Avaimia Raamattuun -ohjelmat 11.-16.2.02
Jumalan pitkämielisyys kuningas Ahabin elämässä

11.02.02
12.02.02
13.02.02
14.02.02
15.02.02

Maanantaina 11.2.02

Tulemme harvoin ajatelleeksi, kuinka pitkämielinen Jumala todella on. Toisinaan syytämme häntä siitä, ettei hän puutu asioihin niin kuin toivoisimme, ja ajattelemme, ettei hän ehkä välitä siitä, mitä tapahtuu. Emme välttämättä tule ajatelleeksi, että kysymys onkin ehkä hänen pitkämielisyydestään. Toisinaan taas pahastumme, kun hän puuttuu kovemmin ottein kuin odotimme. Mieleemme ei ehkä tule, että se on pitkämielisen Jumalan rakkautta meitä kohtaan. Entä, ellei hän ollenkaan puuttuisi?

Jumalan pitkämielisyys ja hänen asioihin puuttumisensa näkyy monien Raamatun henkilöiden elämässä. Heidän elämänsä seuraaminen auttaa meitä ymmärtämään Jumalan toimintaa ja rakkautta myös omassa ja toistenkin elämässä. Tällä viikolla saamme yhdessä tutkia kuningas Ahabin elämää nimenomaan Jumalan pitkämielisyyden näkökulmasta.

Ahab oli Israelin kuninkaana lähes 3000 vuotta sitten. Kulttuurit vaihtuvat, mutta Jumala on sama. Ihmisten tavat ja ympäristö muuttuvat, mutta ihminen on aina pohjimmiltaan sama. Siksi on mielenkiintoista nähdä, mitä Ahabille tapahtui, sillä se auttaa meitä ymmärtämään monia asioita omassa ja toistenkin elämässä.

Ahabista todetaan 1. kuningasten kirjan luvussa 16, ennen kuin hänestä mitään muuta sanotaankaan, että hän teki sitä, mikä on pahaa Herran silmissä, enemmän kuin kaikki hänen edeltäjänsä. Erityisesti mainitaan, että hän pystytti kanaanilaisten jumalalle Baalille alttarin Baalin temppeliin, jonka hän oli rakentanut Samariaan. Sitten kerrotaan, että hän teki paljon muutakin pahaa ja vihoitti Herraa, Israelin Jumalaa, enemmän kuin kukaan niistä Israelin kuninkaista, jotka olivat olleet ennen häntä.

Kuvaus ei jätä epäilemisen varaa. Ahab oli sodassa Jumalaa vastaan. Hänen arvonsa olivat toiset kuin ne, jotka Jumala on ihmisille antanut. Hän toimi selvästi ja tietoisesti Jumalan sanaa ja tahtoa vastaan. Siksi ajattelemme helposti, että tällainen mies on jo täysin paatunut ja että Jumala on hänet sen vuoksi hylännyt. Meidän on vaikea uskoa, että Jumalan sana voisi enää tunkeutua hänen sydämeensä. Jumalalla on kuitenkin keinonsa. Hän voi tulla läpi lukkojenkin, niin kuin virressä sanotaan.

Niinpä kerrotaan, että eräänä päivänä Ahabin eteen ilmestyi profeetta Elia. Elialla oli Ahabille sanoma Jumalalta. Hän sanoi: "Niin totta kuin Herra, Israelin Jumala, elää, jonka edessä minä seison: Näinä vuosina ei tule kastetta eikä sadetta muutoin kuin minun sanani kautta."

Viesti kuulosti Ahabin korvissa varmaankin täysin uskomattomalta, mutta se toteutui. Ei satanut yli kolmeen vuoteen. Kuivuuden tähden sato menetettiin monena vuotena peräjälkeen. Maahan tuli kova nälänhätä. Laidunmaat halkeilivat kuivuuttaan eikä karjalle ollut enää syötävää. Ihmisten ahdinko oli suuri.

Kun Elia sitten Jumalan käskyn mukaisesti lopulta näyttäytyi Ahabille, tämä sanoi: "Siinäkö sinä olet, sinä, joka syökset Israelin onnettomuuteen?"

