Raamattuavaimet Radio Deissä 27.-31.12.04.
Vielä vuosi
Ma   Ratkaiseva hetki, Lk. 9:57-62
Ti     Syyttävä sormi, Lk. 13:1-5
Ke   Yllättävä käänne, Lk. 14:15-24
To    Kysytkö palvelushintaa, Lk. 17:7-10
Pe   Vielä vuosi, Lk. 13:6-9

Maanantaina 27.12.2004

Ratkaiseva hetki, Lk. 9:57-62

Elämässämme tapahtuu asioita, jotka pysähdyttävät meidät ajattelemaan Jumalaa. Ehkä vuoden vaihdekin on eräänlainen stop-merkki, joka saa meidät tarkistamaan elämämme suuntaa ja sisältöä. Ehkä sinäkin kuulut niihin, jotka kyselevät: "Voisiko Jumala antaaelämääni syvemmän sisällön kuin minulla nyt on?" "Olisiko Jeesuksella tarjottavana minulle jotakin, mitä minulta nyt puuttuu?"

Apostoli Luukas kertoo kolmesta miehestä, joiden sydämessä oli halu liittyä Jeesksen seuraan. Heilläkin oli omat kaipuunsa. Ensimmäinen sanoi Jeesukselle:
"Minä seuraan sinua, mihin ikinä menet." Se, mitä hän oli kuullut ja nähnyt, oli syvästi koskettanut häntä. Hän oli kokenut jotakin, minkä hän tahtoi säilyvän.

Jeesus ei kuitenkaan houkutellut ketään seuraansa kevein perustein. Hän oli ehdottoman rehellinen ihmisiä kohtaan. Hän tahtoi avata miehen silmät näkemään, mitä hänen seuraamisensa merkitsi sanoessaan:
"Ketuilla on luolat ja taivaan linnuilla pesät, mutta Ihmisen Pojalla ei ole, mihin päänsä kallistaisi." Kysymys ei ollut vain ulkonaisista olosuhteista, vaan siitä, mitä oli Jeesuksen edessä. Suuret joukot ja väkevät tunnelmat häviäisivät ja edessä olisi ristin häpeä ja Jeesuksen hylätyksi tuleminen.

Miehen kuvitelma Jeesuksen seuraamisesta hajosi. Hän ei sanonut enää mitään.

Jeesus tunsi toisen lähellään seisovan miehen mietteet ja esitti hänelle kutsun:
"Seuraa minua." Tämän kutsun hän on esittänyt lukemattomille ihmisille. Ehkä sinäkin olet sen kuullut sisimmässäsi. Jeesus tahtoo sinutkin seuraajakseen niin kuin kohtaamansa miehen. Elämämme ratkaisevin hetki on se, jolloin Kaikkivaltias Jumala kumartuu puoleemme ja kutsuu ja vetää meitä yhteyteensä. Ihmiset ympärillä eivät kuule mitään, eivät tajua, mitä sisimmässämme tapahtuu, mutta itse olemme tietoisia Jumalan puhuttelusta. Mikä on sinun vastauksesi?

Jeesuksen kohtaama mies oli toisaalta valmis lähtemään Jeesuksen seuraan, toisaalta jokin pani vastaan. Sama taistelu käydään jokaisen sielussa, joka on kuullut Jumalan kutsun. Mies päätyi pyytämään:
"Herra, salli minun ensin käydä hautaamassa isäni." Mies tahtoi lähteä Jeesuksen seuraan, mutta hänellä oli ongelma. Useimmilla ihmisillä on. Hänen ongelmansa oli kotona. Ei miehen isä suinkaan ollut kuollut. Jos asia olisi ollut niin, hän olisi ollut hautajaisissa, sillä ruumiit haudattiin samana päivänä. Hänen pyyntönsä oli, että hän voisi lähteä Jeesuksen seuraan sitten, kun hänen isänsä oli kuollut, ja siihen saattoi kulua vuosia. Hän aivan kuin sanoi Jeesukselle: "Minä seuraan sinua, mutta sitten myöhemmin." Kukaan ei kuitenkaan tiedä, kuuleeko Jumalan kutsun uudelleen tai saako elää edes huomiseen. Siksi meille kuuluu Raamatun kehotus: "Nyt on oikea hetki, nyt on pelastuksen päivä" (2. Kr. 6:2).

