Avaimia Raamattuun -ohjelmat 5.-9.3.01
Aamun raamattuvartit Jobista

Maanantai, 5.3.01
Tiistai, 6.3.01
Keskiviikko, 7.3.01
Torstai, 8.3.01
Perjantai, 9.3.01

Maanantai, 5.3.01

Job tunnetaan suurten kärsimysten miehenä. Ennen kuin hän joutui kärsimysten kurimukseen, Raamattu kertoo hänen olleen "idän miehistä mahtavin". Mahtavuutta mitattiin siihen aikaan karjalaumojen suuruudella. Niinpä mainitaan, että hänellä oli "seitsemäntuhatta lammasta, kolmetuhatta kamelia, viisisataa härkäparia ja viisisataa aasintammaa sekä ylen paljon palvelijoita."

Job oli myös suuren perheen isä. Hänellä oli seitsemän poikaa ja kolme tytärtä.

Hän eli kauan sitten, silloin, kun ei vielä ollut Vanhan liiton pappeutta, sillä hän itse uhrasi polttouhreja Jumalalle. Hän oli hurskas mies, joka palveli Jumalaa vilpittömällä mielellä ja sai osakseen myös ihmisten kunnioituksen persoonansa ja elämäntapansa tähden.

Sitten häntä ja hänen perhettään kohtasi monta suurta onnettomuutta. Ennen kuin Raamattu alkaa puhua niistä, kerrotaan välikohtauksesta, joka tapahtui näkymättömässä maailmassa. "7. Niin Herra kysyi saatanalta: "Mistä sinä tulet?" Saatana vastasi Herralle ja sanoi: "Maata kiertämästä ja siellä kuljeksimasta." 8. Niin Herra sanoi saatanalle: "Oletko pannut merkille palvelijaani Jobia? Sillä ei ole maan päällä hänen vertaistansa; hän on nuhteeton ja rehellinen mies, pelkää Jumalaa ja karttaa pahaa."

Jumalan arvio Jobista on häkellyttävä. Ei ollut ketään muuta, joka olisi ollut hänen vertaisensa ihmisenä ja Jumalan palvelijana. Juuri näihin Jumalan sanoihin Saatanakin tarttui. "9. Saatana vastasi Herralle ja sanoi: "Suottako Job pelkää Jumalaa? 10. Olethan itse kaikilta puolin suojannut hänet, hänen talonsa ja kaiken, mitä hänellä on; olet siunannut hänen kättensä työn, ja hänen karjalaumansa ovat levinneet ympäri maata. 11. Mutta ojennapa kätesi ja koske kaikkeen, mitä hänellä on: varmaan hän kiroaa sinua vasten kasvojasi."

Saatana esitti sen ajatuksen, johon jokainen ihminen luonnostaan yhtyy: Jos joku on hyvä ihminen ja vielä hurskaskin, toki Jumala häntä ja hänen elämäänsä siunaa. Tämä ajatuskulku on tyypillinen kaikissa uskonnoissa, ja myös jopa aktiivisten kristittyjen keskuudessa. Puhutaankin menestysteologiasta, jonka mukaan Jumala huolehtii omista lapsistaan niin, ettei heidän tarvitse sairastaa, ei kärsiä puutetta eikä kohdata onnettomuuksia. Kun sitten elämä tarjoaa kärsimyksiä, monen usko romahtaa. Heidän odotuksensa eivät vastaa todellisuutta.

Jumala antoi Saatanalle luvan koetella Jobia. Job ei siis kärsinyt omien tai muiden ihmisten syntien tähden, vaan koska Jumala luotti häneen. Todella merkillinen ja merkittävä syy. Jumalan luottamus.

Niinpä Job sai eräänä päivänä viestin toisensa jälkeen, joista jokainen toi sanoman häntä kohdanneesta onnettomuudesta, joka oli kohdannut häntä. Rosvojoukko oli vienyt aasit ja tappanut työntekijät. Vain sanansaattaja pelastui. Tulipalo oli hävittänyt lammaslaumat ja paimenet. Vain sanasaattaja pelastui. Toinen rosvojoukko oli vienyt kamelit ja tappanut paimenet. Vain sanasaattaja pelastui.

Koko omaisuus oli tuhoutunut yhtenä päivänä. Ne, jotka ovat kärsineet konkurssin, tietävät kokemuksellisesti, mitä Job tunsi. Idän miehistä mahtavin oli yhtäkkiä puilla paljailla. Eikä siinä vielä kaikki.

Kaikki hänen lapsensa olivat kuolleet samassa onnettomuudessa. Kaikki kymmenen. Lapsen menetys on ihmisen kipeimpiä kokemuksia. Mitä sitten merkitsee, kun kaikki otetaan pois yhdellä kertaa?