Jumala oli etukäteen ilmoittanut kuninkaalle, että oli tuleva kuivuuden aika. Antamalla tällaisen katastrofin maata koettelemaan, Jumala puhutteli ennen muuta Ahabia, joka oli kääntänyt hänelle selkänsä. Ahab ei kuitenkaan joko tajunnut tai ei tahtonut tajuta sitä Jumalan puheeksi. Hän ei nähnyt itsessään mitään syytä onnettomuuteen, vaan syytti profeettaa, joka oli vain Jumalan sanansaattaja.

Elia oli hyvin suoraselkäinen mies, ja hän vastasi kuninkaalle: "En minä syökse Israelia onnettomuuteen, vaan sinä ja sinun isäsi suku, koska te hylkäätte Herran käskyt, ja koska sinä seuraat baaleja."

Ahab seisoi nyt Jumalan kasvojen edessä. Hän oli syyllinen onnettomuuteen, halusi hän ajatella sitä tai ei. Hän oli vastuussa koko kansasta sen ensimmäisenä miehenä. Merkittävässä asemassaan hän oli johtanut kansan suhtautumaan Jumalaan välinpitämättömästi. Hän oli osoittanut omilla puheillaan ja ratkaisuillaan, että kanaanilaisten jumalat olivat merkittävämpiä. Hän oli toimillaan kehottanut kansaa seuraamaan Baalia ja naisjumalatarta Astartea. Jumalaa oli ruvettu pitämään voimattomana siunaamaan kansaa ja hänen käskyjään vanhentuneina tai muuten merkityksettöminä. Ahabin vaimo Iisebel, joka oli naapurimaan kuninkaan tytär, oli tapattanut kaikki ne Jumalan profeetat, jotka hän oli saanut kiinni. Jumalan sanan julistajat olivat etsiytyneet piiloihin, kadonneet maan alle. Jumalan sanan julistus oli kadonnut maasta.

Kuitenkaan Jumala ei ollut hylännyt Ahabia eikä kansaa. Hän puhutteli heitä antamalla kuivuuden. Jumala ei myöskään jättänyt ketään tietämättömäksi siitä, että hän oli kaiken takana. Hänellä oli asiaa ihmisille. Pitkämielinen ja rakastava Jumala antoi onnettomuuden, jotta kansa ja sen johtaja heräisivät jumalattomuudestaan. Hän oli heidän Jumalansa, ja heidän tuli kuulla, mitä hänellä oli sanottavaa.

Jumalan puhuttelun tavasta ja sisällöstä ja myös sen seurauksista puhutaan huomenna.

Eilen puhuimme siitä, että Jumala pitkämielisyydessään ja rakkaudessaan puhuttelee ihmistä jopa luonnon katastrofeissa silloin, kun ihminen ei tahdo kuunnella hänen sanaansa. Israelin kuningas Ahab, joka eli noin 3000 vuotta sitten, sai kokea kolmen vuoden kuivuuden maassa ja sen seurauksena kansan kovan nälänhädän. Hän ei kuitenkaan tahtonut ajatella, että se oli Jumalan puhetta. Harva kai tahtoo myöntää, että Jumala kenties puhuu kuivuudessa tai tulvissa, myrskyissä tai otsonikadossa.

Jumala ei kuitenkaan jättänyt Ahabia epätietoiseksi. Siitä kerrotaan 1. Kuningasten kirjan luvussa 18. Profeetta Elia käski Jumalan kehotuksesta Ahabia kokoamaan Karmelin vuorelle kansan ja 450 Baalin profeettaan ja 400 Astarten profeettaa, joita kaikkia kuningatar Iisebel ruokki. Siellä Elia julisti kokoontuneelle väelle Jumalan sanan: "Kuinka kauan te onnutte molemmille puolille? Jos Herra on Jumala, seuratkaa häntä. Mutta jos Baal on Jumala, seuratkaa häntä."

