13.
• Ilman syntien anteeksiantoa ihminen on Jumalan näkökulmasta synnin ja saatanan orja, Jh. 8:34,44; 2. Tim. 2:26. 
• Hän on syyllinen Jumalan edessä, Rm. 3:19.
• Hän on kuollut synteihinsä, Mt. 8:22, Ef 2:1.
• Hän on jo tuomittu, Jh. 3:18, 36.
• Pahinta on, jos Jumala hylkää ihmisen synnin harjoittamiseen puuttumatta siihen millään tavalla, Rm. 1:24,26,28. 

Synnin iankaikkiset seuraukset

Iankaikkinen ero rakkauden Jumalasta on kauheinta, mitä ihmiselle voi tapahtua, Ilm. 22:14, 15.