Avaimia Raamattuun -ohjelmat 7.-11.1.02
Hengessään köyhät

Maanantai 7.1.02
Tiistai 8.1.02
Keskiviikko 9.1.02
Torstai 10.1.02
Perjantai 11.1.02

Maanantaina 7.1.02

Jeesuksen vuorisaarna on maailman kuuluisin ja arvostetuin puhe. Sitä ovat ihailleet monet sellaisetkin, jotka eivät usko Jeesukseen Jumalan Poikana ja maailman Vapahtajana. Useimmiten se on koettu ennen muuta moraalilaiksi, joka vastaa sisimpäämme kirjoitettua ns. luonnollista lakia. Vuorisaarna saa kuitenkin aivan uuden sisällön, kun lähdemme tutkimaan sitä Jeesuksen omasta johdannosta käsin, autuaaksi julistuksista. Niissä Jeesus kertoo ensimmäiseksi, keille vuorisaarna on osoitettu, ja vasta sen jälkeen hän kuvaa autuaiksi nimeämiensä ihmisten elämää täällä maailmassa.

Koko vuorisaarnan hätkähdyttävin kohta on Jeesuksen aloitus: "Autuaita ovat hengessä köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta" (5:3).

Kun Jeesus aikanaan lausui nämä sanat, ne synnyttivät luultavasti ällistyneen hiljaisuuden vuoren rinteelle kokoontuneessa väkijoukossa. Kuulijat olivat pääasiassa tavallista kansaa, fariseusten ja lainopettajien halveksimaa. Nämä olivat luoneet ihmisten mieliin vahvana käsityksen, että todellisesti hurskaita, Jumalalle mieluisia, olivat vain ne, jotka heidän tavallaan ahkerasti tutkivat kirjoituksia ja pyrkivät niitä kaikessa noudattamaan. Heillä oli tiukka säännöstö sekä maallista että hengellistä elämää varten. Tavallinen kansa oli kaukana siitä. - Jeesus puhui jotakin aivan toista, ennen kuulumatonta.

Jokaisella ihmisellä on luonnostaan sellainen käsitys, että on tavalla tai toisella muututtava paremmaksi, jos tahtoo tulla Jumalan hyväksymäksi. Joku päättää sen tähden luopua joistakin pahoiksi kokemistaan tavoista, toinen pyrkii kaikin keinoin elämään ihanteidensa mukaan, joku tekemään jotakin toisten hyväksi. Joillekin kristillisyys merkitsee vahvaa elämänhallintaa tai sovinnaista, ympäristönsä mukaista käyttäytymistä. Silloinkin, kun kokee elämässään epäonnistuneensa, haluaa ensin päästä jaloilleen voidakseen lähestyä Jumalaa. Jeesus romuttaa tämän ajattelun yhdellä lauseella. Hän julistaa autuaiksi hengessään köyhät.

Jeesuksen köyhistä käyttämä sana tarkoittaa rutiköyhää, keppikerjäläistä, sellaista, jolla ei ole kerrassaan mitään. Köyhän on jäätävä kerjäläisenä toisten armoille. Tämän kaltainen äärimmäinen köyhyys on nöyryyttävää. Jeesus ei kuitenkaan tarkoita taloudellista ahdinkoa. Raamatussa ei ihannoida köyhyyttä, sillä Jumalan valtakunnan kannalta se on yhtä ongelmallista kuin rikkauskin. Kylväjävertauksessaan Jeesus toteaa: "Orjantappuroihin kylvetty taas kuvaa sanan kuulijaa, jossa tämän maailman huoli ja rikkauden viettelys tukahduttavat sanan, eikä hän tuota satoa" (Matt.13:22). Huolet ja halu rikastua voivat yhtäläisesti täyttää ihmisen mielen, niin ettei Jumalan sanalle jää sijaa.

Köyhä tulee heprean kielessä samasta juuresta kuin nöyrä ja kiusattu. Hengen köyhyys merkitsee ihmisen sisimmän asennetta Jumalan edessä, sielun äärimmäistä köyhyyttä. Ei ole tuotavana Jumalan eteen onnistunutta elämää, ei edes jumalanpelkoa, uskoa tai rakkautta, ainoastaan elämänsä ja sydämensä syntisyys, josta ei kykene vapautumaan.