Kansa seisoi nyt Jumalan kasvojen edessä. Jumala puhui. Ihmiset eivät voineet vain ajelehtia toisten mukana ajattelematta elämänsä suuntaa ja päämäärää. He olivat kukin vastuussa omasta tiestään. Nyt Jumala itse asetti heidät valinnan eteen. Heiltä kysyttiin, tahtoivatko he palvella Jumalaa vai Baalia ja Astartea ja lukuisia muita kanaanilaisten jumaluuksia. Ahabilla ja kansalla oli etsikon aika, jolla tarkoitetaan sitä aikaa, jolloin Jumala erityisesti puhuttelee ihmistä. Silloin ihminen seisoo elämänsä tärkeimmässä hetkessä. Jumala tarjoaa hänelle elämää yhteydessään. Siinä ihminen voi vain nöyrtyä Jumalan työn alle, Jumalan pelastettavaksi ja autettavaksi, tai jatkaa taisteluaan tai välinpitämättömyyttään Jumalaa kohtaan.

Uskon, että Jumala antaa jokaiselle etsikkoajan tavalla tai toisella. Ehkä se tapahtuu silloin, kun myrsky kaataa pihasta puita tai kun lääkäri ilmoittaa vakavasta sairaudesta tai kun joku lähipiiristä kuolee. Jumala puhuu ihmisen sydämessä: "Kuinka kauan sinä onnut molemmille puolille. Jos Herra on Jumala, seuraa häntä." Ehkä pappi tai kenties työtoveri puhuu selvin sanoin tästä asiasta. Mitä me vastaamme?

Kansan oli nähtävä Baalin voimattomuus. Ihmiset panivat toivonsa tyhjään tai on oikeampi sanoa niin kuin Paavali 1. Korinttilaiskirjeen luvussa 10: 19. - - Onko epäjumalalle uhrattu jotakin? Tai onko epäjumala jotakin? 20. Ei ole, vaan mitä he uhraavat, he uhraavat riivaajille eivätkä Jumalalle.

Elian käskystä rakennettiin kaksi alttaria, joiden päälle pantiin uhrieläin. Elia esitti Baalin papeille: 24. Huutakaa te jumalanne nimeä, ja minä huudan Herran nimeä. Se jumala, joka vastaa tulella, on Jumala." Kaikki vastasivat ja sanoivat: "Niin on hyvä."

Baalin profeetat huusivat jumalansa nimeä aamusta keskipäivään asti, sanoen: "Baal, vastaa meille!" Mutta ei ääntä, ei vastausta! He hyppelivät tekemänsä alttarin ääressä. 27. Keskipäivän aikaan Elija pilkkasi heitä ja sanoi: "Huutakaa kovemmin. Onhan hän jumala, mutta hänellä voi olla jotakin toimittamista, tai hän on poistunut johonkin, tai on matkalla, tai kenties hän nukkuu, mutta kyllä hän herää." 28. He huusivat vielä kovemmin ja tapansa mukaan viiltelivät itseään miekoilla ja keihäillä, niin että heistä vuoti verta. 29. Kun keskipäivä oli kulunut, he joutuivat hurmoksiin ruokauhrin aikaan asti. Mutta ei ääntä, ei vastausta, mitään ei tapahtunut.

Sitten oli Elian vuoro. Hän astui esille ja rukoili: 36. - - Herra, Aabrahamin, Iisakin ja Israelin Jumala, tulkoon tänä päivänä tiettäväksi, että sinä olet Jumala Israelissa, ja että minä olen sinun käskystäsi tehnyt kaiken tämän. 37. Vastaa minulle, Herra, vastaa minulle, että tämä kansa tulisi näkemään, että sinä, Herra, olet Jumala, ja että sinä käännät heidän sydämensä takaisin." 38. Silloin Herran tuli iski alas ja kulutti polttouhrin, puut, kivet ja mullan sekä nuoli veden, joka oli ojassa.

Kansa sai kokea valtavan ihmeen. Jumala näytti heille, että hän elää. Kansa haltioitui tämän ihmeen nähdessään. Raamattu kertoo: 39. Kun kansa näki tämän, kaikki lankesivat kasvoilleen ja sanoivat: Herra on Jumala! Herra on Jumala!

Kansa koki Jumalan suuruuden, hänen kunniansa ja voimansa. Sen sijaan ei ole mitään mainintaa siitä, että he olisivat kokeneet syyllisyyttä Jumalan edessä kaiken sen synnin tähden, mitä he olivat harjoittaneet.

