Avaimia Raamattuun -ohjelmat 9.-13.4.01
Hiljaisen viikon raamattuvartit

Maanantai 9.4.01
Tiistai 10.4.01
Keskiviikko 11.4.01
Torstai 12.4.01
Perjantai 13.4.01

Maanantai 9.4.01

Olemme tulleet hiljaiseen viikkoon, siihen viikkoon, joka vie meidät katsomaan Jeesusta Kristusta, puolestamme kärsinyttä ja kuollutta.

Tämän aamun teksti on Paavalin kirjeestä filippiläisille, sen toisesta luvusta:

"5. Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli, 6. joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen, 7. vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen; 8. hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti. 9. Sentähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut - -."

Paavali kirjoittaa Pyhän Hengen inspiroimana Jeesuksen persoonasta ja työstä tavalla, joka on antanut aiheen puhua suorastaan Kristus-hymnistä ja Kristus-psalmista. Näissä muutamassa jakeessa on hänen uskonsa perusta ja syvin sisältö, hänen kristologiansa eli oppinsa Kristuksesta. Jakeiden sanoma on niin keskeinen, että ilman uskoa niissä kuvattuun Jeesukseen Kristukseen kukaan ei voi olla kristitty.

"Hänellä oli Jumalan muoto", kirjoittaa Paavali Jeesuksesta.

Se ei tarkoita hänen ulkonäköään, sillä Jumala on Henki. Kysymys on hänen olemuksestaan. Jeesus oli muuttumaton Jumala, sama kuin Isän luona ennen maan päälle tuloaan. Hän oli edelleen samaa olemusta Isän ja Pyhän Hengen kanssa.

Betlehemin talliin syntynyt vauva oli Jumala. Nasaretin puuseppä oli Jumala. Ristillä kuollut Jeesus oli Jumala.

Vain Jumala ihmiseksi tulleena on voinut sovittaa syntimme.

Paavali jatkaa: "Hän ei pitänyt voittamanaan etuna olla Jumalan vertainen."

Hän oli Jumalan vertainen kaikessa: vallassa, voimassa, majesteettiudessa. Hän ei kuitenkaan pitänyt kiinni oikeudestaan esiintyä Jumalan vertaisena. Hän ei etsinyt kunniaa itselleen käyttämällä valtaansa, voimaansa tai asemaansa Jumalana.

"Hän tyhjensi itsensä", sanoo Paavali.

Jeesus pani syrjään jumalalliset ominaisuutensa, salasi ne ja jätti pääsääntöisesti käyttämättä niitä.

Hänen jumalallinen voimansa ja kirkkautensa tulivat näkyviin vain siinä määrin kuin oli tarpeen hänen tehtävänsä toteuttamiseksi. Niinpä hän ilmaisi kirkkautensa vain joissakin tilanteissa kuten kirkastusvuorella kolmelle lähimmälle opetuslapselleen tai kiinniottajilleen Getsemanessa.

Jeesus paljasti jumaluutensa vain tehtävänsä täyttämiseksi, ei koskaan itsensä hyväksi tai ihmisten vakuuttamiseksi hänen todellisesta olemuksestaan.

Jeesus ei koskaan ajatellut itseään vaan meitä. "Tehän tunnette meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armon: hän oli rikas mutta tuli teidän tähtenne köyhäksi, että te hänen köyhyydestään rikastuisitte."

"Hän otti palvelijan muodon."

Jeesus ei tullut palveltavaksi vaan palvelemaan. Hän teki ihmisille kaikkinaista hyvää: paransi sairaita, herätti kuolleita, ruokki nälkäisiä ja opetti.

Jeesus kulki kaikkein alhaisimpien ihmisten keskuudessa, kaikkein vähäväkisimpien, niiden, joiden elämässä oli ahdistuksia ja lankeemuksia, niiden, joita muut halveksivat, joita ei pidetty minään. Heidän joukossaan hän teki työtä väsyksiin asti kohdaten ihmiset yksilöinä.

"Hän tuli ihmisten kaltaiseksi, eläen ihmisenä ihmisten joukossa."

Jeesus astui alas taivaasta, ei vain katsomaan, mitä maan päällä tapahtuu, vaan syntyäkseen ihmiseksi ja elääkseen langenneen ihmiskunnan keskellä kuin kuka tahansa ihminen.