Hengen köyhyys ei ole alemmuuden kokemista, itsensä vähättelemistä, itsetunnon heikkoutta tai itsensä kunnioittamisen puutetta. Se on syntisen ihmisen jäämistä synteineen Herran armon varaan. köyhyyden kohtaamme mm. psalmissa 51, kun kuningas Daavid rukoilee: "Jumala, ole minulle armollinen hyvyytesi tähden. Pyyhi pois minun syntini suuren laupeutesi tähden. Pese minut puhtaaksi rikoksestani, puhdista minut synnistäni. Minä tunnen rikokseni, ja syntini on aina minun edessäni. Sinua ainoaa vastaan minä olen tehnyt syntiä, tehnyt sitä, mikä on pahaa sinun silmissäsi." Hurskas Daavid oli langennut syntiin tavalla, jota hän ei ehkä olisi parhaina päivinään uskonut mahdolliseksi. Hän oli pudonnut "pohjalle", niin kuin sanotaan. Hänellä ei ollut tuotavana Jumalalle onnistumista, hurskautta tai Jumalan tahdon täyttämistä. Hän oli sotkeutunut verkkoon, josta hän ei päässyt pois. Hänellä oli vain syntinsä ja polttava syyllisyytensä. Hänellä ei ollut muuta mahdollisuutta kuin kerjätä armoa armolliselta Jumalalta. Hän oli joutunut laskeutumaan Jumalan köyhien joukkoon.

Hengen köyhyyttä kuvastaa myös Paavalin tunnustus, kun hän sanoo olevansa syntisistä suurin, kaikista pyhistä halvin (1.Tim.1:15; Ef.3:8). Jumala oli näyttänyt hänelle hänen todellisen tilansa pyhien kasvojensa edessä, miehelle, joka aiemmin sanoi olevansa täysin nuhteeton Jumalan edessä (Fil.3:5). Paljon täytyi tapahtua, ennen kuin niin erinomaisesta miehestä tuli "Jumalan köyhä", mutta jos niin ei olisi käynyt, hän olisi kuollut vain yhtenä oman aikansa rabbina.

Vain köyhät kääntyvät tosissaan, avuttomina Jumalan puoleen. Köyhyys on tehnyt heidät nöyriksi. He ovat kuin kerjäläiset Jumalan valtakunnan portin pielessä pyytämässä armoa ja apua. Heille ovat kultaakin kalliimpia Jumalan sanat: "Minä katson sen puoleen, joka on [hengessä] köyhä, jolla on särjetty henki, ja joka vapisee minun sanani edessä" (Jes.66:2). Se antaa heille toivon. Jumala ei hylkää heitä, vaikkei heillä ei ole tuotavana kuin syntinen sydämensä. Se on Jumalan suurenmoinen lupaus niille, jotka pelkäävät olevansa liian huonoja Jumalalle.

Toisten korvissa Jeesuksen santa kuulostavat uudelta vaatimukselta entisten lisäksi. Onko kysymys lupauksesta vai vaatimuksesta, siitä puhutaan huomen aamuna.

Eilen aamuna puhuttiin hengen köyhyydestä, jolla Jeesus avasi vuorisaarnansa. Hän aloitti radikaalilla julistuksella: "Autuaita ovat hengessä köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta."

Jeesus romutti näin ihmisen luonnollisen uskonnollisuuden keskeisen ajatuksen, jonka mukaan ihmisellä pitää olla jotakin annettavaa Jumalalle. Ihmiselle tyypillinen asenne näkyy mm. sen fariseuksen rukouksessa, jota Jeesus kuvaa eräässä puheessaan. Mies sanoi: "11. - - 'Jumala, minä kiitän sinua, etten ole niin kuin muut ihmiset, riistäjät, väärämieliset, huorintekijät, en myöskään niin kuin tuo publikaani. 12. Minä paastoan kahdesti viikossa ja annan kymmenykset kaikista tuloistani'." - Hän oli hurskas mies, tunsi Raamattunsa, osasi rukoilla ja eli jumalisesti. Jeesuksen mukaan hän ei kuitenkaan mennyt kotiinsa vanhurskaana, Jumalalle kelpaavana, Jumalan hyväksymänä.