Sinä päivänä Jumala antoi heille vielä toisenkin ihmeen. Näin hän vahvisti sen sanoman, jonka hän oli puhunut kansalle maan kuivuudessa ja Karmelille iskeneessä tulessa. Hän vastasi Elian rukoukseen ja antoi rankkasateen, joka kasteli rutikuivan maan.

Joskus Jumala antaa meidänkin kokea ihmeitä. Hän vastaa rukoukseemme tavalla, joka saa meidät haltioitumaan. Tosiasiassa kaikkein ihmeellisimmätkin kokemukset haalistuvat aikaa myöten. Tärkeintä on kysyä, auttoiko kokemukseni minua kohtaamaan Jumalan pyhyyden ja oman syntisyyteni. Auttoiko se minua uskomaan ristiinnaulittuun Jeesukseen ja syntieni anteeksiantoon hänen sovituskuolemansa tähden? Tekikö se minusta Jumalan palvelijan ja Jeesuksen seuraajan?

Kuningas Ahabissa ei näy merkkejä sydämen ja elämän uudistumisesta. Luuletteko, että Jumala tämän jälkeen jätti hänet? Ei jättänyt. Pitkämielisyydessään Jumala jatkoi miehen puhuttelua. Huomenna puhutaan siitä, kuinka Jumala puhutteli kuningasta antamalla menestystä.

Jumala vetää ihmistä puoleensa monin tavoin. Monet kertovat esimerkiksi, kuinka he ovat elämän ahdingoissa huutaneet Jumalan puoleen. Harvemmin ihmiset taitavat huomata, että Jumala hyvyydellään vetää heitä yhteyteensä. Joka tapauksessa Jumala käyttää myös menestystä puhutellakseen ihmistä. Sen sai kokea myös kuningas Ahab, josta on puhuttu tämän viikon aamuissa. Olemme 1.Kuningasten kirjan luvussa 20.

Ahab, joka oli Israelin kuninkaana noin 3000 vuotta sitten, joutui ahdinkoon. Syyrian kuningas Benhadad aloitti sodan Israelia vastaan ja rupesi piirittämään Samarian kaupunkia, joka oli kuningas Ahabin hallituskaupunki. Syyrian kuninkaalla oli suuri armeija, ja Israelin tappio näytti varmalta. Silloin 13. Eräs profeetta astui Ahabin, Israelin kuninkaan, eteen ja sanoi: "Näin sanoo Herra: Näetkö kaiken tuon suuren lauman? Minä annan sen tänä päivänä sinun käsiisi, jotta tulisit tietämään, että minä olen Herra."

Jumala tahtoi antaa Ahabille menestyksen, joka olisi muuten ollut hänen saavuttamattomissaan. Jumala osoitti Ahabille jälleen kerran, että hän on elävä ja voimallinen Jumala. Hän on jotakin muuta kuin baalit ja astartet, kanaanilaisten jumalat. Hän on Jumala, jota ihmisen tulee kunnioittaa ja palvella. Hän sanoo: 2. "Minä olen Herra, sinun Jumalasi - -. 3. Sinulla ei saa olla muita jumalia."

Ahab kysyi profeetalta: "Kenen avulla?" Hän vastasi: "Näin sanoo Herra: Maaherrojen palvelijain avulla." Ahab kysyi vielä: "Kuka aloittaa taistelun?" Hän vastasi: "Sinä." 15. Ahab katsasti maaherrojen palvelijat, ja heitä oli 232. Heidän jälkeensä hän katsasti koko Israelin sotaväen, ja heitä oli 7.000.

Maaherrojen palvelijoita, nuoria sotureita, oli vain 232. Ahab laski heidät tarkkaan, sillä Jumalan viesti oli selvä mutta kummallinen. Jumala käyttäisi vain tätä pientä kokematonta joukkoa voiton saamiseen. Israelin armeija kokonaisuudessaankin oli vähäinen viholliseen verrattuna, mutta Jumalan määrittelemä joukko oli aivan onneton. Näin Jumala tahtoi osoittaa Ahabille, että voitto tulisi hänen avullaan. Hän oli Jumala, jolle Ahabin tuli antaa kaikki kunnia.

