Liisi Jokiranta

Henkilökohtaista

Alkutaival

Olen pesunkestävä satakuntalainen, mutta lapsuuteni ja nuoruuteni vietin Nokialla. Seurakunnalla oli aktiivista nuorten toimintaa. Myös Kansan Raamattuseuran vaikutus oli tuntuva. Opintojeni aloittamisen jälkeen vuonna 1958 olin vielä kaksi kesää kotona. Sitten vietin toiset kaksi kesää teologiharjoittelijana, Ylämaalla ja Pertunmaalla.

Lapsuuteni ja nuoruuteni vietin Nokialla. Ylioppilaaksitulon jälkeen 1958 olin vielä kaksi kesää kotona. Sitten vietin toiset kaksi kesää teologiharjoittelijana, Ylämaalla ja Pertunmaalla.

Opiskeluvuoteni sattuivat merkittävään yhteiskunnalliseen ja hengelliseen murrosaikaan. Sain olla mukana perustamassa Suomen Ev.lut. Ylioppilas- ja Teinilähetystä, joka nykyään tunnetaan Suomen Ev.lut. Opiskelija- ja Koululaislähetyksenä (OPKO). Suomen Raamattuopistolla ja sen työntekijöillä oli näissä vaiheissa merkittävä asema. Opiston ylioppilaskodista tuli opiskelijoiden kokoontumispaikka ja opistolla pidettiin monia ylioppilaskursseja, joissa sain vahvan teologisen perustan elämälleni ja työlleni. Sieltä meidät ohjattiin pohjoismaisten raamatullisten ylioppilasliikkeiden yhteyksiin, ja sieltä saimme eväät uuden ylioppilasjärjestön perustamiseen.

Ylioppilaslähetyksen toiminnasta alkoi romanssini Pekan kanssa, ja avioliittoa on nyt jatkunut yli viisikymmentä vuotta. Opiskeluaikana aloitin myös osa-aikaisena naisteologina Oulunkylän seurakunnassa Helsingissä. Opiskelujen loppuun saattaminen tuotti vaikeuksia ajanpuutteen tähden ja tuli mahdolliseksi vain, koska Pekka hoiti yhden lukukauden Oulunkylän naisteologin tehtäviä. Valmistuin vuonna 1965, Pekka pari vuotta myöhemmin. Hänestä tuli alkuun 19 vuoden ajaksi ensin Ylioppilaslähetyksen koululaispappi, sitten koulutussihteeri ja viimein pääsihteeri, sitten lähetysjohtaja Lähetysyhdistys Kylväjään ja viimeiseksi kotimaisen työn johtaja Kansanlähetykseen.

Perhe kasvaa

Kun vuonna 1967 aloin odottaa Johannaa, tulimme siihen tulokseen, että minun oli parasta ajatella opettajan tehtävää perheen tähden, ja niin lähdin opetusharjoitteluun. Johanna syntyi joululomalla. Ensimmäisen kouluvuoden toimin nuorempana lehtorina Maunulan yhteiskoulussa Helsingissä. Sakari syntyi syksyllä 1969. Tammikuussa aloitin Ylioppilaslähetyksen puolitoimisena opiskelijatyöntekijänä. Käytännössä siitä tuli kokoaikainen työ. Ystäväni sai sitten houkutelluksi minut päätoimiseksi tuntiopettajaksi Hakunilan yhteiskouluun, josta myöhemmin aukeni vakituinen virka. Ylioppilaslähetyksessä vierähti kolme ja puoli vuotta, koulussa viisi.

Luottamustehtävissä

Olin yhteensä 16 vuotta Vantaan seurakuntayhtymän yhteisen kirkkoneuvoston tai kirkkovaltuuston jäsen. 12 vuotta vierähti kirkolliskokouksen jäsenenä. Tänä aikana saatiin mm. uusi kirkkolaki, raamatunkäännös, Porvoon julkilausuma, Yhteinen julistus vanhurskauttamisesta Rooman kirkon kanssa ja päätös naisten vihkimisestä piispaksi. Kirkkolakia lukuun ottamatta jouduin äänestämään pienen vähemmistön kanssa. Muutama kirkolliskokouspuheenvuoroni tästä aiheesta on luettavissa kannanottojen yhteydessä.

Raamatunopettajaksi

Vuonna 1976 tuli kutsu Raamattuopiston opettajaksi. Siinä tehtävässä viivyin 16 vuotta, joista viisi viimeistä opiston rehtorina. Rehtoriaikanani Raamattuopistosta tuli kansanopisto. Ne olivat työntäyteisiä, antoisia ja rikkaita vuosia.