Kolmas mies sanoi:
"Minä tahdon seurata sinua, Herra. Mutta salli minun ensin käydä ottamassa hyvästit kotiväeltäni." Tämänkin miehen mieli oli kuulua Jeesuksen seuraajien joukkoon, mutta jokin pidätti häntä. Kenenkään pyytämättä, vaatimatta tai värväämättä häntä, hän ilmaisi Jeesukselle sydämensä halun. Mutta hänelläkin oli ehto: hän tahtoi käydä kysymässä vanhempiensa mielipidettä asiasta. Pelkästä hyvästelemisestä ei ollut kysymys. Hän myös tiesi, etteivät vanhemmat missään tapauksessa suvaitsisi sitä, että hän jättäisi heidät ja lähtisi seuraamaan noin kolmikymppistä Jeesusta ja vaeltamaan ympäri maata. Mies koki syvän ristiriidan: sydän veti Jeesuksen seuraan, mutta oli samalla perheeseen sidottu.

Tämän kaltaiset verukkeet eivät ole outoja meillekään. Moni seisoo Jumalan kutsun edessä ja ajattelee: "Mitä kotiväkeni sanoo, mitä isäni ja äitini, mitä mieheni, vaimoni, aikuiset lapseni, työtoverini tai ystäväpiirini, jos minusta tulee uskovainen?"

Jeesus sanoi miehelle:
"Ei kukaan, joka laskee kätensä auraan ja katsoo taakseen, ole sopiva Jumalan valtakuntaan." Kyntäminen vaati ehdotonta keskittymistä. Jos kyntäjä katsoi taakseen, vaosta tuli kiero. Jos joku siis tahtoi seurata Jeesusta, hänen oli katsottava suoraan eteenpäin. Jeesus jopa sanoo, että ihminen, joka kääntyilee taakseen nähdäkseen, mitä muut ihmiset hänestä ajattelevat, on sopimaton Jumalan valtakuntaan.

Miehen ratkaisua ei kerrota.

Uuden vuoden kynnyksellä Jeesuksen kutsu kohdistuu sinuun. Hän odottaa sinulta vastausta, mutta antaa sinulle myös mahdollisuuden mennä pois.

Tiistaina 28.12.2004

Syyttävä sormi, Lk. 13:1-5

Olemme vuoden mittaan kuulleet toinen toistaan kauheammista tapahtumista. Toisinaan on kysymys ihmisten kohtaamista vääryyksistä, toisinaan onnettomuuksista, jotka järkyttävät kaikkien mieltä. Vääryyksien tapahtuessa etsimme aina syyllistä. Meillä on tarve löytää syntipukki, vaikkei meillä olisi juurikaan tietoa tapahtumien todellisesta kulusta. Onnettomuudet taas saavat meidät tekemään lukuisia ahdistuneita miksi-kysymyksiä. Meistä on väärin, jos joku hyvä ihminen peräti nuori tai lapsi joutuu kärsimään tai kuolemaan. Toisille se taas on mielestämme ihan oikein. Meidän jokaisen sisimmässä asuu tuomari.

Sama näkyy Jeesuksen aikalaisissa, jotka tulivat kertomaan Jeesukselle mieliä kuohuttaneesta tapauksesta. Pilatus oli surmauttanut galilealaisia, niin että heidän verensä oli sekoittunut heidän uhrieläintensä vereen (Lk. 13:1-5). Tunteet olivat kuumenneet, kun suusta suuhun oli kerrottu Pilatuksen kauheista teoista. Varmaa tietoa ei ollut tapahtumain todellisesta laidasta, eikä historian kirjoitus sellaista tapausta tunnekaan. Pilatus roomalaisena maaherrana oli kuitenkin henkilö, joka jo kansalaisuutensa vuoksi synnytti vihaa ja katkeruutta varsinkin kansalliskiihkoisissa mielissä.

Jeesuksen vastaus on yllättävä:
"Luuletteko, että he olivat syntisempiä kuin kaikki muut galilealaiset, koska he joutuivat kärsimään tämän? Eivät olleet, sanon teille. Mutta ellette tee parannusta, samoin te kaikki olette tuhon omia."