Toisin oli sen veronkerääjän laita, joka jäi temppelin takaosaan. Hänen sydämensä oli täynnä, mutta sanoja oli vähän. "Hän ei edes tohtinut nostaa katsettaan taivasta kohti, vaan löi rintaansa ja sanoi: 'Jumala, ole minulle syntiselle armollinen'." (Luuk.18:13.) Mies oli hengessään köyhä. Hänellä oli Jumalalle tuotavana vain oma syntinen sydämensä ja elämänsä. Jeesus todisti hänestä: "Minä sanon teille: tämä meni kotiinsa vanhurskautettuna ohi tuon toisen. Jokainen, joka itsensä ylentää, alennetaan, mutta joka alentaa itsensä, se ylennetään."

Jeesuksen arvio on hämmentävä, sillä luulisimme hänen arvioineen miehiä aivan toisella tavalla. Jos ihmisen paras ei kelpaa Jumalalle, mitä hän sitten tahtoo. Onhan meille opetettu, että Jumalan luo saa tulla sellaisena kuin on? Se on toki totta, mutta Jumalan sanan valossa on varmaa myös se, että toiset lähtevät hänen luotaan tyhjinä, kun taas toisille on avautuu taivaan portti. Jeesus ilmaisee asian näinkin: "Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. Minä en ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä parannukseen." (Luuk.5:31-32.)

Ihminen tulee hengessään köyhäksi, kun Jumalan sana osoittaa hänelle hänen syntinsä niin suuriksi, ettei hän voi niitä millään voittaa ja niistä itse vapautua. Hengessään köyhät ovat autuaita siksi - ja vain siksi - että he avuttomuudessaan panevat turvansa yksin Jeesukseen Kristukseen. Kaikkivaltias Jumalan Poika tuli köyhäksi syntiseksi meidän syntiemme tähden. Hän otti päälleen Jumalan vanhurskaan vihan meidän sijastamme. Siinä on jokaisen syntisen toivo. - Jos sinut alennetaan köyhäksi, ei sitä tarvitse pelätä. Jeesus on itse ollut köyhä ja ottaa vastaan kaikki hengessään köyhät.

Hengen köyhyys tuntuu vaatimuksena niiden mielestä, jotka eivät tahdo nähdä totuutta itsestään Jumalan sanan valossa eivätkä taivuttaa polviaan Ristin miehen edessä. Itseensä tyytyväiset ihmiset, jotka kulkevat ylväinä omassa hurskaudessaan, eivät näe köyhäksi tullutta Kristusta, eivät tunne häntä, eivät ole kiinnostuneita hänestä.

Köyhien evankeliumia on vaikea käsittää. Jopa Johannes Kastaja joutui ymmälleen . Hän oli odottanut, että Jeesus olisi ollut toisenlainen. Hänhän oli julistanut: "Minä kastan teidät vedellä, mutta on tuleva minua väkevämpi, jonka kengänpaulaakaan en ole kelvollinen päästämään. Hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella. Hänellä on viskimensä kädessään, ja hän puhdistaa puimatanterensa. Viljan hän kokoaa aittaansa, mutta ruumenet hän polttaa sammumattomassa tulessa." (Luuk.3:16-17.) Häntä hämmensi se, että Jeesus meni publikaanien koteihin ja antoi syntejä anteeksi prostituoiduille. Ollessaan Herodeksen vankina Johannes lähetti kaksi opetuslastaan kysymään Jeesukselta: "Oletko sinä se tuleva, vai onko meidän odotettava toista" (Matt.11:3)? Jeesuksen vastaus Johannekselle oli paljon puhuva. Hän viittasi profeetta Jesajan kirjaan sovittaen hänen sanansa itseensä: "Herran Henki on minun päälläni, sillä hän on voidellut minut julistamaan evankeliumia köyhille" (Luuk.4:18).