On lohdullista, että Raamattuun on kirjoitettu sanat: "Hänen oli tultava kaikessa veljiensä kaltaiseksi, että hänestä tulisi laupias ja uskollinen Ylimmäinen Pappi tehtävissään Jumalan edessä, sovittaakseen kansan synnit. Koska hän on itse kärsinyt ja ollut kiusattu, hän voi auttaa kiusattuja."

"Hän alensi itsensä."

Jeesus tyhjensi itsensä niin, että hänestä tuli ihmisten silmissä mitätön, vähäinen, alhainen.

On vaikea käsittää, että Jumala ottaa ihmisen hahmon niin, ettei häntä voi tuntea Jumalaksi. On vaikea ymmärtää, että hän antautui ihmisten pilkattavaksi ja pahoinpideltäväksi, jopa äärimmäiseen häpeään ristillä. Sukupolvesta toiseen on toteutunut Raamatun sana: "Hän oli niin halveksittu, ettemme häntä minäkään pitäneet."

"Hän oli kuuliainen kuolemaan asti, ristinkuolemaan saakka."

Jeesus alensi itse itsensä, vapaaehtoisesti, rakkaudesta, äärimmäisyyteen asti, ristille saakka. Korostus on hänen kuolemassaan ristillä.

Jos ei ole ristin sanomaa, ei ole mitään, mikä meidät pelastaa Jumalan oikeudenmukaisesta tuomiosta ja iankaikkisesta rangaistuksesta. Siksi Jumalan seurakunta rakastaa julistusta rististä ja siitä verestä, joka on vuotanut meidän autuudeksemme.

Jeesus on ainoa lohdutus silloin, kun näemme itsemme totuuden valossa, syntisenä ja syyllisenä. Hän on lähellä, kun menneisyys kirvelee, kun ihmiset syyllistävät, kun omatunto syyttää. Hän katsoo rakastaen, kun ihminen tajuaa, ettei voi muuttaa sydäntään, ei tulla paremmaksi, ei lopettaa synnin tekemistä. Hän on siellä, missä väsyneet, hylätyt, haavoitetut ja rikkirevityt ihmiset huutavat hänen puoleensa. Hän kuulee heitä.

Hän on tullut "alas", jotta olisi kaikkien maailman syntisten ja kärsivien löydettävissä. Olkoon ihminen miten syvällä tahansa, hän voi aina löytää Jeesuksen. "Niin alhaalla ei kukaan kulje, ettei siellä Jeesus ois."

Jeesuksen ylösnousemus sinetöi hänen pelastustekonsa. Jos hän olisi jäänyt hautaan, hän olisi ollut vain tavallinen ihminen, korkeintaan suuri opettaja.

Tiistai 10.4.01

Paavali kirjoittaa: "Sana rististä on hulluutta niille, jotka joutuvat kadotukseen, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima." (1.Kor.1:18.)

Kun Jeesuksen ristiä katsoo inhimillisen viisauden varassa, se näyttää täydeltä hulluudelta. Jumala ristillä, kärsimässä koko maailman syntien tähden. Jumala sellaisessa alennuksessa ja häpeässä, mitä alemmaksi kukaan ihminen ei voi joutua. Jumala kuolemassa ristillä, niin kuin rikollinen tai halveksittu orja.

Jumalan suunnitelma maailman pelastamiseksi synnin vallasta ja hänen tapansa tehdä se, on ihmisille täysin käsittämätön. Ihminen ymmärtää kyllä uskonnollisuuden, joka sisältää korkean moraalin vaatimuksen tai tietynlaiset elämäntavat, osallistumisen jumalanpalvelukseen ja hyvän tekemiseen, mutta ei ristiä. Moni sanookin: "Kyllä minä Jumalaan uskon, mutta mitä sillä Jeesuksella siinä tehdään."

Ihmisiä miellyttää uskonnollisuus, jossa tapahtuu ihmeitä. Massat tahtovat nähdä kaikkivaltiaan, pystyvän Jumalan, joka puuttuu ihmisten kärsimyksiin konkreettisella tavalla. Vain sellainen uskonnollisuus tyydyttää monien mieltä. Toiset taas tahtovat uskonnollisuutta, joka vastaa heidän älyllisiä tarpeitaan. Paavali sanookin: "22. Juutalaiset vaativat tunnustekoja ja kreikkalaiset etsivät viisautta." Kuka on kiinnostunut siitä, mitä tapahtui kerran Golgatalla?