Raamattu toteaa: "20. Silloin Job nousi, repäisi viittansa ja leikkasi hiuksensa, heittäytyi maahan ja rukoili. 21. Ja hän sanoi: "Alastonna minä tulin äitini kohdusta, ja alastonna minä sinne palajan. Herra antoi, ja Herra otti; kiitetty olkoon Herran nimi." 22. Kaikessa tässä Job ei tehnyt syntiä eikä puhunut nurjasti Jumalaa vastaan.

Sitten Saatana sai luvan viedä Jobin terveyden mutta ei hänen henkeään. "Niin saatana meni pois Herran edestä ja löi Jobiin pahoja paiseita, kantapäästä kiireeseen asti. 8. Ja tämä otti saviastian sirun, sillä kaapiakseen itseänsä, ja istui tuhkaläjään."

Tämän ja muutamien muiden Jobin kirjan kohtien perusteella on arveltu, että hänellä oli mahdollisesti spitaali, joka aiheutti sairaalloisia muutoksia sekä ihossa että hermostossa. Mahdollisesti hän kärsi monesta taudista samanaikaisesti, joista yksi saattoi olla punatauti, yksi Egyptin paisetauti, joka oli kauhea ja häpeällinen sairaus.

Job ei joutunut käymään läpi vain lastensa menettämisen surua, ei kestämään vain aineellisia vahinkoja tai terveyden menetystä. Hän menetti myös arvonsa ihmisten silmissä. Ihmiset kaikkosivat hänen ympäriltään, läheisimmätkin. Luvussa 19 hänen sisäiset haavansa kuvataan ammottavimmillaan. Minkälainen kipu paistaa sanoista: "13. Veljeni hän on minusta loitontanut; tuttavani ovat minusta aivan vieraantuneet. 14. Läheiseni ovat minusta luopuneet, ja uskottuni ovat unhottaneet minut. 15. Ne, jotka talossani majailevat, ja palvelijattareni pitävät minua muukalaisena, minä olen tullut vieraaksi heidän silmissään. 16. Minä kutsun palvelijaani, eikä hän vastaa; minun suuni täytyy nöyrästi rukoilla häntä. 17. Hengitykseni on vastenmielinen vaimolleni, hajuni on äitini pojista ilkeä. 18. Poikasetkin halveksivat minua; kun nousen, niin he puhuvat minusta pilkkojaan. 19. Kaikki seuratoverini inhoavat minua, ja ne, joita minä rakastin, ovat kääntyneet minua vastaan."

Job oli kärsimyksessään yksin. Hänen vaimonsa sanoi hänelle: "Vieläkö pysyt hurskaudessasi? Kiroa Jumala ja kuole." Jotkut ovat arvelleet, että vaimo oli saanut hermoromahduksen. Häneltäkään Job ei saanut mitään tukea.

Job jäi istumaan tuhkaläjään. Hän valitsi roskien polttopaikan, joka oli asutuksen ulkopuolella. Tuhka oli surun merkki. Job tarvitsi kokonaisen tuhkaläjän.

Kärsimys koetteli Jobin koko elämän perustaa, myös hänen suhdettaan Jumalaan.

Seuraavina aamuina saamme viipyä Jobin seurassa, kuunnella hänen tuskaansa ja hänen ystäviensä neuvoja ja kuulla Jumalan vastauksen kärsivän miehen huutoon.

Tiistai, 6.3.01

Eilen oli esillä Jobin kirjan alku, joka puhuu Jobin suurista vastoinkäymisistä. Tänään keskitymme siihen, miltä Jobista tuntui.

Job istui masentuneena tuhkaläjässä. Tuhka oli surun merkki. Job tarvitsi kokonaisen tuhkaläjän osoittamaan surunsa suuruutta.

Hän oli niin sairas, ettei pysynyt työhön. Menevä, toimelias mies istui sairauden vankina, kaukana elämän hyörinästä, joka oli tähän asti täyttänyt hänen päivänsä. Tärkeä mies oli siirretty sivuun. Voimme vain aavistaa, kuinka vaikea hänen oli sopeutua uuteen elämäntilanteeseen.

Job ei myöskään voinut ymmärtää, miksi kaikki kauheus oli kohdannut häntä. Se, samoin kuin hänen sisäinen kaaoksensa näkyvät hänen keskusteluistaan muutamien hänen ystäviensä kanssa.

Hänen tuskansa purkautui ilmoille monella tavalla. Ahdingossaan hän kirosi syntymäpäivänsä. Luvussa 3 Job lausui ja sanoi: "Kadotkoon se päivä, jona minä synnyin, ja se yö, joka sanoi: 'Poika on siinnyt.' 4. Se päivä muuttukoon pimeydeksi; älköön Jumala korkeudessa sitä kysykö, älköönkä valonsäde sille paistako. - - 11. Miksi en kuollut heti äidin helmaan, miksi en menehtynyt kohdusta tullessani? 12. Miksi olivat minua vastaanottamassa polvet, minkä tähden rinnat imeäkseni? 13. Sillä makaisinhan rauhassa silloin, nukkuisin ja saisin levätä - -."