Ihminen voi langeta elämässään syvälle tuntematta silti syntiään, tulematta köyhäksi. Näin kävi toiselle niistä kahdesta rikollisesta, jotka ristiinnaulittiin yhdessä Jeesuksen kanssa (Luuk.23:39-43). Kuoleman edessä hän vain pilkkasi Jeesusta. Toinen oli pysähtynyt ajattelemaan mennyttä elämäänsä ja Jumalaa. Hän oli mennyt itseensä. Siksi hän sanoi toverilleen: "Etkö sinä edes pelkää Jumalaa, sinä, joka olet saman tuomion alainen? Me kärsimme oikeuden mukaan, sillä me saamme, mitä tekomme ansaitsevat, mutta tämä ei ole tehnyt mitään pahaa." Hän näki jotakin elämästään ja sisimmästään sen Jumalan edessä, jonka hän oli pian kohtaava. Hän oli tullut köyhäksi, ja hän kääntyi uskossa sen Jeesuksen puoleen, joka riippui ristillä hänen vieressään. Sen osoittavat hänen sanansa Jeesukselle: "Jeesus, muista minua, kun tulet valtakuntaasi." Se riitti. Jeesus lupasi hänelle: "Totisesti minä sanon sinulle: tänä päivänä sinä olet oleva minun kanssani paratiisissa." Ristillä kuoleva rikollinen oli siirtynyt Jumalan valtakuntaan.

Kuinka voi tulla hengessään köyhäksi ja omistaa Jumalan valtakunnan? Siitä puhutaan huomen aamuna.

Olemme edellisinä aamuina puhuneet hengen köyhyydestä, josta Jeesus aloitti vuorisaarnansa. Tänä aamuna aiheemme on: Kuinka voi tulla hengessään köyhäksi?

Kukaan ei tule köyhäksi vapaaehtoisesti. Me vihaamme köyhyyttä, maallista yhtä hyvin kuin hengellistä. Kun tajuamme tehneemme väärin toista ihmistä kohtaan tai näemme vaikka välähdyksen omaisesti jotakin sisimpämme pahuudesta niissä katkeruuden tai vihan myrskyissä, joita silloin tällöin koemme, me puolustaudumme raivokkaasti, selitämme asiat itsellemme parhain päin, syytämme toisia tai olosuhteita tai jopa Jumalaa. Voimme psykologisoida ongelmamme, pyrkiä pakoon rukoilemalla entistä enemmän tai vaatimalla itseltämme parempia suorituksia. Kun tilanne menee ohi, huokaamme helpotuksesta.

Toisinaan haluamme nähdä Pyhän Hengen vaikutuksia ja kokea hänen voimaansa. Ihmeet ja merkit vahvistavat uskoamme kaikkivaltiaaseen Jumalaan, jonka odotamme muuttavan meitä paremmiksi. Tosiasiassa emme ole missään vaiheessa suostuneet tulemaan köyhiksi Jumalan edessä.

Koska kuitenkin tiedämme, että publikaanin osa on parempi kuin fariseuksen, sanomme helposti olevamme suuria syntisiä, vaikka emme sitä sydämessämme myönnäkään. Luther kirjoittaa Galatalaiskirjeen selityksessään: "He kyllä suullaan tunnustavat olevansa syntisiä, he niin ikään tunnustavat joka päivä tekevänsä syntejä, mutta ei niin törkeitä eikä monia, etteivät niitä voisi teoillaan poistaa. Vieläpä he tämän lisäksi pyrkivät viemään vanhurskautensa ja ansionsa Kristuksen tuomioistuimen eteen ja tuomarilta vaatimaan niiden korvaukseksi iankaikkista elämää. Mutta etteivät - aito pyhinä veljinä - olisi kokonaan puhtaita, kuvittelevat he itselleen joitakin syntejä, että ylen hartaina publikaanin kanssa voisivat niitä anteeksi anoa: 'Jumala, ole minulle syntiselle armollinen!'"