Paavali piti kiinni ristin sanomasta. Hän kirjoittaa: "23. me taas saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta, joka on juutalaisille pahennus ja pakanoille hulluus, 24. mutta kutsutuille, niin juutalaisille kuin kreikkalaisillekin, Kristus on Jumalan voima ja Jumalan viisaus." "2. Minä olin päättänyt olla luonanne tuntematta muuta kuin Jeesuksen Kristuksen, ja hänet ristiinnaulittuna."

Mikä on se voima, joka on ristin sanomassa?

Risti julistaa syntien sovitusta. Se on sanoma Jumalan Pojasta, "jonka päälle Herra heitti kaikkien meidän syntivelkamme." Jeesus otti ne kantaakseen kerran pimeänä Getsemanen yönä, jolloin hän rukoili niin, että hänen hikensä oli kuin veripisarat. Hän pyysi: "Isäni, jos on mahdollista, menköön minulta pois tämä malja. Ei kuitenkaan niin kuin minä tahdon, vaan niin kuin sinä." (Matt.26:39.) Tätä hetkeä varten hän oli tullut, mutta se oli kauhistava hetki. Ottaessaan koko ihmiskunnan synnin ja syyllisyyden päälleen, omaksi syykseen, hän otti myös niiden tuomion ja rangaistuksen. Getsemanen jälkeen hän ei voinut enää kuolla vapaaehtoisesti. Ottaessaan syntimme hän oli tullut syylliseksi meidän sijastamme. Hänen oli sen tähden pakko kuolla meidän kuolemamme, syntisen ihmisen kuolema. Hänen oli otettava vastaan Jumalan pyhä viha, joka olisi kuulunut meille. Hänen oli tultava Jumalan hylkäämäksi, mikä on jokaisen syntisen ihmisen osa, ja hänen oli astuttava alas tuonelaan.

Hän teki sen jokaisen ihmisen tähden, myös sinun ja minun. Myös meidän syntimme olivat hänen päällään ja hän kärsi Jumalan rangaistuksen niistä.

Mitä merkitystä sillä on meille?

Jos joku kulkee välittämättä hänestä, sillä ei todellakaan ole hänelle mitään merkitystä. Se on hänelle silkkaa hulluutta. Jeesus on tällaiselle kuulijalle vain tavallinen ihminen, joka on kerran kuollut ristillä niin kuin monet muutkin historian aikana. Uskovien puheelle rististä hän voi nauraa tai ainakin hymähtää. Joku taas uskoo Jeesuksen kyllä kuolleen koko maailman puolesta, niin kuin hän on kuullut saarnattavan, mutta sillä ei ole hänelle mitään henkilökohtaista merkitystä.

"Sana rististä on hulluutta niille, jotka joutuvat kadotukseen."

Paavalin toteamus on kauhistava. Joka kulkee ristin miehen ohi, kulkee pelastuksensa ohi, Jumalan ohi, iankaikkisen elämän ohi.

Sana rististä on Jumalan voima meille, jotka pelastumme, sanoo Paavali. Risti on voima, joka päästää syntejään katuvan ihmisen synnin syyllisyydestä. Se vapauttaa omantunnon syytöksistä. Se julistaa täydellistä syntien anteeksiantamusta. Se vakuuttaa, että Jeesus Kristus on kuollut meidän sijastamme. Hän on jo kärsinyt meidän syntiemme rangaistuksen. Hän, ristillä riippuva Jumalan Poika on meidän pelastuksemme, eikä mitään muuta olekaan.

Sana rististä on voima, joka synnyttää ihmisen uudesti ja antaa uuden elämän Jumalan yhteydessä.

Jeesuksen ristin edessä ihmiskunta jakautuu aina kahtia. Niin tapahtui jo Jeesuksen kuollessa. Hänen vieressään riippui kaksi rikollista. Kuoleman edessä toinen pilkkasi häntä. Toinen oli pysähtynyt ajattelemaan mennyttä elämäänsä ja Jumalaa. Hän sanoi toverilleen: "Etkö sinä edes pelkää Jumalaa, sinä, joka olet saman tuomion alainen? Me kärsimme oikeuden mukaan, sillä me saamme, mitä tekomme ansaitsevat, mutta tämä ei ole tehnyt mitään pahaa."