Hänellä oli ollut hyvä ja rikas elämä, mutta mennyt oli menettänyt merkityksensä. Hänestä olisi ollut parempi, ettei hän olisi nähnyt yhtään päivää. Hän en tuskansa kuvastuu hänen sanoissaan: "24. Sillä huokaukseni on tullut minun leiväkseni, valitukseni valuu kuin vesi. 25. Sillä mitä minä kauhistuin, se minua kohtasi, ja mitä minä pelkäsin, se minulle tapahtui. 26. Ennenkuin tyynnyin, rauhan ja levon sain, tuli tuska jälleen."

Luvussa kuusi hän toivoo kuolevansa. Hänen sielustaan nousee huuto: "8. Oi, jospa minun pyyntöni täyttyisi ja Jumala toteuttaisi minun toivoni! 9. Jospa Jumala suvaitsisi musertaa minut, ojentaa kätensä ja katkaista elämäni langan! 10. Niin olisi vielä lohdutuksenani - ja ilosta minä hypähtäisin säälimättömän tuskan alla - etten ole kieltänyt Pyhän sanoja."

Hänellä ei ollut itsetuhon ajatuksia, mutta hän ei olisi jaksanut elää. Kuinka monen mieleen on hiipinyt samantapaisia ajatuksia, kun taakka tuntuu liian raskaalta kantaa. Kaiken keskellä Job pelkäsi kieltävänsä Jumalan. Hän oli samassa tilanteessa kuin moni kärsivä kristitty, jolla on kiusaus kuormansa alla kääntää selkänsä Jumalalle, jonka teitä ei ymmärrä.

Jobin raskain sisäinen taistelu liittyikin Jumalaan. Luvussa 19 Job sanoo ystävilleen: "6. Tietäkää siis, että Jumala on tehnyt minulle vääryyttä." Hän syyttää Jumalaa elämänsä kurimuksesta ja jatkaa: "Hän on kietonut minut verkkoonsa. - - 8. Hän on aidannut tieni, niin etten pääse ylitse, ja on levittänyt pimeyden poluilleni." Job kokee, että Jumala vienyt hänen elämänsä umpikujaan. Hänellä on seinä joka puolella. Hän ei löydä ulospääsyä tuskastaan. Hän on aivan pimeässä. Moni kuvaa omaa tilannettaan sanomalla, että hän on pimeässä tunnelissa, johon ei näy valoa mistään. Joku toinen kokee putoavansa syviin vesiin. Kokemukset ovat hyvin samantapaisia kuin Jobilla.

Job ei nähnyt apua missään, koska ainoa apu, Jumala, oli itse syössyt hänet tähän tilaan. Job sanoo: "9. Hän on riisunut minulta kunniani ja ottanut kruunun minun päästäni. 10. Hän repi minut maahan joka puolelta, niin että olen mennyttä, ja hän tempasi irti toivoni niinkuin puun."

Pimeydessään ihminen syyttää Jumalaa toivottomuudestaan. Jumala ei kuitenkaan vie toivoa keneltäkään. Kaikkein suurimpaankin pimeyteen hän aina antaa toivon. Hänen Poikansa tuntee pimeimmänkin pimeyden. Hän on tuskassaan huutanut: "Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?" Hän tietää, mitä on olla Jumalan ja ihmisten hylkäämä. Hän on kulkenut sen tien, kokenut sen kauheuden. Hän on tullut ihmiseksi ja kärsinyt Jumalan hylkäystuomion meidän syntiemme tähden. Hänen kuolemansa tähden Jumala ei hylkää kärsivää ihmistä. Siellä, missä kärsimys asuu, hän on ihmisten keskellä ja lohduttaa niitä, jotka suostuvat hänen lohdutettavikseen. Alhaalla elämän laaksoissa voidaan tulla tuntemaan se Jeesus Kristus, joka on astunut sinne alas: kärsimykseen, tuomioon, ristille asti. Älä pelkää. Hän on Sinun kanssasi siellä ja tahtoo kohdata Sinut ja antaa Sinulle uuden toivon.

Sielunvihollinen vie toivomme. Älä sekoita häntä Jumalaan, joka on Isämme Jeesuksen tähden. Sielunvihollinen vakuuttaa Sinulle, että Jumala on Sinut hylännyt, että hän ei kuule rukouksiasi, että Sinun ei kannata enää odottaa apua. Sielunvihollinen tahtoo sinun vaipuvan epätoivoon ja epäuskoon, mutta niin ei tee koskaan Jumala.