Kukaan ei voi itse tehdä itsestään köyhää Jumalan edessä. Siihen tarvitaan Jumalan sanaa ja Pyhän Hengen työtä. Tietysti Raamattuun voi suhtautua kuin sanomalehteen, jolloin silmät liukuvat tiettyjen osien ohi ja pysähtyvät vain johonkin mielenkiintoiseen kohtaan. Mikään ei silloin välttämättä kosketa lukijaa henkilökohtaisesti. Jos taas paneutuu Raamatun lukemiseen rukoillen, että Pyhä Henki tekisi sanan eläväksi sydämelle, jotakin alkaa tapahtua. Jumala puhuu. Hän osoittaa meille tahtonsa ja vaatii sen mukaista elämää. Jos Jumala sanoo: "Pankaa sen tähden pois valhe ja puhukaa totta kukin lähimmäisensä kanssa", hän todella odottaa meiltä sitä (Ef.4:25). Kun hän sanoo: "Kaikki katkeruus, kiukku, viha, huuto ja herjaus, kaikki pahuus olkoon kaukana teistä", hän esittää meille, minkälaisia meidän tulee olla sisintämme myöten (Ef.4:31). Ne eivät ole vain sanoja. Ne ovat hänen tahtonsa, josta emme voi hänen kanssaan keskustella.

Jeesus toteaa: "Jos joku tahtoo tehdä hänen tahtonsa, hän tulee tuntemaan, onko tämä oppi Jumalasta, vai puhunko minä omiani" (Joh.7:17). Kukaan ei tule tuntemaan Jumalan sanan voimaa, jollei ole vakavissaan pyrkinyt elämään sen mukaan. Jaakob kirjoittaa: "Jos joku on sanan kuulija mutta ei tee sen mukaan, hän on kuin mies, joka katselee kuvastimessa luonnollisia kasvojaan. Hän katselee itseään, poistuu ja unohtaa heti, millainen oli." (Jaak.1:23-24.)

Tulos Jumalan sanan noudattamisesta on hämmentävä. Kun yrittää tehdä, mitä käsketään, huomaa, ettei pysty siihen. Yrittää ja rukoilee, mutta kokee epäonnistuvansa vielä pahemmin. Tekee päätöksiä ja lupauksia itselleen ja Jumalalle, mutta ei kykene pitämään niitä. Totuuden kohtaaminen on karvas. Paavali muotoilee oman kokemuksensa sanoiksi: "Minä kyllä tiedän, ettei minussa, se on, turmeltuneessa luonnossani asu mitään hyvää. Tahtoa minulla kyllä on, mutta ei ole voimaa hyvän toteuttamiseen. Sillä sitä hyvää, mitä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen." (Room.7:18-19.)

Jumala ei lopeta edes siihen. Hän puhuu synnin tuomiosta, kadotuksesta. Ihmisen ensimmäinen reaktio siihen on jyrkkä vastustus. Sisin huutaa, ettei rakastava Jumala voi tuomita ihmistä ikuiseen kadotukseen. Joku väittää, ettei kadotusta voi olla olemassakaan. Kuitenkin Jumalan sanan valossa sydän taipuu hiljalleen tunnustamaan: "Kadotus on minulle oikea tuomio. Sen minä ansaitsen." Missä ovat hyvät työt? Niitä ei ole. Sana on osoittanut ne likaisiksi. Missä on oma hurskaus? Sekin on menetetty. Sana on näyttänyt sen mitättömäksi. Jäljellä ei ole mitään hyvää Jumalalle tuotavana. On vain syntinen elämä ja likainen sydän. Se on hengen köyhyyttä.

Kuule, mitä Jumala sanoo sinulle joka huokailet: "Jumala armahda minua syntistä": "25. Minä, minä pyyhin pois sinun rikkomuksesi itseni tähden, enkä muista sinun syntejäsi." Jes.43:25.

Hän pyyhkii pois kaikki sinun syntisi, eikä niitä enää ole. Hän tekee sen itsensä tähden. Hän on astunut Pojassaan alas taivaasta ja kärsinyt sinun syntiesi rangaistuksen. Vain sen tähden hän antaa sinulle kaiken anteeksi. Aivan kaiken. Eikä hän enää muista sinun syntejäsi.