Mies näki jotakin elämästään ja sisimmästään sen Jumalan edessä, jonka hän oli pian kohtaava. Mitään ei voinut enää muuttaa. Mitään ei ollut enää tehtävissä. Hänen oli juuri sellaisena tultava pyhän Jumalan eteen. Hänen ainoa toivonsa oli se Jeesus Nasaretilainen, joka riippui toisella ristillä. Hän oli katsellut Jeesusta ja kuunnellut häntä siinä vierellään. Hän oli ehkä kuullut puhuttavan Jeesuksesta jo aikaisemminkin. Jokin hänen sisimmässään vaati häntä kääntymään Jeesuksen puoleen. Hän ei osannut esittää monimutkaisia rukouksia. Hänellä oli vain yksinkertaisen miehen pyyntö: "Jeesus, muista minua, kun tulet valtakuntaasi." Se riitti. Jeesus lupasi hänelle: "Totisesti minä sanon sinulle: tänä päivänä sinä olet oleva minun kanssani paratiisissa." Ristillä kuoleva rikollinen oli siirtynyt Jumalan valtakuntaan elämänsä viime tunneilla.

Sana rististä on hulluutta niille, jotka joutuvat kadotukseen, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.

Keskiviikko 11.4.01

Galatalaiskirjeen kolmannessa luvussa Paavali kirjoittaa: "13. Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta, kun hän tuli kiroukseksi meidän edestämme - sillä kirjoitettu on: "Kirottu on jokainen, joka on puuhun ripustettu".

Ristiinnaulitseminen oli antiikin aikana tavallinen rikollisten rankaisemistapa. Rooman valtakunnassa sitä käytettiin orjien, suurrikollisten ja sissisotilaiden rankaisemiseksi. Se oli kaikkein barbaarisin teloitustapa. Sitä edelsi sotilaiden suorittama henkinen ja ruumiillinen kidutus, joka oli useimmiten epäinhimillisen raakaa.

Jeesuksesta kerrotaan: "Maaherran sotilaat veivät Jeesuksen mukanaan palatsiin* ja keräsivät hänen ympärilleen sotilasjoukon. 28. He riisuivat hänet ja panivat hänen ylleen punaisen viitan, väänsivät orjantappuroista kruunun hänen päähänsä ja panivat ruokokepin hänen oikeaan käteensä. Polvistuen hänen eteensä he pilkkasivat häntä sanoen: "Terve, juutalaisten kuningas!" 30. He sylkivät hänen päälleen, ottivat häneltä kepin ja löivät sillä häntä päähän. 31. Pilkattuaan häntä he riisuivat häneltä viitan, pukivat hänet hänen omiin vaatteisiinsa ja lähtivät viemään häntä ristiinnaulittavaksi." (Matt. 27.)

Juutalaisen rangaistustavan mukaan epäjumalanpalvelijat ja jumalanpilkkaajat teloitettiin kivittämällä. Tuomiota ja hylkäämistä voitiin vielä korostaa ripustamalla kuollut puuhun. Tätä pidettiin lisärangaistuksena ja erityisenä merkkinä siitä, että tuomittu oli Jumalan kiroama. Jumala sanoo Vanhassa testamentissa (5.Moos.21:23): "Jumalan kiroama on se, joka on hirteen ripustettu."

Jeesus naulittiin ristille. Se oli pahinta, mitä kenellekään voi tapahtua. Se ei ollut ainoastaan häpeällinen kuolema, vaan ristillä kuoleva oli Jumalan omien sanojen mukaan hänen hylkäämänsä ja kiroamansa. Siksi Jeesus huusi: "Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?"

Mitkään Jeesuksen ristillä lausumista sanoista eivät olleet yhtä mieluisia lähistöllä seisoville kirjanoppineille. Heidän käsityksensä mukaan Jumala oli rangaissut Jeesusta vanhurskaasti. Näin he saivat vakuuden siitä, että olivat tuominneet Jeesuksen oikein.