Kun Job keskittyi itseensä ja omaan kärsimykseensä, elämä näytti toivottomalta. Joka kerta, kun hän kohotti katseensa ylös, Jumalaan, hän sai uuden toivon. Se näkyy toistuvasti Jobin kirjassa.

Kaiken toivottomuutensa keskellä hän luvussa 19 puhkeaa sanoihin, joita on toistettu vuosituhanten ajan: "25. Mutta minä tiedän lunastajani elävän, ja viimeisenä hän on seisova multien päällä. 26. Ja sittenkuin tämä nahka on yltäni raastettu ja olen ruumiistani irti, saan minä nähdä Jumalan. 27. Hänet olen minä näkevä apunani; minun silmäni saavat nähdä hänet - eikä vieraana."

Viimeinen sana ei ole kärsimyksellä tai kuolemalla vaan sillä Lunastajalla, joka seisoo viimeisenä multien päällä. Jobin viimeinen ja merkittävin lohdutus oli siinä, että hän saisi kerran nähdä Jumalan. Silloin Jumala ei enää ole hänelle vieras, vaan Jumala on hänen todellinen apunsa.

Meidän Lunastajamme elää tänäänkin. Tulee mitä tulee, hänellä on viimeinen sana.

Keskiviikko, 7.3.01

Olen kahtena edellisenä aamuna puhunut Vanhan testamentin suuresta kärsijästä, Jobista. Hänen rinnalleen ilmaantui neljä ystävää häntä lohduttamaan, kolme vanhaa, kunnianarvoisaa miestä ja yksi nuorempi, joka oli hiljaa niin kauan kuin vanhemmat puhuivat. Raamattu kertoo: "Kun Jobin kolme ystävää kuuli kaiken onnettomuuden, joka häntä oli kohdannut, tulivat he kukin kotipaikastansa: teemanilainen Elifas, suuhilainen Bildad ja naemalainen Soofar; ja he sopivat keskenänsä ja menivät surkuttelemaan ja lohduttamaan häntä. 12. Mutta kun he jonkun matkan päässä nostivat silmänsä, eivät he enää voineet tuntea häntä; niin he korottivat äänensä ja itkivät, repäisivät kukin viittansa ja viskasivat tomua taivasta kohti päittensä päälle. 13. Sitten he istuivat hänen kanssaan maassa seitsemän päivää ja seitsemän yötä, eikä kukaan heistä puhunut sanaakaan hänelle, sillä he näkivät, että hänen tuskansa oli ylen suuri."

Miehet osoittivat surua kuin kuolleelle, itkivät ääneen, repäisivät vaatteitaan noin 10 cm kaula-aukosta ja viskasivat tomua päänsä päälle, mikä oli suuren surun osoitus. Koko viikon he istuivat puhumattomina. Ehkä he eivät löytäneet sanoja, ehkä vaikenivat kunnioittaen toisen surua ja kärsimystä. Luultavasti heidän pelkkä läsnäolonsa lohdutti Jobia. Hän ei ollut aivan yksin, vaikka läheisetkin ihmiset kammoksuivat häntä hänen sairauksiensa tähden.

Kun ystävät sitten alkoivat puhua, heillä oli yksi yhteinen ajatus, selitys Jobin kauheaan kohtaloon: Job oli tehnyt jotakin syntiä, minkä vuoksi hän oli joutunut tällaisiin kärsimyksiin. He ajattelivat niin kuin monet omankin aikamme ihmiset, jotka vaikeuksien kohdatessa kysyvät: "Mitä syntiä minä olen tehnyt?" "Miksi minua näin rangaistaan." Ihminen ajattelee luonnostaan, että Jumala on velvollinen maksamaan kaikenlaisella varjeluksella sille, joka pyrkii elämään hänen käskyjensä mukaan. Vielä varmemmin hän monen kristityn mielestä antaa varjeluksensa hurskaan ihmisen elämään. Sen tähden vastoinkäymisiä ja kärsimyksiä pidetään synnin seurauksena.

Elifas toteaa luvussa neljä: "7. Ajattele, kuka viaton on koskaan hukkunut, ja missä ovat rehelliset joutuneet perikatoon? 8. Minkä minä olen nähnyt, niin ne, jotka vääryyttä kyntävät ja turmiota kylvävät, ne sitä niittävätkin."

Kuinka monelle on mahdettu esittää samantapainen syytös. "Sinulla on varmaan jokin synti, koska joudut näin kärsimään." Monien muiden tapaan Job mietti päänsä puhki, missä hän oli tehnyt niin suuren synnin, että ansaitsi näin suuren rangaistuksen. Hän ei löytänyt elämästään mitään sellaista, mikä olisi selittänyt kärsimyksen hänestä johtuvaksi. Tosiasiassa siitä ei ollutkaan kysymys, vaan Jumalan luottamuksesta häntä kohtaan, mutta hän ei sitä silloin tiennyt.