Sapattivuoden jälkeen siirryin yhdessä Pekan kanssa Kansanlähetyksen palvelukseen vuonna 1993. Vuonna 1995 Kansanlähetys otti merkittävän askeleen nimittäessään Jarmo Sormusen ja minut päätoimisiksi raamatunopettajiksi ja vastuunkantajien kouluttajiksi toimimaan eri puolilla Suomea. Sain Jarmon kanssa kehittää uutta toimintaa, johon olin jo edellisinä vuosikymmeninä koonnut merkittäviä eväitä. Keväällä 2005 jäin eläkkeelle, Pekka puolitoista vuotta myöhemmin. Olemme saaneet senkin jälkeen osallistua Kansanlähetyksen julistus- ja opetustyöhön.

Lastenlasten aika

Molemmat lapsemme, Johanna ja Sakari, asuvat perheineen pääkaupunkiseudulla niin kuin mekin. Johannan ja Jukan poika Jaakko on syntynyt vuonna 1998 ja tytär Juulia vuonna 1999. Sakarin ja Jutan poika Pauli on syntynyt 1995, Pinja 1997 ja Pulmu 2006. Olemme saaneet paljon iloa lapsistamme, heidän puolisoistaan ja lastenlapsistamme. Iloa on tuonut myös yhteys lastemme appivanhempiin.

Hengellisestä kasvustani

Kotonani kunnioitettiin kristillisiä arvoja ja käytiin silloin tällöin kirkossa. Mitään syvempiä hengellisiä vaikutteita en saanut. Ystäväni uskova äiti vei tyttärensä ja minut kerran seurakuntamme lähetystapahtumaan. Siellä Jumala ensimmäisen kerran ihan selvästi puhutteli minua papin puheen välityksellä. Olin silloin ehkä 12-vuotias. Jumalan työn alla, pitkän etsinnän ja pohdinnan jälkeen, sain jättää elämäni Jeesuksen käsiin vuonna 1957. Vasta myöhemmin sain sisäisen varmuuden Jumalan lapseudesta Jeesuksen sanoista: Sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos, Joh. 6:37.

Ensimmäisen opiskeluvuoden keväällä aloin toden teolla tuntea syntisyyttäni. Koin itseni niin huonoksi, että luulin Jumalankin hylkäävän minut. Eräissä pienissä seuroissa julistus nosti mieleeni toiveikkaan kysymyksen: Vieläkö Jumala voi antaa minullekin synnit anteeksi? Olin tietenkin kuullut evankeliumin julistusta vaikka kuinka monta kertaa ennenkin, mutta nyt se kohtasi sydämeni. Sinä iltana kävin opiskelijaboksissani Jumalan eteen lattialle ja rukoilin anteeksiantoa - ja yhtäkkiä kaikki paino oli poissa. Pyhä Henki kirkasti Jeesuksen työn minulle tavalla, joka synnytti sydämeeni uskon. Muuten en voi sitä selittää. Jumalan sana synnytti minut uudesti, ylhäältä, niin kuin Jeesus asian ilmaisee.

Uskon tiellä olen yhä uudelleen vajonnut lakihenkisyyteen. Järki sanoo, ettei pelastus voi olla ilmaista, että täytyy tehdä jotakin. Evankeliumin sanoman ymmärtämiseksi ja uskomiseksi minulle ovat olleet merkittäviä norjalaisten Olav Valen-Sendstadin, Fredrik ja Cark Fredrik Wislöffin, Ole Hallesbyn ja Öivind Andersenin kirjat. Olen saanut ravintoa ja opetusta myös Roseniuksen kirjoista ja varsinkin Lutherin Galatalaiskirjeen selityksestä. Ne kaikki puhuvat samaa, keskeisenä Jeesus Kristus ja hänen täytetty työnsä. Jeesuksen suorittaman sovituksen varassa voi turvallisesti ja rikkaasti elää ja sen varassa voi rauhassa kuolla. En tarkoita, että olisin jo saavuttanut päämääräni tai jo tullut täydelliseksi. Mutta pyrin kaikin voimin saavuttamaan sen, kun kerran Kristus Jeesus on ottanut minut omakseen. Veljet, en katso vielä päässeeni siihen asti. Vain tämän voin sanoa: jättäen mielestäni sen, mikä on takanapäin, ponnistelen sitä kohti, mikä on edessä. Juoksen kohti maalia saavuttaakseni voittajan palkinnon, pääsyn taivaaseen. Sinne Jumala kutsuu Kristuksen Jeesuksen omat. Fil. 3:12–14.