Hengessään köyhät ovat Jeesuksen mukaan autuaita. Huomenna puhutaan siitä, mitä autuaalla tarkoitetaan.

Olemme edellisinä aamuina puhuneet vuorisaarnan ensimmäisestä jakeesta: "Autuaita ovat hengessä köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta." Olemme keskittyneet hengen köyhyyteen. Nyt on aika todeta, että Jeesuksen mukaan hengessään köyhät ovat autuaita.

Koska autuas on usein koettu liian vaikeaksi sanaksi, se on monissa hengellisissä puheissa muutettu onnelliseksi tai onniteltavaksi, jopa autuaan onnelliseksi. Näin on etäännytty sanan varsinaisesta sisällöstä. Nykysuomen sanakirjan mukaan autuaaksi sanotaan sellaista, joka on saavuttanut tai saavuttaa iankaikkisen elämän. Autuus on sen mukaan uskonnollinen termi, jonka sisältönä on "täydellinen onnellisuus, joka saavutetaan Jumalan yhteydessä". Näin määriteltynä käsitys autuaasta on selkeämpi kuin monissa hartauspuheissa, joissa painopiste on siirtynyt ihmisen tunnetilaan.

Raamatussa autuas merkitsee ennen muuta Jumalan hyväksymää ihmistä. Sana tulee sisällöltään lähelle vanhurskauttamista. Sen vastakohta ei ole onneton vaan hylätty, Jumalan hylkäämä.

Otan yhden esimerkin Vanhasta testamentista. Hurskas kuningas Daavid oli langennut syntiin tavalla, jota hän ei ehkä olisi parhaina päivinään uskonut mahdolliseksi. Hän oli ottanut toisen miehen vaimon ja murhauttanut tämän miehen. Sitten hän sai Jumalalta tuomion synnistään profeetta Naatanin välityksellä. "9. Miksi olet pitänyt halpana Herran sanan ja tehnyt sitä, mikä on pahaa hänen silmissään? Heettiläisen Uurian sinä olet surmannut miekalla, tappanut hänet ammonilaisten miekalla, ja hänen vaimonsa olet ottanut vaimoksesi. 10. Sen tähden miekka ei ole milloinkaan väistyvä sinun suvustasi, koska olet pitänyt halpana minut."

Daavidilla oli vain syntinsä ja polttava syyllisyytensä, valheita syyllisyytensä peittämiseksi ja ahdistavaa vaikenemista. Hän kuvaa tuntojaan psalmissa 32: "3. Kun minä vaikenin synnistäni, riutuivat luuni jokapäiväisestä valituksestani. 4. Sillä yötä päivää oli sinun kätesi raskaana päälläni. Minun elinnesteeni kuivui kuin kesän helteessä." Hänen ruumiinsakin reagoi hänen raskaaseen syyllisyyteensä. Lopulta hän taipui Jumalan eteen. Hän joutui laskeutumaan Jumalan köyhien joukkoon. Hän jatkaa psalmissa 32: "5. Minä tunnustin sinulle syntini enkä peittänyt pahoja tekojani. Minä sanoin: 'Minä tunnustan Herralle rikokseni,' ja sinä annoit anteeksi syntini, johon olin syyllinen."

Jumala kuuli hänen huutonsa ja antoi hänelle anteeksi. Siksi hän aloittaa psalmin 32: "Autuas se, jonka rikokset ovat anteeksi annetut, jonka synti on peitetty! 2. Autuas se ihminen, jolle Herra ei lue hänen pahoja tekojaan, ja jonka hengessä ei ole vilppiä!"

Daavid oli autuas, koska hän oli saanut syntinsä anteeksi. Herra ei lukenut hänelle hänen pahoja tekojaan. Ne olivat olemassa, mutta niitä ei enää luettu hänen syykseen! Jumala oli vanhassa liitossakin antanut sovituksen synneistä, uhrieläimen, joka kantoi ihmisen syyllisyyden ja vuodatti verensä ihmisen syntien tähden. Siksi Jumala voi armahtaa ihmisen. Meillä on uhri, joka riittää sovitukseksi kaikille ihmisille kaikkina aikoina, Jeesus Kristus.