Kun Job ei osannut nimetä mitään erityistä syntiä, toinen ystävä, Bildad, epäili, että hänellä oli jokin salainen synti. Bildad vakuutti: "5. Jos sinä etsit Jumalaa ja anot Kaikkivaltiaalta armoa, 6. jos olet puhdas ja rehellinen, silloin hän varmasti herää sinun avuksesi ja asettaa entiselleen sinun vanhurskautesi asunnon." Bildad esitti myös sen epäilyksen, että syntiä ovatkin tehneet Jobin lapset: "4. Jos lapsesi tekivät syntiä häntä vastaan, niin hän hylkäsi heidät heidän rikoksensa valtaan." (8:4.)

Heidän puheissaan oli toinenkin juonne. He yrittivät selittää Jobin kärsimyksen Jumalan kurituksena. "17. Katso, autuas se ihminen, jota Jumala rankaisee! Älä siis pidä halpana Kaikkivaltiaan kuritusta." (5:17.) Vaikea on kärsijän ajatella Jumalan kuritusta. Eikö jokainen silloin kaipaa rakkautta enemmän kuin milloinkaan muulloin?

Miehet ottivat Jumalan aseman, kun he tietäväisinä selittivät syitä Jobin kärsimykseen.

He puhuivat kovia sanoja korkealta sellaisen ihmisen varmuudella, joka ei itse ole joutunut vastoinkäymisiin. Heidän sanansa haavoittivat, eivät parantaneet. He eivät kyenneet eläytymään toisen tuskaan eivätkä osoittamaan myötätuntoa.

Mihin he perustivat puheensa? Yksi vetosi uniinsa, toinen menneiden sukupolvien viisauteen, kolmas omiin kokemuksiinsa.

Nämä miehet panevat meidät ajattelemaan, kuinka itse lohdutamme sitä lähimmäistämme, joka on kokenut surua tai vastoinkäymisiä.

Job ei tiennyt tehneensä mitään sellaista syntiä, josta olisi ansainnut kärsimyksensä. Kuitenkin hän tajusi ihmisen perinpohjaisen synnillisyyden ja syyllisyyden Jumalan edessä. Niinpä hän sanoo: "4. Syntyisikö saastaisesta puhdasta? Ei yhden yhtäkään." (14:4.)

Siksi Job kävi sisäistä kamppailua syyllisyyskysymyksen kanssa. Hänen sielunsa huuto Jumalalle kuuluu koskettavana mm. hänen sanoissaan: "21. Minkätähden et anna rikostani anteeksi etkä poista pahaa tekoani?" (7:21.) Hänen sydämensä kaipaa anteeksiantoa. Hän huokaa: "33. Ei ole meillä riidanratkaisijaa, joka laskisi kätensä meidän molempien päälle" (9:33). Job tajuaa, että hän tarvitsee välimiehen, riidanratkaisijan, puolustajan, asianajajan. Se näkyy myös hänen sanoistaan: "19. Katso, nytkin on minun todistajani taivaassa ja puolustajani korkeudessa" (16:19). "25. Mutta minä tiedän lunastajani elävän, ja viimeisenä hän on seisova multien päällä" (19:25).

Sinulla, joka kamppailet oman syyllisyytesi kanssa, on Puolustaja taivaassa, Jeesus Kristus. Hän on sinun asianajajasi Jumalan edessä. Hän on ottanut sinun syntisi ja kärsinyt niiden rangaistuksen pohjaan asti. Hänen tähtensä Jumala antaa Sinulle anteeksi kaiken synnin, mikä sinussa on ja kaiken sen, mitä olet elämäsi aikana tehnyt. Hän ei anna anteeksi sitä varten, että jatkaisit synnissäsi edelleen, vaan että eläisit hänen yhteydessään, hänen omanaan ja seuraajanaan täällä maailmassa.

Raamattu vakuuttaa sinulle: "9. Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä."

Torstai, 8.3.01

Kun Job istui tuhkaläjässä sairauksien runtelemana, kaiken omaisuutensa ja ihmisten arvostuksen menettäneenä, masentuneena miehenä, hänen vanhat ystävänsäkin vain lisäsivät hänen taakkaansa. Viimeisenä hänelle alkoi puhua neljäs mies, nuorin. Poimin tänä aamuna viisi kohtaa hänen sanomastaan.