Jeesus ei puuttunut Pilatuksen synteihin eikä niiden galilealaisten, joiden kerrottiin kuolleen Pilatuksen toimesta. Hän osoitti sanansa niille, jotka seisoivat hänen ympärillään syyttämässä muita. He olivat täynnä katkeruuden sappea, vihaa ja kostoa. He puhuivat täynnä kiihtymystä muiden synneistä tiedostamatta omiaan. Jeesus julisti, että heidän tuli tehdä parannus omista synneistään, muuten he hukkuisivat, eivät vain ajallisesti vaan iäisesti. Se oli Jeesukselta rohkeaa puhetta, hengenvaarallista. Se oli kiihtyneelle väkijoukolle vaikeaa kuultavaa, niin raivostuttavaa, että ihmiset torjuivat sen ja ryhtyivät luultavasti syyttämään Jeesustakin, ainakin takanapäin.

Uuden vuoden kynnyksellä Jeesus puhuu samalla tavalla meillekin. On helppo syyttää niitä, jotka ovat mielestämme tehneet väärin julkisuudessa, vastuullisilla paikoilla. Helppo on vajota katkeruuteen ja vihaan niitä kohtaan, jotka ovat sortaneet meitä henkilökohtaisesti ja tehneet elämämme vaikeaksi. Jeesuksella on meille sanoma. Hän kehottaa meitä parannukseen omista synneistämme. Parannuksella ei tarkoiteta vain pyrkimystä tapojensa ja asenteidensa parantamiseen. Tiedämme kaikki, kuinka tyhjiä uudenvuoden lupaukset ovat, kuinka vaikeaa niiden pitäminen. Parannus on mielen muutosta. Se on omien syntiensä ja syntisyytensä katumista ja tunnustamista Jumalalle. Se ei kuitenkaan ole pelkkää katumista ja tunnustamista, sillä sitä emme kestäisi. Se on myös kaiken syyllisyytensä anteeksi uskomista Jumalan lupausten perusteella. Siitä saa sitten voiman sopia asioita myös toisten ihmisten kanssa.

Eräs henkilö sanoi, ettei hän voi hyväksyä, että synnit saa anteeksi noin vaan, ihan kevyesti. Parannuksen tekeminen ei ole kenellekään kevyt asia. Ei ole helppoa tunnustaa olevansa vain syntinen ihminen, joka tarvitsee Jumalan armoa. Anteeksiantokaan ei ole kevyesti hankittu. Se on vaatinut Jumalan Pojan hengen.

Vastauksessaan Pilatuksen syyttäjille Jeesus viittasi myös niihin, jotka saivat surmansa, kun torni Siloassa kaatui heidän päälleen. Ihmisten mielestä he olivat syntisempiä kuin muut, koska heille tapahtui niin. Jeesus jatkaa yllättävällä tavalla:
"4. Luuletteko heidän syyllistyneen johonkin pahempaan kuin kaikki muut Jerusalemin asukkaat? 5. Eivät, sanon teille. Mutta ellette tee parannusta, samoin te kaikki olette tuhon omia." Jeesus ei puutu onnettomuudessa kuolleiden syyllisyyteen. Hän osoittaa sanansa niille, jotka ovat elossa ja jotka synneillään tuhoavat itsensä ja elämänsä ajallisesti ja iankaikkisesti, elleivät tee parannusta.

Jeesus osoittaa rakkautta ihmisiä kohtaan kehottamalla parannukseen. Meilläkin on nyt sopiva aika tutkia rehellisesti itseämme ja elämäämme. Vain Jumala voi nollata menneen vuoden ja koko menneisyytemme syyllisyyden. On mahdollista aloittaa uusi vuosi sydän puhtaana ja mieli vapaana. Syntimme on sovitettu Golgatalla.

Nöyrtymisen tie on aina vaikea. Lopulta jokaisen on joka tapauksessa notkistettava polvensa Jumalan edessä, vaikka sen tässä elämässä välttäisikin.

Keskiviikkona 29.12.2004

Yllättävä käänne, Lk. 14:15-24

Ihmisen elämä voi muuttua aivan yllättäen. En tarkoita mitään suuria suruja tai romahduksia, vaikka nekin antavat usein elämälle uuden suunnan. Ajattelen nyt niitä merkittäviä hetkiä, jolloin Jumalan kutsu kohtaa ihmisen odottamatta ja synnyttää hämmästyneen kysymyksen: "Voiko Jumala tarkoittaa minua?"