Jeesuksesta ei tullut vain ihmisten, vaan myös Jumalan kiroama, meidän asemestamme. Se on kauhein tuomio, minkä kukaan koskaan voi saada. Miksi se tuli Jeesuksen osaksi?

Jumala. sanoo Raamatussa: "Synnin palkka on kuolema." "Joka syntiä tekee - sen on kuoltava". Synnin tähden ihmiskunta on tuomittu kuolemaan ja Jumalan kiroamaksi, hänen hylkäämäkseen. Pyhyydessään Jumala ei jätä syntiä rankaisematta.

Jeesus Kristus asettui meidän sijaamme. Hän otti päälleen koko ihmiskunnan synnin ja sen tuomion ja rangaistuksen, joka tulee Jumalan lain mukaan jokaisen syntisen osaksi.

Luther kirjoittaa: "Itse hän kylläkin on viaton, koskapa on Jumalan tahraton ja saastuttamaton Karitsa, mutta koko maailman synnit ja rikokset tukahduttavat hänen viattomuutensa, hän kun kantaa maailman syntejä. Ne synnit, joita minä, sinä ja me kaikki ikänä olemme tehneet ja vast'edes teemme, ovat Kristuksen omia, ikäänkuin hän itse olisi ne tehnyt. Kerta kaikkiaan: meidän syntimme pitää tulla Kristuksen synniksi, muutoin me hukumme ikipäiviksi." (Galatalaiskirjeen selitys, s. 334.)

Paavali kirjoittaa: "Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta, kun hän tuli kiroukseksi meidän edestämme - sillä kirjoitettu on: "Kirottu on jokainen, joka on puuhun ripustettu."

Jeesus tuli Jumalan kiroamaksi "meidän edestämme". Siinä on evankeliumi täyteydessään.

Luther jatkaa: "Kaikki profeetat ovatkin [Hengessä] ymmärtäneet, että Kristuksesta oli tuleva kaikkein suurin pahantekijä, murhaaja, avionrikkoja, varas, pyhän häpäisijä, rienaaja jne., jota suurempaa ei maailmassa koskaan ole ollut; sillä hän [ollen uhrina koko maailman syntien tähden] ei enää edustakaan omaa itseään, - - Hän kantaa ruumiissaan kaikkien kaikki synnit - ei niin, että hän itse olisi ne tehnyt, vaan niin, että hän otti omaan ruumiiseensa meidän tekemämme synnit, sovittaakseen ne omalla verellään." (s.333.) "Laupias Isä - - lähetti maailmaan [ainosyntyisen] Poikansa, heitti kaikkien synnit kaikkineen hänen päälleen ja sanoi hänelle: Ole sinä Pietari, se kieltäjä, Paavali, se vainooja, rienaaja ja väkivallantekijä, Daavid, se avionrikkoja, se syntinen, joka paratiisissa söi hedelmän, se ryöväri ristillä, sanalla sanoen, ole sinä se kaikkien ihmisten edustaja, joka olet tehnyt kaikkien ihmisten synnit!" (s. 336)

Jeesuksessa ei ollut syntiä. Hän kuoli meidän syntiemme tähden. Miksi hän teki sen? Rakkaudesta meihin jokaiseen. Hän tietää, minkälaisia me olemme, mutta hän rakastaa meitä niin, että otti meidän syntimme ja kärsi meidän tuomiomme. Vain, koska Jumalan Poika on tullut kirotuksi meidän puolestamme, me voimme saada armahduksen ja päästä Jumalan yhteyteen ja iankaikkiseen elämään.

"16. Sillä niin on Jumala rakastanut maailmaa, että hän antoi ainoan Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan hänellä olisi ikuinen elämä."

Torstai 12.4.01

Kiirastorstai-iltana aterian aikana opetuslastensa kanssa "Jeesus otti leivän, siunasi, mursi ja antoi sen opetuslapsilleen sanoen: "Ottakaa ja syökää, tämä on minun ruumiini." Sitten hän otti maljan, kiitti Jumalaa, antoi heille ja sanoi: "Juokaa tästä, te kaikki. Tämä on minun vereni, liiton veri, joka kaikkien puolesta vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi." (Matt.26:26-28.)

Tänä iltana moni menee kirkkoon nauttiakseen ehtoollisen yhdessä Herramme ja toisten hänen opetuslasten kanssa. Siksi pysähdymme miettimään, mitä ehtoollinen on, mitä hyötyä siitä on ja kenelle se on tarkoitettu.