Elihu sanoi Jobille luvussa 33: "14. Sillä Jumala puhuu tavalla ja puhuu toisella; sitä vain ei huomata. 15. Unessa, öisessä näyssä, kun raskas uni valtaa ihmiset ja he nukkuvat vuoteillansa - - Myös kuritetaan häntä tuskalla vuoteessansa, kun hänen luissaan on lakkaamaton kapina, 20. ja hänen henkensä inhoaa leipää ja hänen sielunsa herkkuruokaa. 21. Hänen lihansa kuihtuu näkymättömiin, ja hänen luunsa, ennen näkymättömät, paljastuvat. 22. Näin lähenee hänen sielunsa hautaa ja hänen henkensä kuolonvaltoja." (33:14-22.)

Elihun mukaan Jumala ottaa yhteyttä ihmiseen monella tavalla. Sairaus ja vastoinkäymiset ovat nekin Jumalan puhetta. Eräs nainen totesi kerran: "Jumala vetää toisia kädestä, toisia jalasta; minua hän on vetänyt koko ruumiista." Hän oli ihminen, joka on sairastanut paljon, mutta jonka sairaus oli vetänyt Jeesuksen yhteyteen. Toinen nainen sai vakavan sairaskohtauksen. Se herätti hänet ajattelemaan kuolemaa ja Jumalan kohtaamista, mikä ei ennen ollut tullut vakavalla tavalla hänen mieleensä. Jeesus sanoo: "Etsivä löytää." Hänkin löysi. Hän sai syntinsä anteeksi ja rauhan sydämeensä.

Elihu jatkoi selittämällä, mihin Jumala pyrkii: "23. Jos silloin on hänen puolellansa enkeli, välittäjä, yksi tuhansista, todistamassa ihmisen puolesta hänen vilpittömyyttään, 24. niin Jumala armahtaa häntä ja sanoo: 'Vapauta hänet, ettei hän mene hautaan; minä olen saanut lunastusmaksun.' 25. Silloin hänen ruumiinsa taas uhkuu nuoruuden voimaa, hän palajaa takaisin nuoruutensa päiviin. 26. Hän rukoilee Jumalaa, ja Jumala mielistyy häneen ja antaa hänen riemuiten katsella hänen kasvojaan; niin hän palauttaa ihmiselle hänen vanhurskautensa."

Meillä on Välittäjä. Meistä on annettu lunastusmaksu Golgatalla. Se on maksettu kaikista ihmisistä. Vain tässä välittäjässä on meidän vanhurskautemme, meidän puhtautemme, kelpaavuutemme pyhälle Jumalalle. Siinä on sisäinen voimamme, joka heijastuu myös elämämme arkeen.

Toiseksi Elihu sanoi luvussa 34: "Pitäisikö Jumalan sanoa: "Minä olen erehtynyt. Nyt en enää tee väärin. 32. Opeta sinä minulle se mitä minä en ymmärrä! Ehkä olen tehnyt vääryyttä, mutta enää en tee." 33. Sinunko mielesi mukaan hänen pitäisi palkita ja rangaista? Sinähän tässä olet kapinoinut." (34:31-33. KR -92.)

Job kapinoi Jumalaa vastaan niin kuin lukuisat ihmiset ennen häntä ja hänen jälkeensä. Elihu pani hänet miettimään, oliko hän viisaampi kuin Jumala. Oliko hänestä Jumalan syyttäjäksi tai Jumalan neuvojaksi ja opettajaksi? Hänkö tiesi, mikä on parasta. Hänkö oli valmis ottamaan Jumalan paikan.

Mekin olemme pettyneet, kun Jumala ei ole toiminut toiveidemme ja rukoustemme mukaan. Mekin esiinnymme tavan takaa niin kuin tietäisimme, kuinka meidän asiamme tulisi hoitaa. Meilläkin on taipumus asettua neuvomaan Jumalaa ja syyttämään häntä, jos kaikki ei mene mieltämme myöten. Mistä lopulta tiedämme, mikä on meille ja elämällemme hyväksi tai pahaksi.

Luvussa 35 Elihu rohkaisi Jobia sanomalla: "Väitätkö todella, ettei hän näe sinun asiaasi? Odota, Job. Sinun asiasi on kyllä vireillä." (35:14. KR -92.)

Moni on sanonut kokeneensa, ettei hänen rukouksiaan kuulla. Taivas tuntuu kivikovalta; rukoukset eivät mene siitä läpi. Jumala ei vastaa, vaikka kuinka huutaa. Joku epäilee, ettei Jumalaa olekaan, joku toinen hänen rakkauttaan tai hänen kaikkivaltiuttaan. Meillekin sanotaan tänä aamuna: "Väitätkö todella, ettei hän näe sinun asiaasi? Odota. Sinun asiasi on kyllä vireillä."

Vaikka Jumala vastaa: "Odota" tai "Ei vielä", hän kyllä hoitaa sinun asiasi aikanaan.