Jeesus kertoi vertauksen miehestä, joka laittoi suuret illalliset. Palvelija kävi ensin esittämässä kutsut, jotta isäntä tietäisi, kuinka paljon vieraita oli tulossa ja valmistaisi aterian sen mukaan. Kun liha alkoi olla kypsää, palvelija kävi ilmoittamassa kutsutuille:
"Tulkaa, sillä kaikki on jo valmiina." Silloin ihmiset rupesivat esittämään kaikenlaisia läpinäkyviä, isäntää loukkaavia verukkeita. Joku sanoi ostaneensa pellon, jota piti mennä katsomaan. Tietenkin hän oli tutustunut peltoon jo ennen sen ostamista. Toinen kertoi hankkineensa viisi paria härkiä, joita piti mennä koettelemaan. Toki hän oli jo tarkoin tutkinut härkäparit ennen kaupan tekoa. Eihän kukaan sikaa säkissä osta. Kolmas väitti olevansa estynyt, koska oli juuri mennyt naimisiin. Jos se olisi juuri tapahtunut, ei isäntä suinkaan olisi laittanut pitojaan samoihin aikoihin. Kutsutut eivät yksinkertaisesti tahtoneetkaan tulla.

Me kaikki kuulumme kutsuttuihin, sillä meidät on kastettu Jumalan yhteyteen. Monilla on jo lapsena ollut altis mieli Jeesuksen seuraamiseen. Toisille Jeesus jäi lapsena vieraaksi, mutta rippikoulussa sydän vastasi Jeesuksen kutsuun. Oli suurta ja ihanaa saada synnit anteeksi ja kulkea Jeesuksen seuraajana. Sitten tuli aikuisuus mielenkiintoisine haasteineen, jotka ovat täyttäneet ajan ja ajatukset. Jumala kuitenkin lähettää uudelleen kutsujansa sanomaan:
"Tulkaa, sillä kaikki on jo valmiina." Hän puhuu ehkä jonkun läheisen ihmisen välityksellä tai pysäyttää jollakin vakavalla tavalla. Monilla on kuitenkin esteitä niin kuin Jeesuksen vertauksessa. Lasse Mårtensson laulaa: "Mutta ei ole aikaa". Ihmisillä on nytkin peltonsa, härkänsä ja perheensä. Ei ole halua sitoutua Ristin mieheen. Kerran moni on taivaan ulkopuolella yksinkertaisesti siksi, että on torjunut Jumalan kutsun. Kaikki on valmiina, mutta kutsutut eivät ole tahtoneet tulla, eivät silloin eivätkä nyt.

Jumalan juhla, joka on edessäpäin, ei kuitenkaan pode vieraspulaa. Kutsu esitetään niille, joita ihmiset pitävät juhlaan arvottomina. Vertauksen palvelija sai tehtäväkseen tuoda pitoihin köyhiä, raajarikkoja, sokeita ja rampoja. He olivat yhteisönsä vieroksumia, sillä heitä pidettiin muita syntisempinä. Isäntä sai osakseen pilkkaa vieraidensa tähden.

Jeesuksella on tänä aamuna paljon sanottavaa niille, jotka pitävät itseään Jumalalle kelpaamattomina. Syyt voivat olla monenlaiset. Joku pitää elämäänsä epäonnistuneena, itseään mihinkään kykenemättömänä ja arvottomana, muiden hylkäämänä ja omissakin silmissään niin huonona, ettei tohtisi silmiään näyttää ihmisten ilmoilla. Ehkä syyllisyys tuntuu niin suurelta, että mieluummin lopettaisi elämänsä kuin aloittaisi uuden vuoden. Kuule, Jumala kutsuu juuri sinua. Hän tietää, kuinka vaikea sinun on sitä uskoa ja tulla hänen luokseen. Siksi palvelija sai vielä toisenkin tehtävän. Hänen piti mennä teille ja aitovierille ja vaatia ihmisiä tulemaan sisälle, että isännän talo täyttyisi. Miksi piti jopa vaatia? Eihän Jumala pakota ketään?

Lähi-idässä odottamattomasta kutsusta pitää kieltäytyä. Palvelijan oli oikein tartuttava kutsuttua käsivarresta, jotta tämä olisi uskonut tulleensa kutsutuksi hienoihin pitoihin.