Ahab toimi profeetan sanan mukaan ja sai voiton vihollisesta. Kansa säästyi maan valloitukselta ja vihollisen raakuudelta. Perheet ja kodit olivat turvassa.

Ihminen ajattelee mielellään, että hänen saamansa apu vaikeaan tilanteeseen taisi sittenkin olla sattumaa tai johtua hänen hyvästä onnestaan. Ahabille ei jäänyt sitä mahdollisuutta. Jumala lähetti profeetan hänen luokseen toistamiseen varoittamaan häntä uudesta taistelusta. Syyrialaiset eli aramilaiset nimittäin ajattelivat, että israelilaisten Jumala on vuorijumala, koska he voittivat taistelun vuorilla. Jos sotaa käytäisiin tasangolla, syyrialaiset uskoivat voittavansa.

Profeetta sanoi kuningas Ahabille: "28. - - Näin sanoo Herra: Sen tähden, että aramilaiset ovat sanoneet: ‘Herra on vuorijumala eikä laaksojumala’, minä annan koko tämän suuren lauman sinun käsiisi, tullaksenne tietämään, että minä olen Herra."

Jumala auttaisi Ahabia sodassa toisenkin kerran. Hän tekisi sen oman nimensä kunnian tähden, ei vain israelilaisten vaan myös syyrialaisten keskuudessa. Toinen syy voittoon oli sama kuin edelliselläkin kerralla: tullaksenne tietämään, että minä olen Herra.

Kun Ahab oli voittanut sodan, hän oli niin täynnä itseään, ettei hänen mieleensäkään tullut kysyä Jumalan tahtoa sitä seuraavista toimenpiteistä. Hän toimi ikään kuin Jumalaa ei olisi olemassakaan. Yllättävän vähän häneen oli vaikuttanut Jumalan hänelle antama apu ja menestys. Hän oli suuri ja voittoisa hallitsija, joka teki päätöksiä. Niinpä hän osoitti erinomaista hyväntahtoisuutta viholliskuningasta kohtaan, joka oli kahdesti yrittänyt tuhota hänet ja hänen kansansa. Hän oli niin voittonsa huumassa, ettei hän ajatellut tulevaisuutta. Hän päästi suullisin sopimuksin Benhadadin menemään. Benhadad ei pitänyt sopimuksia. Syyria vahvistui. Sen voima koitui myöhemmin Ahabin kohtaloksi.

Jumala lähetti jälleen Ahabin luokse profeetan nuhtelemaan häntä hänen toimistaan. Kuninkaan reaktiosta Raamattu kertoo, että 43. Israelin kuningas meni kotiinsa pahastuneena ja alakuloisena ja tuli Samariaan.

Ahab oli pahastunut sen sijaan että olisi nöyrtynyt Jumalan edessä ja pyytänyt anteeksi. Hän oli alakuloinen sen tähden, että joku oli moittinut häntä sen sijaan että olisi tunnustanut tehneensä väärin. Uusi käännös ilmaisee asian voimakkaammin: 43. Synkkänä ja raivoissaan Israelin kuningas lähti kotimatkalle ja palasi Samariaan.

Jumala oli taivutellut miestä monella tavalla, mutta hän ei ollut taipunut, ei vieläkään. Vielä on kaksi voimakasta puhuttelua jäljellä.

Kuningas Ahab, Israelin kuningas 800-luvulta eKr., oli elämänsä aikana ollut Jumalan erityisessä puhuttelussa jo kolmesti. Kuitenkaan hän ei ollut sydämessään nöyrtynyt Jumalan edessä. Sen osoittaa 1. Kuningasten kirjan luvussa 21 kerrottu tapaus, jossa näkyy myös Jumalan pyhyys ja samalla hänen rakkautensa ja pitkämielisyytensä.

Naabotilla oli viinitarha kuningas Ahabin linnan vieressä. Ahab halusi maan vihannestarhakseen ja tarjoutui ostamaan sen. Se oli kuitenkin isiltä perittyä maata, eikä Naabot myynyt sitä. Niinpä 4. Ahab tuli kotiinsa pahastuneena ja alakuloisena vastauksesta, - - Hän meni vuoteelleen, käänsi kasvonsa pois eikä syönyt mitään.

