Kuka olen

Olen eläkkeellä oleva teologian maisteri, lehtori. Pääasiallisen elämäntyöni olen tehnyt raamatunopettajana ja kouluttajana Suomen Raamattuopistossa ja Suomen Ev.lut Kansanlähetyksessä. 

Olen syntynyt Porissa 1940, mutta viettänyt lapsuuteni ja nuoruuteni Nokialla. Kasvoin kahden veljen välissä. Vanhempani uskoivat Jumalaan ja kävivät silloin tällöin kirkossa. Äiti opetti minulle iltarukouksen. Kotonani noudatettiin konservatiivisia arvoja. Kristillisyydessä kuljettiin äitini sanoja käyttäen ”kultaista keskitietä”. Vaikka kotonani hengelliset asiat eivät olleet mitenkään keskeisiä, olen kuitenkin jälkeen päin ymmärtänyt, että Jumala teki minussa työtään jo lapsena. Kävin partiot ja seurakunnan tyttökerhot ja aikanaan osallistuin seurakunnan vireään nuorten toimintaan. Kansan Raamattuseuran herätyshenkinen vaikutus Nokialla oli tuntuva.  

Oppikouluaikana (nyk. yläaste ja lukio) ymmärsin, että jos nyt kuolisin, en pääsisi taivaaseen. En kelpaisi Jumalalle. Tietoisuus siitä oli aivan selvä ja pelottava. Minua askarrutti myös kysymys elämän tarkoituksesta. Mitä mieltä oli elää ja pyrkiä täällä eteenpäin muutama vuosikymmen, jos kaikki loppuu siihen? Ei voinut olla niin! Elämällä täytyi olla jokin syvempi merkitys. Pitkän etsinnän ja pohdinnan jälkeen, Jumalan kovassa puhuttelussa, sain jättää elämäni Jeesuksen käsiin keväällä 1957. Sisäisen rauhan sain Jeesuksen sanoista: ”Sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos”, Joh. 6:37. Taivas oli auki minullekin. Elämälläni oli tarkoitus, jonka Jumala antaa. 

Opiskeluaika 

Kirjoitin ylioppilaaksi Nokian yhteiskoulusta keväällä 1958 ja aloitin samana syksynä vanhempieni pettymykseksi teologian opinnot. Ensimmäisen opiskeluvuoden keväällä jouduin ensimmäisen kerran sen tosiasian eteen, että olen syntinen ihminen. Olin kuin suossa, josta en millään päässyt ylös. Se oli raskasta aikaa. Minussa alkoi vahvistua usko, että Jumala oli hylännyt minut. Sitten eräissä pienissä seuroissa puhujan muutama sana herätti minussa toiveikkaan kysymyksen: vieläkö Jumala antaa minullekin synnit anteeksi? Sinä iltana ”opiskelijaboksissani” sain kokea täydellisen syntien anteeksiantamuksen. En osaa selittää, mitä siinä tapahtui, mutta olin vapaa taakastasi, sydän täynnä iloa ja halua kertoa Jeesuksesta koko maailmalle. Jälkeenpäin ymmärsin, että silloin Jumalan sana vaikutuksesta synnyin uudesti, ylhäältä, Jh. 3. 

Opiskeluvuoteni sattuivat merkittävään yhteiskunnalliseen ja hengelliseen murrosaikaan. Nokialla oli ollut herätystä ja myös muualla Suomessa. Helsingissä monet uskoon tulleet opiskelijat alkoivat kokoontua Suomen Raamattuopiston poikien ylioppilaskodissa ja löysivät sitä kautta hengellisen kodin opiston suojista Kauniaisissa. Siellä pidettiin mm. monia ylioppilaskursseja, osallistuttiin pohjoismaisiin ylioppilaskokouksiin ja aloitettiin opiskelijatoiminta Helsingissä herätyksen keskellä. Vuonna 1964 sain olla mukana perustamassa Suomen Ev.lut. Ylioppilaslähetystä, joka nykyään tunnetaan Suomen Ev.lut. Opiskelija- ja Koululaislähetyksenä (OPKO).  

Vuoden 1970 vaiheilla minulle valkeni ”jumalattoman vanhurskauttaminen” (Rm. 4:5) norjalaisen sokean papin, Öivind Andersenin, kirjasta Uskosta uskoon. Se on hänen luennoistaan muistiinmerkitty selitys Paavalin kirjeeseen roomalaisille, lukuihin 1–8. Sillä oli minulle käänteentekevä merkitys. Kun Jumala sanoo synnintunnossa elävälle ihmiselle: ”Tulkaa, käykäämme oikeutta keskenämme”, ja seisot hänen edessään syyllisenä ja tuomion ansaitsevana, hän vakuuttaakin: ”Vaikka teidän syntinne ovat veriruskeat, tulevat ne lumivalkeiksi; vaikka ne ovat purppuranpunaiset, tulevat ne villanvalkoisiksi” (Jes. 1:18). Ymmärsin ja uskoin, että Jeesus on ottanut minunkin syntini omaksi syykseen ja kärsinyt niiden rangaistuksen, Jumalan hylkäämisen. Hänen kuolemansa tähden Jumala julisti minut vapaaksi kaikesta syyllisyydestä, vanhurskaaksi, hänen edessään täydellisen puhtaaksi. Olin itsessäni edelleen syntinen, mutta syntiäni ei luettu minun vaan Jeesuksen Kristuksen syyksi. Siinä oli täydellinen omantunnon vapaus sitä hetkeä ja tulevaisuutta varten. Tärkeiksi minulle tulivat myös mm. Olav Valen-Sendstadin kirjat ja Lutherin Galatalaiskirjeen selitys.  

