.
Jumalan suuri suunnitelma. Näköaloja Paavalin kirjeeseen efesolaisille. 2015.
Efesolaiskirje avaa meille ikkunan ikuisuuteen, aikaan jolloin maailmaa ei vielä ollutkaan. Jo silloin Jumala teki suunnitelman ihmiskunnan lunastamiseksi synnin vallasta. Sen hän on myös toteuttanut - ja toteuttaa - hyväksi näkemällään tavalla. Mekin kaikki kuulumme osana siihen. Kirje tuo myös esiin selvemmin ja sykähdyttävämmin kuin mikään muu Raamatun kirja kristillisen seurakunnan aseman ja merkityksen sekä ajankohtaisen kysymyksen kristittyjen yhteydestä.
Vastustuksesta huolimatta. Esra ja Nehemia. 2009.
Tämä kirja saattelee lukijan valitun kansan pakkosiirtolaisuuden jälkeiseen jälleenrakennuksen aikaan. Työtä tehtiin kovan vastustuksen keskellä. Esran ja Nehemian kirjojen sanoma rohkaisee: vastustusta on koettu ennenkin ja siitä on Jumalan avulla selvitty.
Vapauteen. Uuden elämän evankeliumi Galatalaiskirjeessä. 2006.
Galatalaiskirjeen sanoma on aina ajankohtainen, sillä omaan hyvyyteensä luottaminen on ihmiselle luontaista. Mutta parhaimmatkaan suoritukset riitä pelastamaan ihmisen sielua. Vain Jeesuksen työ riittää.
Syntien anteeksisaaminen ja uusi elämä lahjana on jokaiselle vierasta ja käsittämätöntä. Evankeliumi ilman mitään ehtoja on kuitenkin elämää mullistava tosiasia jokaiselle syntiensä ja syntisyytensä kanssa kamppailevalle ihmiselle. Omatunto vapaana hän voi nostaa siipensä ja lentää. Hän voi Paavalin tavoin sanoa: "Nyt minä vasta elänkin!"
Kun sydän itkee. Kuningas Daavidin seurassa. 1998. Painos loppuunmyyty.
Aihetta iloon. Filippiläiskirjeen riemullinen sanoma. 1996.
Kirja on loppuunmyyty. Voit lukea otteen siitä tästä.
Sudet tulevat. Suojautumisohjeita Johanneksen kirjeissä. 2003.
Maailman kuuluisin saarna. Vuorisaarnan tienviittoja tätä elämää ja tulevaa varten. 2000. Toinen painos 2004.