Ahab ei ahneudessaan saanut Naabotin palstaa mielestään. Hän oli kokonaisvaltaisesti ja ehdottomasti halunnut sen omistukseensa. Hän otti Naabotin kielteisen vastauksen niin itseensä, että meni vuoteeseen murjottamaan.

Hänen vaimonsa Iisebel tuli katsomaan, mikä häntä vaivasi. Kuultuaan asian, hän sanoi miehelleen: 7. - - "Sinäkö olet käyttävinäsi kuninkaanvaltaa Israelissa? Nouse ja syö, ja olkoon sydämesi iloinen. Minä kyllä toimitan sinulle jisreeliläisen Naabotin viinitarhan."

Iisebel ryhtyi toimeen. 8. Hän kirjoitti kirjeen Ahabin nimessä, sinetöi sen hänen sinetillään ja lähetti kirjeen vanhimmille ja ylimyksille, jotka olivat Naabotin kaupungissa ja asuivat siellä hänen kanssaan. 9. Hän kirjoitti kirjeessä: "Kuuluttakaa paasto ja asettakaa Naabot istumaan etumaiseksi kansan joukkoon. 10. Asettakaa kaksi kelvotonta miestä istumaan häntä vastapäätä todistamaan hänestä: ‘Sinä olet kironnut Jumalaa ja kuningasta’. Viekää hänet sitten ulos ja kivittäkää hänet kuoliaaksi."

Naabotin kaupungin silmäätekevät pelkäsivät Iisebeliä enemmän kuin Jumalaa. Niinpä he palkkasivat muutamat miehet syyttämään Naabotia jumalanpilkasta ja poliittisesta vehkeilystä. Näin saatiin kaksinkertainen syy kuolemanrangaistukseen, joka suoritettiin väkijoukon kiihkossa ilman oikeudenkäyntiä. 14. Sitten he lähettivät Iisebelille sanan: "Naabot on kivitetty kuoliaaksi."

Ahab ei kysynyt, mitä Naabotille oli tapahtunut. Tiesi hän kysymättäkin, ettei mies noin vain sopivasti kuole. Tiesi hän sydämessään senkin, että jotakin sellaista oli tapahtunut, mikä sulki Naabotin perheen ja sukulaisten suut, niin että he eivät enää puuttuneet perintömaan menettämiseen. Hän oli vain tyytyväinen saatuaan sen, mitä oli kiihkeästi halunnut.

Se, mitä Ahab oli tehnyt, oli kuitenkin paha Jumalan silmissä. Ahab oli vastuussa siitä, mitä oli tapahtunut. Hän oli syyllistynyt väärään todistukseen, murhaan ja varkauteen.

Jumala lähetti profeetta Elian Naabotin viinitarhaan Ahabia vastaan juuri kun mies meni onnessaan sitä katsastamaan ja tekemään omia suunnitelmiaan.

Elialla oli Ahabille sanoma Jumalalta. Jumala sanoi: 20. - - Sinä olet myynyt itsesi tekemään sitä, mikä on pahaa Herran silmissä.

Ahab oli Jumalan sanojen mukaan myynyt itsensä yhdestä maapalasta rikkomaan Jumalaa ja Naabotia ja tämän perhettä vastaan. Hän oli myynyt itsensä pahuuden ja vääryyden välikappaleeksi. Kaikesta päätellen hän ei ollut tai halunnut olla edes tietoinen syyllisyydestään.

Niinpä Ahabista todetaan: 25. Totisesti ei ole ollut ketään, joka olisi niin myynyt itsensä tekemään sitä, mikä on pahaa Herran silmissä, kuin Ahab, kun hänen vaimonsa Iisebel yllytti häntä.

Toiseksi Jumala sanoi: 22. - - Olet vihoittanut minut ja saattanut Israelin tekemään syntiä. Jumalan viha eli Jumalan oikeudenmukainen tuomio lepäsi hänen päällään. Hän ei ollut vastuussa vain omista tekemisistään vaan myös kansasta, joka katsoi häneen ja seurasi hänen esimerkkiään.