Ehtoollinen on Jeesuksen itsensä asettama ja sisältää käskyn kaikille hänen seuraajilleen kautta aikojen: Jeesus sanoo: "Ottakaa ja syökää - -. Juokaa tästä, te kaikki." Jeesuksen käskyn mukaisesti me polvistumme alttarille ottaaksemme vastaan aterian, jonka hän meille tarjoaa.

Jeesus sanoo edelleen: "Tämä on minun ruumiini. - - Tämä on minun vereni." Leipä ja viini eivät ole hänen ruumiinsa ja verensä vain merkkinä, symbolina tai muistona, eivätkä ne myöskään muutu Jeesuksen ruumiiksi ja vereksi. Ne ovat Jeesuksen tosi ruumis ja veri, koska hän sanoo niin, ja me uskomme hänen sanansa sellaisinaan.

Vain Jeesuksen sanat, jotka liittyvät leipään ja viiniin, tekevät niistä ehtoollisen. Jos leipä ja viini erotetaan hänen sanastaan ja lupauksestaan, meillä on vain tavallinen leipä ja viini. Ehtoollisen sakramentin keskeisin asia on Jumalan sana ja hänen käskynsä.

Ehtoollinen on Jumalan evankeliumia näkyvässä, konkreettisessa muodossa. Siinä Jeesus antaa syntimme anteeksi. Hän sanoo: "Tämä on minun vereni, liiton veri, joka kaikkien puolesta vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi." Niin kuin hän sanassaan julistaa syntien anteeksiantamusta yleisesti koko seurakunnalle, niin hän ehtoollisessa julistaa anteeksiannon ehtoollista nauttivalle henkilökohtaisesti. Hän antaa meille ruumiinsa syötäväksemme ja verensä juotavaksemme, jotta uskoisimme sen, mitä hän on tehnyt meidän hyväksemme Golgatan ristillä. Näin hän vakuuttaa sydämemme siitä, että meidän syntiemme rangaistus on kärsitty ja Jumalan sydän on täynnä anteeksiantoa.

Ehtoollisen evankeliumintäyteisimmät sanat ovat: "Sinun puolestasi annettu. - - Sinun puolestasi vuodatettu." Jeesus on kuollut meidän puolestamme, meidän sijastamme. Me ansaitsimme tuomion ja rangaistuksen, mutta hän otti ne meiltä. Meidän puolestamme annettu ja vuodatettu syntien anteeksiantamiseksi. Voisiko Jeesus sanoa tämän vielä selvemmin ja voimakkaammin? Ehtoollisessa meille annetaan Jumalan todellinen armo. Siksi ehtoollista sanotaan armonvälineeksi.

Vähässä katekismuksessa Luther kysyy: "Miten ruumiillinen syöminen ja juominen voi saada aikaan jotain näin suurta?" ja vastaa: Syöminen ja juominen eivät sitä saakaan aikaan, vaan tässä olevat sanat "teidän edestänne annettu ja vuodatettu syntien anteeksiantamiseksi". Nämä sanat yhdessä ruumiillisen syömisen ja juomisen kanssa ovat sakramentin keskeinen kohta. Se joka nämä sanat uskoo, omistaa sen mitä ne sisältävät ja lausuvat, nimittäin "syntien anteeksiannon".

Ehtoollinen vakuuttaa meille anteeksiantoa niin voimakkaasti, että se on omiaan synnyttämään meissä uskon ja vahvistamaan heikkoa uskoamme. Siksi se virvoittaa väsyneen ja vetää Kristuksen yhteyteen langenneen. Joka kuulee Jeesuksen sanat ja uskoo ne tosiksi, hänellä on, mitä ne lupaavat, nimittäin syntien anteeksiantamus. Se taas, joka ei usko, ei saa mitään. Luther sanookin: "Todella kelvollinen ja hyvin valmistautunut on se, joka uskoo nämä sanat: "teidän edestänne annettu ja vuodatettu syntien anteeksiantamiseksi". "Kelvoton ja valmistautumaton on taas se, joka ei näitä sanoja usko tai joka epäilee niitä, sillä sana 'teidän edestänne' ei vaadi muuta kuin uskovaa sydäntä."