Luvussa 36 Elihu varoittaa Jobia: "21. Varo, ettet käänny vääryyteen, sillä se on sinulle mieluisampi kuin kärsimys." Kärsimyksessään ihminen on monissa kiusauksissa. Tekee mieli syyttää Jumalaa, kääntää pettyneenä hänelle selkänsä. Siinä on kiusaus katkeroitumiseen ja ihmisten ja olosuhteiden syyttämiseen. Joku on valmis etsimään terveyttä kaikenlaisilta parantajilta, jotka vievät heidän sielunsakin. Kärsimys ei läheskään aina johda etsimään Jumalaa, vaan se myös kovettaa.

Luvussa 37 Elihu sanoo: "23. Kaikkivaltiasta emme saata käsittää, häntä, joka on suuri voimassa, joka ei oikeutta ja täydellistä vanhurskautta polje. 24. Sentähden peljätkööt häntä ihmiset; hän ei katso keneenkään, joka on omasta mielestään viisas." Elihun viesti on sama kuin Raamatussa usein toistettu totuus: "Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon." (Sananl.3:34; Jaak.4:6; 1.Piet.5:5.)

Mitä nöyryys on? Se on ennen muuta nöyrtymistä parannukseen, katumaan syntejään, tunnustamaan ne Jumalalle ja tarvittaessa ihmisillekin ja uskomaan ne Jeesuksen sovituksen perusteella anteeksi annetuiksi. Ihmisen on vaikea taipua Jumalan nuhteluun. Usein Jumalan täytyy nöyryyttää ihmistä tavalla tai toisella, jotta hän voisi johdattaa hänet armonsa ja anteeksiantonsa osallisuuteen. Joskus hänen on käytettävä kärsimystäkin, jotta me kaiken maailmallisen kiireen ja hälinän keskellä kuulisimme hänen äänensä.

Perjantai, 9.3.01

Olemme edellisinä aamuina puhuneet Jobin kärsimysten tiestä. Hän purki tuntojaan ystävilleen, jotka nuhtelivat häntä hänen mielettömistä puheistaan. Tyynempänä hetkenä Job totesi heille: "Aiotteko nuhdella sanoja? Tuultahan ovat epätoivoisen sanat." (6:26.)

Job huusi tuskaansa Jumalalle. Hän kapinoi Jumalaa vastaan, sillä hän tunsi tulleensa väärin kohdelluksi. Hän ei voinut käsittää, miksi Jumala antoi hänelle niin suuren taakan. Hän ei katsonut ansainneensa sitä. Joinakin hetkinä hän syvän syntisyyden ja syyllisyyden tunnossa anoi Jumalan anteeksiantoa. Hän kaipasi välimiestä, koska ei kokenut ilman välittäjää voivansa lähestyä Jumalaa. Hänen tunteensa vaihtelivat ja hänen tuskansa kumpusi sanojen virtoina hänen ystäviensä ja Jumalan eteen.

Kun ystävät olivat sanoneet Jobille sanottavansa ja kun Job oli aikansa purkanut omia tuntojaan, oli Jumalan aika puhua hänelle. Jumalan vastaus on luvuissa 38-41.

Jumala ei vastannut mitään Jobin miksi-kysymyksiin. Jumala oli kuin äiti tai isä sairaan lapsensa vieressä. Hän ei kuitenkaan vain istunut siinä hiljaa, vaan hänellä oli myös todellinen apu Jobin syvään ahdistukseen.

Ihmisellä on kaksi vaikeaa kysymystä kärsimyksensä keskellä.

Ensinnäkin voihkimme ahdingossamme: "Eikö Jumala olekaan kaikkivaltias, kun hän ei auta minua, vaikka huudan häntä yötä päivää? Eikö hän voi puuttua asioihin? Eikö hän pysty ottamaan minulta pois taakkaani?"

Toinen kysymyksemme koskee Jumalan rakkautta. Elämänsä pimeinä hetkinä ihminen esittää tuskallisen kysymyksen: "Eikö Jumala välitä minusta?" "Onko Jumalalle samantekevää, mitä minulle tapahtuu? Katseleeko hän väin tyynenä vierestä minun tuskaani? Missä on Jumalan rakkaus?"

Vastatessaan Jobille Jumala ei puhunut sanaakaan Jobista tai hänen kärsimyksestään. Ei sanaakaan! Mutta hän vakuutti Jobin kaikkivaltiudestaan ja rakkaudestaan. Se tapahtui tavalla, jota yksikään ihminen ei olisi osannut odottaa.

Jumala alkoi esittää Jobille kysymyksiä, jotka siirsivät hänen ajatuksensa pois hänen vaikeuksistaan. Job joutui kasvokkain Jumalan suuruuden ja kaikkivaltiuden kanssa.