Jumala julisti Ahabille rangaistuksen hänen synnistään. Jumala sanoi mm.: 21. - - Minä saatan onnettomuuden kohtaamaan sinua ja lakaisen sinut pois sekä hävitän Israelista kaikki Ahabin miespuoliset jälkeläiset. 23. Myös Iisebelistä on Herra puhunut sanoen: Koirat syövät Iisebelin Jisreelin muurin luona.

Tämän hirvittävän tuomion alla Ahab lopulta nöyrtyi. 27. - - Hän repäisi vaatteensa, pani paljaalle iholleen säkin ja paastosi. Hän makasi säkki yllään ja liikkui hiljaa.

Mitä sanoi Jumala, joka on pitkämielinen ja suuri armossa? 28. Tisbeläiselle Elijalle tuli tämä Herran sana: 29. "Oletko nähnyt, kuinka Ahab on nöyrtynyt minun edessäni? Koska hän on nöyrtynyt edessäni, minä en anna onnettomuuden tulla hänen aikanaan. Hänen poikansa aikana minä annan onnettomuuden kohdata hänen sukuaan."

Jumala ei kiellä anteeksiantoaan yhdeltäkään, joka nöyrtyy hänen edessään. Ei olisi kieltänyt hänen pojaltaankaan. Ei keneltäkään. Ei tänäänkään. Ilman nöyrtymistä ihmisen sydän pysyy suljettuna hänelle, joka kutsuu ja kolkuttaa.

Kuningas Ahab, josta on puhuttu tämän viikon aamuissa, nöyrtyi lopulta Jumalan edessä, ja Jumala armahti häntä. Jumala on pitkämielinen ja suuri armossa. Niinpä on aihetta odottaa, että Ahab tämän jälkeen olisi elänyt Jumalan sanaa kunnioittaen ja kuunnellen. Niin ei kuitenkaan käynyt. Se saakin meidät kysymään, oliko Ahab tehnyt vain niin sanotun hätäparannuksen, niin kuin lukuisat ihmiset vaikealla hetkellä. Kun sitten on selvitty pahimmasta, elämä painuu entisiin uomiin. Mitään todellista ei olekaan tapahtunut.

Ahab joutui vielä kerran Jumalan puhutteluun. Tapahtui näet niin, että Ahab pyysi Juudan kunigasta Joosafatia sotimaan kanssaan Syyriaa vastaan, joka ei ollut pitänyt aiempia sopimuksia. Joosafat oli hurskas mies, ja halusi, että kysyttäisiin ensin Jumalan tahtoa. Sen tähden Ahab kokosi 400 Jumalan profeettaa, jotka olivat jääneet jäljelle hänen vaimonsa vainon jäljiltä.

Hän 5.- - kysyi heiltä: "Onko meidän lähdettävä sotaan Gileadin Raamotia vastaan, vai onko oltava lähtemättä?" He vastasivat: "Lähde! Jumala antaa sen kuninkaan käsiin."

Jotenkin Joosafatista tuntui, ettei kaikki ollut kohdallaan. Hän kysyi Ahabilta: 6. - - "Eikö täällä ole enää ketään muuta Herran profeettaa, jolta voisimme tiedustella?" 7. Israelin kuningas vastasi Joosafatille: "On vielä mies, jolta voisimme kysyä Herran mieltä, mutta minä vihaan häntä, sillä hän ei koskaan ennusta minulle hyvää, vaan aina pahaa. Hän on Miika, Jimlan poika."

Ahab halusi kuulla vain mieleisiään asioita. Miika, joka oli puhunut hänelle Jumalan totuuden, oli hänelle vastenmielinen. Ahab ei suinkaan ole poikkeus ihmiskunnan historiassa. Aina ihmiset haluavat myönteistä sanomaa, joka ei loukkaa heidän näkemyksiään tai tunteitaan, ja aina väärät profeetat ja julistajat ovat mukauttaneet sanomansa enemmistön vaatimuksia vastaavaksi.