Saamme olla autuaita, kun Jumala antaa syntimme ja syyllisyytemme anteeksi. Daavid käyttää anteeksiannosta kolmea ilmaisua. Ensinnäkin hän iloitsee siitä, että hänen syntinsä oli pyyhitty pois, siirretty sivuun (aor.). Psalmissa103 sanotaan: "Niin kaukana kuin itä on lännestä, niin kauas hän siirtää meistä rikkomuksemme" Miikan kirjan luvussa 7 on sanat: "Kaikki heidän syntinsä sinä heität meren syvyyteen" Jos Jumala ei siirrä syntiämme sivuun, se seuraa meitä kuin oma varjomme.

Toinen ilmaisu 'peitetty' merkitsee syntiemme peittämistä Jumalan näkyvistä ikuisiksi ajoiksi. Mikä voi peittää syntimme niin täydellisesti? Sijaissovitus, Jeesuksen veri.

Kolmanneksi Daavid sanoo autuaaksi ihmistä, jolle Herra ei lue hänen pahoja tekojaan. Syntiämme ei enää lueta meidän syyksemme. Jeesus on ottanut syntimme ja syyllisyytemme ja kärsinyt jo niiden rangaistuksen. Saamme hänen tähtensä olla vapaat.

Kukaan ei ole autuas ilman hengen köyhyyttä ja Jumalan täydellistä anteeksiantoa. Vaikka Jeesus käyttää monia ilmaisuja kuvatessaan autuaita ihmisiä, ne kaikki kiertyvät lopulta samaan. Autuus tulee ainoastaan Jumalalta, lahjana.

Jo pelkästään käyttämällä autuas-sanaa Jeesus panee kuulijansa miettimään, kenen hyväksyntä on heille ensisijaista: Jumalan vai ihmisten. Tämän taistelun käy sielussaan läpi jokainen ihminen. Sen tunsivat opetuslapset, jotka perimätiedon mukaan Johannesta lukuun ottamatta kärsivät marttyyrikuoleman. Omissa taisteluissaan Paavali totesi: "Jos vielä pyrkisin miellyttämään ihmisiä, en olisi Kristuksen palvelija" (Gal.1:10). Hänkin maksoi siitä hengellään.

Olemme tällä viikolla puhuneet vuorisaarnan ensimmäisestä jakeesta, Matt.5:3: "Autuaita ovat hengessä köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta." Tänään puhumme siitä valtakunnasta, joka kuuluu hengessään köyhille.

Raamatun mukaan keskellämme on valtakunta, jota emme varsinaisesti näe ja jonka rajoja emme pysty vetämään. Matteus sanoo sitä taivasten valtakunnaksi ja puhuu siitä 32 kertaa. Vanhan testamentin mukaisesti hän käyttää monikkomuotoa. Muut apostolit nimittävät sitä Jumalan valtakunnaksi. Yhteensä valtakunnasta puhutaan evankeliumeissa peräti noin120 kertaa. Se on näin ollen yksi Jeesuksen julistuksen pääkäsitteistä. Nimityserot ovat muodollisia. Toinen ilmaisu liittää valtakunnan taivaisiin, toinen Jumalaan. Molemmat tarkoittavat samaa.

Taivasten valtakunta on vuorisaarnan johtoajatus. Jeesus aloittaa puheensa kuvaamalla valtakuntansa kansalaisia. He ovat hengessään köyhiä, murheellisia, sävyisiä, vanhurskautta kaipaavia, laupiaita, puhdassydämisiä, rauhantekijöitä, vainottuja. Sekä ensimmäisen että viimeisen kohdalla on sama lupaus: "Heidän on taivasten valtakunta." Rakenne on Lähi-idän ilmaisutavalle tyypillinen, ja toisto tuo ilmi esityksen keskeisen ajatuksen.