Olin siihen aikaan Ylioppilaslähetyksen työssä ja aloin heti opettaa Roomalaiskirjettä Helsingin Teinilähetyksessä mukana oleville koululaisille ja sen jälkeen yhä uusille ryhmille myöhemmissä yhteyksissä. 

Ihan merkityksetöntä tulevan tehtäväni kannalta ei ollut osallistumiseni Helsingin Raamattukoulun perustajan ja rehtorin, Kerttu Vainikaisen, raamattuluennoille, joita hän piti iltaisin yleisölle. Vieläkin vuosikymmenten jälkeen nostan hänet hyvin korkealle raamatunopettajana.  

Elämäni mies ja rakas perheeni 

Romanssini Pekan kanssa alkoi Ylioppilaslähetyksen toiminnan piirissä. Avioliiton solmimme 1964 ja se on jatkunut tätä kirjoittaessani melkein 60 vuotta. Valmistuin teologian kandidaatiksi (nyk. maisteri) vuonna 1965, Pekka pari vuotta myöhemmin. Hänestä tuli alkuun 19 vuoden ajaksi Ylioppilaslähetyksen työntekijä. Hän toimi ensin sen yhteyteen perustetun Teinilähetyksen pappina järjestäen kouluvierailuja, teiniaktioita ja jopa taksvärkkikeräyksen koululaisen keskuudessa oppilasasuntolojen rakentamiseksi Etiopiaan. Sen jälkeen hänestä tuli Ylioppilaslähetyksen koulutussihteeri ja viimein pääsihteeri. 1986 hän siirtyi lähetysjohtajaksi Lähetysyhdistys Kylväjään ja 1993 kotimaisen työn johtajaksi Suomen Ev.lut. Kansanlähetykseen.  

Johanna syntyi joulukuussa 1967 ja Sakari syksyllä 1969. Meillä on viisi lastenlasta ja kaksi lapsenlapsenlasta. Olemme saaneet paljon iloa lapsistamme ja heidän perheistään. Iloa on tuonut myös yhteys lastemme appivanhempiin. 

Työurani alkuvuodet 

Jo opiskeluaikanani aloitin työn Oulunkylän seurakunnan osatoimisena (3/4) naisteologina, pääasiassa nuorisotyössä. Vuonna 1966 minut vihittiin lehtoriksi Helsingin Tuomiokirkossa. Kun vuonna 1967 aloin odottaa Johannaa, ajattelimme, että äidille sopisi paremmin koulutyö, ja sen vuoksi lähdin auskultoimaan eli opetusharjoitteluun lukuvuodeksi 1967–68. Ensimmäisen kouluvuoden toimin nuorempana lehtorina Maunulan yhteiskoulussa Helsingissä. Vuoden 1970 alusta minut kutsuttiin Ylioppilaslähetyksen puolitoimiseksi opiskelijalehtoriksi Helsinkiin, mutta työn rajoittaminen puoleen oli vaikeaa. Niinpä ystäväni sai minut houkutelluksi sen rinnalla työtoverikseen eli päätoimiseksi uskonnon tuntiopettajaksi Hakunilan Yhteiskouluun (nyk. Sotungin yläaste ja lukio), josta myöhemmin aukeni vakituinen nuoremman lehtorin virka silloisessa keskikoulussa. Ylioppilaslähetyksessä vierähti kolme ja puoli vuotta, koulussa viisi. 

Raamatunopettajaksi 

Kesällä 1976 sain kutsun Raamattuopiston opettajaksi. Sain työkseni opettaa Raamattua! Minulla oli ollut siihen sisäinen kutsu vuosien ajan, ja olin pyrkinyt toimimaan sen mukaisesti jo edellisissä tehtävissäni. Minun tuli opettaa myös dogmatiikkaa eli uskon perusteita seurakunnan nuorisotyönohjaajiksi valmistuville nuorille. Työtaakka oli alkuun suuri, mutta kun se alkoi hellittää, voin osallistua myös opiston erilaisiin tapahtumiin ja muuhunkin toimintaan. Läheisimmiksi tulivat nais-, ystävä- ja perhetyö. Vuoden 1979 naistenpäivillä aloitettiin opetusten nauhoittaminen VHS-kaseteille. Siltä ajalta ovat vanhimmat äänitteeni. Sitten Raamattuopisto sai kansanopisto-oikeudet ja tehtäväkseni annettiin sen toiminnan käynnistäminen. Vuonna 1992 jäin sapattivapaalle. Raamattuopistossa vierähti 16 vuotta, joista viisi viimeistä toimin opiston rehtorina. Ne olivat työntäyteisiä, antoisia, rikkaita ja raskaitakin vuosia. 