Joosafatin pyynnöstä Miika kuitenkin kutsuttiin kuninkaiden eteen. Viestinviejä oli matkalla valmistellut Miikaa sanoen: "Kaikki profeetat ovat yhdestä suusta luvanneet kuninkaalle hyvää. Olkoon sinun sanasi heidän sanansa mukainen, ja lupaa sinäkin hyvää." Suoraselkäinen profeetta oli vastannut hänelle: 13. - - "Niin totta kuin Herra elää, minä puhun sen, minkä Jumalani sanoo."

Totuuden puhuminen on äärettömän vaikeaa varsinkin, kun tietää, että siitä voi olla raskaat seuraukset. Miika olisi tahtonut puhua muiden profeettojen tavoin. Olihan tavattoman vaikeaa sanoa jotakin muuta kuin 400 tunnettua profeettaa, jotka lupasivat kuninkaalle hyvää. Kai hänkin mietti, kuinka 400 profeettaa voisi olla väärässä? Niinhän mekin ajattelemme. Meille riittää yleensä vähempikin määrä, jos mukana on tunnettuja ihmisiä, joihin olemme tottuneet luottamaan. Ihmettelemme, kuinka hän tai kuinka niin monet voisivat olla väärässä. Moni alkaa siinä tilanteessa epäillä omaa arvostelukykyään.

Ahab sanoi rohkeasti: 15. - - "Kuinka monta kertaa minun on vannotettava sinua, ettet puhu minulle muuta kuin totuutta Herran nimessä?" 16. Silloin Miika sanoi: "Minä näin koko Israelin hajallaan vuorilla kuin lampaat, joilla ei ole paimenta. Herra sanoi: ‘Näillä ei ole isäntää. Palatkoot he kukin rauhassa kotiinsa’."

Kauha sanoma. Kuningas Ahab tulisi kuolemaan taistelussa.

Sellaisen sanoman julistaminen vaati todellista rohkeutta. Vastassa oli toisten profeettojen suuttumus ja kuninkaan viha. Miika tiesi sen etukäteen. Siksi olisi ollut helpompaa valehdella tai vaieta, mutta jos mies seisoo Jumalan edessä, hänellä ei ole vaihtoehtoja, ei, vaikka henki menisi.

25. Israelin kuningas sanoi: "Ottakaa Miika - - Pankaa hänet vankilaan ja elättäkää häntä niukalla vedellä ja leivällä, kunnes minä palaan voittajana takaisin’." 27. Miika vastasi: "Jos sinä palaat voittajana takaisin, niin Herra ei ole puhunut minun kauttani."

Ahab oli kysynyt Jumalan tahtoa ja saanut vastauksen. Hän oli kuitenkin päättänyt lähteä sotaan millä hinnalla hyvänsä. Jumalan tahdon kysyminen oli vain muodollisuus, ei todellinen sydämen asenne. Tämä mies, jota Jumala oli puhutellut monta kertaa hänen elämänsä aikana, uhmasi Jumalaa edelleen. Hän sanoi Joosafatille: 26. - - "Vaihdanpa toiset vaatteet ja pukeudun tuntemattomaksi, kun käyn taisteluun. Mutta ole sinä omissa vaatteissasi."

Ahab kuvittele tekevänsä Jumalan sanan tyhjäksi pukeutumalla tuntemattomaksi. Hän kuvitteli voivansa pettää Jumalaa. Tapahtui kuitenkin niin, että 33. - - Eräs mies, joka oli jännittänyt jousensa ja ampui umpimähkään, satutti Israelin kuningasta vyöpanssarin ja rintahaarniskan väliin, siihen ainoaan kohtaan, joka oli suojaamaton. Ahab kuoli iltaan mennessä verenvuotoon, Miikan sanan mukaan.

Ahabin elämä on osoitus Jumalan pitkämielisyydestä ihmistä kohtaan. Jokaisen meidänkin elämää voitaisiin tarkastella samasta näkökulmasta. Jumalan sana esittää meille tänä aamuna kauaskantoisen ja merkittävän kysymyksen: 4. Halveksitko hänen hyvyytensä, kärsivällisyytensä ja pitkämielisyytensä runsautta?

Takaisin