Jumala on tosissaan esittäessään kutsunsa sinulle, olipa elämäntilanteesi mikä tahansa ja syntisi minkälaisia tahansa. Jumalan armo on aina uskomatonta. Meidän järkemme sanoo, että meidän pitäisi ensin tehdä jotakin, tulla jollakin tavalla paremmiksi tai uskonnollisemmiksi. Usko kuitenkin: Jumala kutsuu sinua ja jopa vaatii sinua tulemaan luokseen. Mitä se tarkoittaa käytännössä.

Voit panna kätesi ristiin, jotta huomaat puhuvasi Jumalalle. Sano hänelle vaikka niin kuin eräs mies, joka oli kuolemaisillaan ja huusi hädissään: "Herra Jeesus, älä anna minun joutua helvettiin. Anna syntini anteeksi. Annan elämäni sinulle. Jos kuolen, haluan päästä taivaaseen. Jos jään eloon, pysyn koulussa aina." Hänen pyyntönsä kuultiin. Hän jäi eloon ja hänestä tuli Jeesuksen seuraaja. Sinunkin huutosi kuullaan. Tämä aamu voi olla yllättävä käänne sinun elämässäsi.

Torstaina 30.12.2004

Kysytkö palvelushintaa, Lk. 17:7-10

Tänä aamuna Jeesus puhuu kaikille palvelijoilleen vertauksessa, jonka alkuperäisenä kuulijakuntana olivat hänen opetuslapsensa. "7. Jos jollakin teistä on palvelija kyntämässä tai paimenessa, sanooko hän tälle hänen tullessaan pellolta: 'Käy nyt kohta tänne syömään'? 8. Eikö hän pikemminkin sano tälle: 'Valmista minulle ateria, vyöttäydy ja palvele minua syödessäni ja juodessani, ja sitten syö ja juo itse'? 9. Ei kaiketi hän kiitä palvelijaa siitä, että tämä on tehnyt, mitä on käsketty? 10. Niin myös te, kun olette tehneet kaiken, mitä teidän on käsketty tehdä, sanokaa: 'Me olemme ansiottomia palvelijoita. Olemme tehneet vain sen, minkä olemme olleet velvolliset tekemään'." Jeesus on Vapahtajamme, mutta hän on myös Herramme, jota tahdomme palvella. Vaikka kreikan kielessä sama sana tarkoittaa palvelijaa ja orjaa, emme kuitenkaan ole orjia siinä mielessä, että joutuisimme pakosta palvelemaan häntä. Sydämemme halu on tehdä hänelle jotakin, edes pientä. Se kaikki on vähäistä sen rinnalla, mitä Jeesus on tehnyt meidän hyväksemme ja meidän puolestamme. Paavali toteaa yksinkertaisesti, että Kristuksen rakkaus vaatii meitä.

Vertauksen palvelija teki, mitä hänen isäntänsä käski. Lähi-idässä niin kuin monessa muussakaan kulttuurissa palvelusväki ei ole kokenut asemaansa alistetuksi. Palvelija tiesi oman paikkansa ja se antoi hänelle arvon ja mielekkyyden, varsinkin, jos isäntä oli arvossapidetty mies. Palvelija sai myös nauttia turvallisuuden tunteesta, sillä hän sai työstään vastineeksi huolenpidon. Hyvän isännän palvelijalla oli hyvä osa.

Meillä on kaikki vertauksen palvelijan edut. Jumalan palveleminen arjen askareissa ja hänen valtakuntansa asioissa antaa elämään syvemmän tarkoituksen kuin pelkkä suoriutuminen jokapäiväisistä rutiineista tai nauttiminen elämän viihdykkeistä.

Entä palkka? Seuraako Jumalan ja Jeesuksen palvelemisesta joitakin etuoikeuksia? Moni odottaa, että Jumala aivan kuin vastineeksi siunaa hänen elämäänsä, varjelee hänet ja hänen perheensä vaaroilta ja vastoinkäymisiltä, antaa hänen menestyä taloudellisesti jne. Jeesus ohjaa ajatuksemme kuitenkin aivan toiseen suuntaan.