Vuorisaarnan mukaan Matteuksen evankeliumin luvuissa 5-7 taivasten valtakunnassa eletään yhteydessä Jumalaan ja hänen isällisessä hoidossaan. Jeesus opettaa rukoilemaan: "Tulkoon sinun valtakuntasi" (6:10). Hän antaa elämään asioiden oikean tärkeysjärjestyksen: "Etsikää yli kaiken Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttaan" (6:33). Merkittävää on suhtautuminen Jumalan sanaan. "Joka mitätöi yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, häntä on sanottava vähäisimmäksi taivasten valtakunnassa. Mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, häntä on sanottava suureksi taivasten valtakunnassa." (5:19.)

Muualta Uudesta testamentista saamme tietää, että taivasten valtakunta tuli ihmisiä lähelle Jeesuksessa, hänen persoonassaan, mutta ennen muuta hänen elämässään ja kuolemassaan ihmiskunnan hyväksi. Jeesus itse aloitti julkisen toimintansa julistamalla samaa kuin Johannes Kastaja: "Aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle. Tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi." (Mark.1:15.) Taivasten valtakunta tuli ihmisten keskelle, mutta myös ihmisten sydämiin, niiden, jotka tekevät parannuksen, toisin sanoen katuvat syntejään ja uskovat evankeliumin. Jeesuksen keskustelu fariseusten kanssa tästä aiheesta on kiintoisa: "Jotkut fariseukset kysyivät Jeesukselta, milloin Jumalan valtakunta oli tuleva. Hän vastasi: 'Ei Jumalan valtakunta tule nähtävällä tavalla, eikä voida sanoa: 'Täällä se on', tai: 'Tuolla'. Jumalan valtakunta on näet sisäisesti teissä ja teidän keskellänne'". (Luuk.17:20-21.)

Kysymys on hengellisestä todellisuudesta. Taivasten valtakunta on täysin erilainen kuin mitkään maalliset valtakunnat. Jeesus sanoi maaherra Pontius Pilatuksen edessä: "Minun valtakuntani ei ole tästä maailmasta. Jos minun kuninkuuteni olisi tästä maailmasta, minun palvelijani olisivat taistelleet, ettei minua olisi annettu juutalaisten käsiin. Mutta minun valtakuntani ei ole täältä." (Joh.18:36.) Paavali kuvaa sitä sanomalla: "Eihän Jumalan valtakunta ole syömistä ja juomista, vaan vanhurskautta, rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä" (Room.14:17).

Jeesus julistaa vuorisaarnassaan, mikä on tärkeää, jotta pääsisi sisälle hänen valtakuntaansa: "Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka menevät siitä sisälle. Mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat sen löytävät." (7:13-14.) Jeesuksen puheessa kuuluu vakavuus. Hän puhuu niin kuin se, joka tietää, mitä on kuoleman rajapyykin tuolla puolen. Hän varoittaa kadotuksesta, ei vain tässä vaan monta muutakin kertaa.

Fariseuksille tyypillinen hurskaus ei riitä taivasten valtakuntaan pääsemiseksi. "Minä sanon teille: Ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi ja parempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, te ette pääse taivasten valtakuntaan" (5:20). Pääsylipuksi eivät liioin käy rukoukset, jotka ovat ihmisten mittapuun mukaan palavia, eivät edes ihmeteot, joita tehdään Jeesuksen nimessä. Jeesus sanoo: "Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee taivaassa olevan Isäni tahdon. Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimessäsi ennustaneet, sinun nimessäsi ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimessäsi tehneet monta voimatekoa?' Silloin minä julistan heille: 'En ole koskaan teitä tuntenut. Menkää pois minun luotani, te laittomuuden tekijät'." (7:21-23.)

Päästäkseen sisään jokaisen on nöyrryttävä ristiinnaulitun eteen turvautumaan syntisenä ihmisenä yksin hänen suureen armoonsa. Siihen ihmiset suostuvat vain suuressa sielun hädässä ja täydellisessä avuttomuudessa, kun kaikki omat yritykset ovat osoittautuneet mahdottomiksi.

Joka janoaa, hän tulla saa, luokse Jeesuksen, luokse Mestarin.

Takaisin