Sapattivuoden jälkeen siirryin yhdessä Pekan kanssa Kansanlähetyksen palvelukseen vuonna 1993.  Vuonna 1995 Kansanlähetys aloitti uuden työsaran nimittäen Jarmo Sormusen ja minut valtakunnallisiksi raamatunopettajiksi ja vapaaehtoisten vastuunkantajien kouluttajiksi. Saimme kehittää uutta toimintaa, johon olin jo edellisinä vuosikymmeninä koonnut merkittäviä eväitä. Teimme suunnitelmia tai pikemminkin unelmoimme työn kehittämisestä kymmenen-, viiden- ja kahden vuoden tähtäyksellä. Ensimmäiseksi päätimme aloittaa säännölliset raamatunopetussarjat useammalla paikkakunnalla asianomaisen kansanlähetyspiirin kanssa. Sitten luentojamme alettiin nauhoittaa. Niistä tehtiin ”kasettikirjoja” myyntiin ja luentojen rungoista painatettiin ns. luentoavaimia. Vuonna 1996 aloitimme Avaimia Raamattuun -kirjakerhon yhdessä Kustannus Oy UudenTien kanssa. Se jäi minun vastuulleni. Tarkoituksena oli saada raamatunselityksiä tavallisen lukijan käsiin. Kirjoittajina oli Kansanlähetyksen omia työntekijöitä, mutta joitakin myös liikkeen ulkopuolelta. Parhaimmillaan kerhossa oli noin tuhat neljäsataa jäsentä ja kirjoja syntyi lähes neljäkymmentä. Vuonna 2001 meille avautui myös mahdollisuus Radio Dein yhteyksissä aloittaa Raamattuavain-ohjelmat arkiaamuisin ja niiden koosteet lauantaisin. Tarkoituksena oli opettaa Raamattua järjestelmällisesti. Pitäjinä oli liikkeen omia opettajia. Vastuu niistä jäi viime kädessä Jarmo Sormuselle, joka myös juonsi ohjelmat. Lopulta saimme Café Raamatun TV7:ään. Se jäi nopeasti Leif Nummelan hoitoon.  

Minun vastuulleni jäi myös vapaaehtoisten vastuunkantajien koulutus, jotta he saisivat rohkaisua toimimaan työntekijöiden rinnalla ja apuna. Sitä varten suunnittelin 12-osaisen ns. aktiivikoulutuksen, joka toteutettiin 1990-luvun lopulla piirien toiveiden ja tarpeiden mukaan. 2000-luvun alussa järjestin esimieheni Pekan pyynnöstä julistustyön koulutuksen. Se toteutettiin Kansanlähetysopiston toimintana Ryttylässä, Kuopiossa ja Seinäjoella. Kouluttajina toimivat pääasiassa liikkeen omat opettajat.  

Edellä mainittujen tehtävien ohella kävin pitämässä raamattuopetuksia Ryttylässä, Kansanlähetyksen keskuspaikassa, ja piirien tapahtumissa. 

Keväällä 2005 jäin eläkkeelle, Pekka puolitoista vuotta myöhemmin. Olemme saaneet senkin jälkeen osallistua Kansanlähetyksen julistus- ja opetustyöhön, mikä on ollut suuri rikkaus eläkepäivinämme. 

Luottamustehtäviä

Tärkeimmät luottamustoimeni ovat olleet Vantaan seurakuntayhtymän yhteisen kirkkoneuvoston jäsenenä 1979–85 ja kirkkovaltuustossa 1985–94. 12 vuotta vierähti kirkolliskokouksessa, sen perustevaliokunnan jäsenenä 1988–2000. Tänä aikana saatiin mm. uusi kirkkolaki, raamatunkäännös, Porvoon julkilausuma, Yhteinen julistus vanhurskauttamisesta Rooman kirkon kanssa ja päätös naisten vihkimisestä piispaksi. Kirkkolakia lukuun ottamatta jouduin äänestämään pienen vähemmistön kanssa.  

Sydämeni on täynnä kiitosta Jumalalle kaikesta siitä suuresta armosta, joka on tullut osakseni. Hän on ollut uskollinen. Hän on myös luvannut, ettei vaivannäkömme ole turha Herrassa.  

Minulla on ollut tapana sanoa ”päivä kerrallaan kohti kuolemaa”. Muutamat veljet totesivat kerran, että voi sen ilmaista positiivisemminkin. Niinpä sanonkin, että ”päivä kerrallaan kohti kotia”.