Niin kuin vertauksen palvelija ei ole isäntänsä vertainen, niin emme mekään ole tasa-arvoisia Jumalan kanssa. Isäntä ei palvele työstä tulevaa palvelijaa, ei edes syö hänen kanssaan. Uudessa testamentissa rento tasapäisyys isännän kanssa on täysin tuntematonta. Jumala ei ole kaverimme. Vertaus korostaa hänen asemaansa Herranamme.

Lähi-idän palvelijan tapaan meillä ei ole mitään syytä odottaa erityistä kiitosta. Me olemme tehneet - toivottavasti - sen, mitä on käsketty, mitä meidän on kuulunut tehdä. Ei siitä koidu mitään ansiota, jonka Jumala olisi velvollinen palkitsemaan. Sanat "olemme ansiottomia palvelijoita", tarkoittavat, ettei Jumala ole meille mitään velkaa. Eräs raamatunselittäjä toteaa: "Vertaus miehestä ja palvelijasta varoittaa meitä salakuljettamasta uskontoon kirjanpitäjän mielenlaatua, se kun kuvittelee, että voimme vaatia Jumalalta palkkaa teoistamme. Jeesus sanoo, ettei niin voi tehdä, ja niin sanoo myös apostoli Paavali."

Jumalan armoa ei voi ansaita. Pelastus on lahja, ei palkka suoritetusta työstä. Jumalan palkka, iankaikkinen elämä, on sama niille, jotka elämän aamusta asti palvelevat häntä kuin niille, jotka pääsevät osallisiksi Jumalan armosta elämänsä viimeisellä sekunnilla. Siinä ei ole mitään eroa. Mutta on armoa saada elämässään palvella Jumalaa ja hänen Poikaansa. Se on hyvä osa. Se on parasta, mitä ihmisellä voi olla. Se on seurausta uskosta Jeesukseen. Missä sydän kylmenee Jeesukselle, siellä hänen palvelemisensakin lakkaa.

Vuoden vaihtuessa kukin voi tarkastella elämäänsä Jumalan palvelijana. Toisaalta meidän on syytä tutkia suhdettamme Jeesukseen ja sydämemme halua palvella häntä. Toisaalta meidät johdetaan kohtaamaan palkkatoiveemme. Olemmeko sittenkin odottaneet jotakin erityiskohtelua? Olemmeko kenties pettyneet Jumalaan, joka ei maksa palveluksistamme toivotulla tavalla?

Jeesus sanoo meille:
"10. Niin myös te, kun olette tehneet kaiken, mitä teidän on käsketty tehdä, sanokaa: 'Me olemme ansiottomia palvelijoita. Olemme tehneet vain sen, minkä olemme olleet velvolliset tekemään'."

Perjantaina 31.12.2004

Vielä vuosi, Lk. 13:6-9

Olemme vuoden viimeisessä päivässä. Vuodenvaihteessa monet katsovat luonnostaan taaksensa. Menneet tapahtumat kulkevat silmiemme editse. Paljon mahtuu yhteen vuoteen iloa mutta myös surua ja kärsimystä, menestystä mutta myös pettymyksiä, rakkaita ihmisiä mutta myös niitä, jotka ovat lyöneet. Minkälainen mahtaa olla sinun vuotesi loppuyhteenveto? Minkälaisin värein vuottasi kuvaisit?

Moni tarkastelee mennyttä elämäänsä myös Jumalan sanan valossa. Mielessä pyörii kysymys: "Mitä Jumala mahtaa ajatella minun elämästäni?" Enää ei olekaan ensi sijalla se, mitä olemme kokeneet tai saaneet. Sydän hiljenee miettimään, mitä Jumala mahtaa sanoa minusta ja minun menneestä vuodestani.