Moni kokee itsensä niin huonoksi, ettei tohdi mennä ehtoolliselle. Jeesus ei kuitenkaan tullut kutsumaan vanhurskaita vaan syntisiä. Kukaan ei ole niin huono, ettei kelpaisi Jeesukselle. Mene siis rohkeasti, puhu asiasi avoimesti, usko kaikki anteeksi ja lähde jatkamaan elämän matkaa Jeesuksen kanssa.

Joku toinen pelkää mennä Herran pöytään, koska hänellä ei ole minkäänlaista synnintuntoa. Jokaisessa kuitenkin asuu synti. Paavali jopa sanoo: "Minä kyllä tiedän, ettei minussa, se on, turmeltuneessa luonnossani asu mitään hyvää. Tahtoa minulla kyllä on, mutta ei ole voimaa hyvän toteuttamiseen." (Room.7:18.) Jokainen voi mennä ehtoolliselle siinä syvässä tietoisuudessa, ettei ole täyttänyt Jumalan tahtoa, ei ensimmäistäkään käskyä niin kuin pitäisi. Jokaisen pelastus on vain ja ainoastaan Jumalan Pojan veressä. Siinä tietoisuudessa ja uskossa nautimme ehtoollisen pelastukseksemme.

Jeesus sanoo vielä: "Tehkää se minun muistokseni" (Luuk.22:19). Ehtoollista ei voi erottaa Jeesuksen kuolemasta. Ehtoollinen vie meidät aina ajattelemaan ja muistamaan ristiinnaulittua Jeesusta Kristusta. Ehtoollisessa olemme ikään kuin Golgatan ristin juurella.

Puhuessaan ehtoollisesta Paavali korostaa seurakunnalle: "Niin usein kuin te syötte tätä leipää ja juotte tästä maljasta, te julistatte Herran kuolemaa, kunnes hän tulee" (1.Kor.11:26). Polvistuessamme alttarille me julistamme Herran kuolemaa, sillä siihen me uskomme, siihen pitäydymme ja siihen panemme toivomme Jumalan ja ihmisten edessä.

Perjantai 13.4.01

Ristillä Jeesus sanoi juuri ennen kuolemaansa: "Se on täytetty" (Joh.19:30).

Jeesuksen tehtävä maan päällä oli tullut loppuun suoritetuksi. Se oli saatettu päätökseen. Hän oli tehnyt sen, minkä Jumala oli suunnitellut jo ennen maailman luomista. Paavali kirjoittaa efesolaisille: "4. Jo ennen maailman perustamista Jumala oli valinnut meidät - -5. Hän oli jo silloin määrännyt meidät lapseuteen, yhteyteensä Jeesuksen Kristuksen kautta, tehden tämän hyväksi näkemällään tavalla - - Hyväksi näkemänsä päätöksen mukaan - -."

Jumala tahtoi koko häntä vastaan kapinoivan ihmiskunnan lapseuteensa, sillä hän rakastaa jokaista ihmistä. Hän halusi meidät itse kunkin yhteyteensä, mutta pyhän Jumalan lähelle ei kukaan voi tulla synteineen. Siksi Jumala valmisti tien, antoi mahdollisuuden. Hän teki sen hyväksi näkemänsä päätöksen mukaan, hyväksi näkemällään tavalla antamalla Poikansa maailmaan.

Jeesuksen huutamat sanat "Se on täytetty", ovat merkittävimmät, jotka koskaan on ihmiskunnalle julistettu. Jeesus osoitti sanansa ensi sijassa Jumalalle, mutta lausuessaan ne ääneen hän osoitti ne myös jokaiselle ihmiselle.

Mitä Jeesus tarkoitti huudollaan?