"1. Silloin Herra vastasi Jobille tuulispäästä ja sanoi: 2. Kuka olet sinä, joka taitamattomilla puheilla pimennät minun aivoitukseni? 3. Vyötä nyt kupeesi kuin mies; minä kysyn sinulta, opeta sinä minua. 4. Missä olit silloin, kun minä maan perustin? Ilmoita se, jos ymmärryksesi riittää. (38)

Jumala jatko kysymyksiään: "Kuka sulki ovilla meren, kun se puhkesi ja kohdusta lähti, 9. kun minä panin sille pilven vaatteeksi ja synkeyden kapaloksi, 10. kun minä rakensin sille rajani, asetin sille teljet ja ovet 11. ja sanoin: 'Tähän asti saat tulla, mutta edemmäksi et; tässä täytyy sinun ylväiden aaltojesi asettua'?" (38)

"Oletko eläissäsi käskenyt päivän koittaa tahi osoittanut aamuruskolle paikkansa"

"Oletko astunut alas meren lähdesuonille asti?"

"Ovatko kuoleman portit sinulle paljastuneet, oletko nähnyt pimeyden portit?"

"Oletko käynyt lumen varastohuoneissa, ja oletko nähnyt rakeiden varastot?"

"Onko sateella isää, tahi kuka on synnyttänyt kastepisarat?" (38)

"1. "Sinäkö ajat saaliin naarasleijonalle ja tyydytät nuorten leijonain nälän, 2. kun ne kyyristyvät luolissansa ja ovat väijyksissä tiheikössä? 3. Kuka hankkii ravinnon kaarneelle, kun sen poikaset huutavat Jumalan puoleen ja lentelevät sinne tänne ruokaa vailla." (39)

Sitten Jumala kysyi Jobilta: "35. "Tahtooko vikoilija riidellä Kaikkivaltiasta vastaan? Jumalan syyttäjä vastatkoon tähän!" 36. Silloin Job vastasi Herralle ja sanoi: 37. "Katso, minä olen siihen liian halpa; mitäpä sinulle vastaisin? Panen käteni suulleni; 38. kerran minä olen puhunut, enkä enää mitään virka, kahdesti, enkä enää sitä tee." (39)

Job oli hiljaa Jumalan edessä. Hänellä ei ollut enää mitään sanottavaa. Hän tunsi pienuutensa, kun suuri Jumala puhutteli häntä.

Vihdoin Jumalan rakkaus sai puheenvuoron, ja mitä se sisälsi: kaksi kiehtovaa lukua virtahevosta ja krokotiilista. Se vaikutti. Job ei vieläkään tiennyt, miksi hän kärsi, mutta hän tiesi nyt, kuka oli hänen kärsimystensä takana. Meidänkin miksi-kysymyksemme ovat turhia. Välttämättä emme koskaan saa niihin vastauksia, mutta yhdestä voimme Raamatun mukaan olla varmoja: "Me tiedämme, että Jumala vaikuttaa kaiken niiden parhaaksi, jotka häntä rakastavat, niiden, jotka ovat kutsuttuja hänen suunnitelmansa mukaan." (Room.8:28.)

Jobin ajatukset saivat uuden suunnan. Jumalan sana synnytti hänen sisimpäänsä valon ja hän puhkesi puhumaan: "2. Minä tiedän, että sinä voit kaikki ja ettei mikään päätöksesi ole sinulle mahdoton toteuttaa. - - Siis on niin: minä puhuin ymmärtämättömästi, asioista, jotka ovat ylen ihmeelliset minun käsittää. - - 5. Korvakuulolta vain olin sinusta kuullut, mutta nyt on silmäni sinut nähnyt. 6. Sen tähden minä peruutan puheeni ja kadun tomussa ja tuhkassa."

Kärsimystensä keskellä Job näki sielunsa silmin Jumalan! Hän näki kaikkivaltiaan Jumalan, joka ei toimi sattumanvaraisesti vaan tietyn suunnitelman mukaan. Job oli turvassa, vaikka mikään hänen olosuhteissaan ei ollut muuttunut.

Job omisti nyt uskossa sen, minkä oli aikaisemmin kuullut, mutta joka ei ollut elähdyttänyt hänen sydäntään. Emme saa varmuutta siitä, mitä Jumalan näkeminen hänelle sisälsi, mutta ilmeisesti hän sai tavalla tai toisella uskossa katsoa myös Jumalan rakkauteen, joka ilmenee siinä Puoltajassa ja Välimiehessä, jota hän oli tuskassaan odottanut, etsinyt ja kaivannut, ja hänen sisimpänsä tyyntyi.

Raamattu jatkaa: "Ja kun Job rukoili ystäviensä puolesta, käänsi Herra Jobin kohtalon."

Itseensä käpertynyt mies alkoi ajatella muita. Sisäisen rauhan löytäminen Jumalassa kääntää ihmisen elämän suunnan.

 

Takaisin