Tähän aamuun nousi mieleeni eräs Jeesuksen vertauksista. Se on aivan kuin vuodenvaihteeseen tehty. Se kuuluu näin:
"6. Eräällä miehellä oli viikunapuu istutettuna viinitarhassaan. Hän tuli etsimään siitä hedelmää, mutta ei löytänyt. 7. Niin hän sanoi puutarhurille: 'Kolmena vuotena olen käynyt etsimässä hedelmää tästä viikunapuusta, mutta en ole löytänyt. Kaada se pois. Sehän vain vie voimaa maasta. 8. Tämä vastasi: 'Herra, anna sen olla vielä tämä vuosi. Sillä aikaa minä kuokin ja lannoitan maata sen ympärillä. 9. Ehkä se ensi vuonna tekee hedelmää. Ellei, hakkauta se pois'." Viikunapuu seisoi keskellä viinitarhaa. Siinä ei sinänsä ollut mitään erikoista. Tavatonta sen sijaan oli se, ettei puussa ollut yhtään hedelmää. Se oli kuin omenapuu meidän pihallamme viime kesänä. Siinä ei ollut yhtään omenaa, eikä se ole ihan nuori puu. Viikunapuukin oli luultavasti jo seitsemän vuotta vanha. Mooseksen lain mukaan puun täytyi antaa kasvaa kolme vuotta rauhassa. Seuraavien kolmen vuoden hedelmää ei saanut poimia. Seitsemännen vuoden sato kuului Herralle.

Vaikka viikuna kantaa hedelmää kymmenenä kuukautena vuodessa, puussa ei ollut yhtään mitään. Omistaja oli etsinyt hedelmää jo kolmena edellisenä vuonna turhaan. Puu oli hedelmätön ja vei siis voimaa koko viinitarhasta pelkällä jatkuvalla olemassaolollaan. Se ei ollut vain hyödytön vaan myös vahingollinen. On siis luonnollista, että omistaja antoi sille tuomion:
"Kaada se pois. Sehän vain vie voimaa maasta." Idässä puu kaivetaan ylös, ei vain kaadeta. Puu piti poistaa perusteellisesti.

Jeesuksen sanat ovat aina jollakin tavalla järkyttäneet minua - ja ehkä sinuakin. Sitä miettii omaa elämäänsä ja sen hedelmää. Mitä on tehnyt? Minkälainen jälki on elämästäni jäänyt? Merkittävin hedelmä, jonka Raamattu mainitsee, on rakkaus ja sen vaikuttamat teot. Ei ole kuitenkaan kysymys sinänsä hyvän tekemisestä, vaan teoista, jotka nousevat uskosta Jeesukseen, teoista, jotka ovat Pyhän Hengen vaikuttamia. Jos tahdomme tarkastella elämäämme ikään kuin Jumalan silmin, joudumme tutkimaan myös tekojemme motiiveja. Onko tästä vuodesta jäänyt taaksemme rakkauden jälki. Olemmeko puita, joissa on paljon hedelmää, ihan vähän tai ei ollenkaan? Pitäisikö meidätkin hakata pois maata laihduttamasta?

Moni huutaa mielessään: "Minuun sopii vertaus hedelmättömästä puusta!" Ajatus tuntuu pahalta, ja jos Pyhä Henki oikein valaisee mielemme, meitä kenties suorastaan kauhistuttaa Jumala edessä.

Mutta puutarhuri pyysi:
"8. - - Herra, anna sen olla vielä tämä vuosi. Sillä aikaa minä kuokin ja lannoitan maata sen ympärillä. 9. Ehkä se ensi vuonna tekee hedelmää. Ellei, hakkauta se pois."

"Anna sen olla" sisältää saman sanan, jota yleensä käytetään anteeksiantamuksesta. Meillä on vain yksi toivo: että Jumala antaa meille anteeksi hedelmättömyytemme. Oikeus vaatii: "Kaada se". Armo vastaa: "Anna sen olla." On valtava asia, että saan vakuuttaa itselleni ja sinulle: Jumala antaa anteeksi. Katso ristiinnaulittuun Kristukseen. Vielä ei ole kaatamisen aika.

Jumala ei armahda meitä sen tähden, että mahdollisesti tulevana vuonna tuotamme hedelmää. Hän antaa anteeksi Jeesuksen tähden. Meille tarjotaan kuitenkin armonaikaa niin kuin hedelmättömälle viikunapuulle hedelmän kantamiseksi. Jumalan rakkaus suunnittelee meille erityistä huolenpitoa. Puu ei itse voi tehdä mitään tuottonsa parantamiseksi. Se tarvitsee hoitoa ulkopuoleltaan. Puutarhuri näkee vaivaa, jotta puu pelastuisi ja alkaisi kantaa hedelmää. Olemme Jumalan erityisen huolenpidon kohteina ensi vuonna, jotta hän saisi vaikuttaa meissä tahtonsa mukaista elämää.

Takaisin