Ensinnäkin Jeesus täytti kaikki ne profetiat, jotka koskevat hänen persoonaansa, elämäänsä, opetustaan ja työtään. Hän täytti sen, mitä hänestä on ennustettu. Otan esille vain kaksi profetiaa. Psalmin 22 Daavid on kirjoittanut aivan kuin Jeesuksen ristin juurella. Hän sanoo siinä mm.: "8. Kaikki, jotka minut näkevät, pilkkaavat minua, levittelevät suutaan, nyökyttävät ilkkuen päätään: 9. 'Jätä asiasi Herran haltuun. Hän vapahtakoon hänet, pelastakoon hänet, koska on häneen mieltynyt.' - - 15. Minä olen kuin maahan vuodatettu vesi. Kaikki minun luuni ovat irti toisistaan. Sydämeni on kuin vaha, se on sulanut rinnassani. 16. Voimani on kuivettunut kuin saviastian palanen. Kieleni tarttuu suuni lakeen, ja sinä lasket minut alas kuoleman tomuun. 17. Koirat piirittävät minua, pahojen parvi saartaa minua. Käteni ja jalkani he lävistivät*. 18. Minä voin lukea kaikki luuni. Ilkkuen he katselevat minua. 19. He jakavat keskenään vaatteeni ja heittävät puvustani arpaa."

Jesaja kirjoittaa luvussa 53: "Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana, 5. mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahojen tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällään, että meillä olisi rauha, ja hänen haavojensa kautta meidät on parannettu. 6. Me vaelsimme kaikki eksyksissä kuin lampaat, kukin meistä poikkesi omalle tielleen. Mutta Herra heitti hänen päälleen kaikkien meidän syntivelkamme. 7. Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen eikä suutaan avannut. Kuten karitsa, joka viedään teuraaksi, niin kuin lammas, joka on ääneti keritsijäinsä edessä, hän ei suutaan avannut."

Toiseksi: Jeesus täytti Jumalan tahdon. Hän täytti Jumalan tahdon toteuttamalla Jumalan pelastussuunnitelman, joka on ollut valmiina jo ennen maailman luomista. Jumalan tahdosta hän tuli ihmiseksi. Ihmisenä hän ei tehnyt mitään syntiä. Hän oli puhdas ja viaton ja voi sellaisena sovittaa syntisen ihmisen Jumalan kanssa.

Kolmanneksi: Jeesus on kuolemallaan täyttänyt Jumalan ehdottoman oikeuden-mukaisuuden vaatimuksen, jonka mukaan syntisen ihmisen on kuoltava. Synnistä seuraa aina kuolema ja kadotus. Jeesus otti meidän syyllisyytemme kantaakseen ja kärsi meidän syntiemme rangaistuksen. Golgata onkin Jumalan voimakkain osoitus synnin äärettömästä vakavuudesta samalla kun se on valtavin ilmaus hänen rakkautensa syvyydestä. Sanoohan Raamattu, että "Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa."

Raamattu vakuuttaa: "Nyt maailmanaikojen lopulla hän on yhden ainoan kerran ilmestynyt poistamaan synnin [syyllisyyden ja tuomion] uhraamalla itsensä" (Hb.9:26). Vanhan testamentin aikana ihmiset voivat uhrata viattoman eläimen syntiensä sovitukseksi saadakseen Jumalan anteeksiannon. Uhrit perustuivat Jumalan käskyyn, mutta ne olivat vain tulevan Golgatan uhrin varjo (Hb.10:1). Ne eivät voineet ottaa pois syntejä, vaan olivat jokavuotisena muistutuksena synnistä, niin kuin heprealaiskirjeen luvussa 10 sanotaan. Nyt Jeesus antoi itsensä uhriksi, joka riittää syntien sovitukseksi kaikille ihmisille kaikiksi ajoiksi.

Jeesus on Jumalan Karitsa, joka on ottanut pois maailman synnin. Hän Jumalan viaton uhrikaritsa, joka on vuodattanut verensä maailman pelastamiseksi synnin, kuoleman ja Perkeleen vallasta. Hän on se Teurastettu Karitsa, jota taivaassa ylistetään iankaikkisuuksiin asti (Ilm.5:6-12).

"Hän on meidän syntiemme sovitus; eikä ainoastaan meidän, vaan myös koko maailman syntien", kirjoittaa Johannes 1. kirjeessään. Koko maailma on sovitettu Jumalan kanssa. Jeesus on kärsinyt rangaistuksen koko maailman synneistä. Hänen työnsä tähden Jumalan sydämessä on armo ja anteeksianto jokaista ihmistä kohtaan. On ihmisen oma syy, jos hän kääntää selkänsä ja sulkee sydämensä siltä Jumalan armolta, joka kohtaa meitä Golgatan uhrissa.

Jeesuksen täytetyn työn perusteella meille sanotaan: "9. Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä."

 

Takaisin