Raamattuavaimia Radio Deissä 22 - 26.3.04.
Mies, jolla oli selkärankaa.
Danielin kirja 1-5
Ma   Mukautumista vai vastarintaa
Ti     Vastarinnan miehiä
Ke   Syrjäytettynä
To    Kadehdittuna
Pe   Jumala vastaa sanastaan

Maanantaina 22.3.04

Mukautumista vai vastarintaa

Ajallemme tyypillinen piirre on pirstaloituminen. Siksi kohtaamme uusia ajattelutapoja, elämänkatsomuksia, maailmankatsomuksia, arvoja, uutta uskonnollisuutta ja kaiken vanhan halveksuntaa. Oma ongelmansa on, kuinka kristittyinä kohtaamme tämän monimuotoisuuden ja moniarvoisuuden, niin että säilytämme uskomme Jumalaan ja luottamuksemme Jumalan sanaan. Tilanteessamme ei kuitenkaan ole mitään uutta ja outoa. Monet sukupolvet ennen meitä ovat kokeneet saman. Niin myös Daniel ja hänen kolme ystäväänsä, jotka jo nuorina poikina joutuivat keskelle uutta, hämmentävää kulttuuria.

Maailmanvallaksi noussut Babylonia kuritti niskuroivaa Juudan kansaa. Vuonna 605 eKr. kuningas Nebukadnessarin sotapäällikkö vei maasta joukon lahjakkaita poikia Baabeliin koulutettaviksi. Se kuului suunnitelmaan, jonka tarkoituksena oli sulauttaa myös pieni Juuda Babyloniaan.

Daniel kuului tähän lahjakkaiden poikien ryhmään. Hän oli vielä nuori, ehkä lähellä meidän rippikouluikäämme. Hänen niin kuin monien muidenkin edessä oli vaikea tie: ero kodista, suvusta ja ystävistä, luopuminen nuoruuden unelmista ja tulevaisuuden toiveista, ero tutusta jumalanpalveluksesta ja totutuista tavoista.

Pojille opetettiin babylonialaisten eli kaldealaisten kieli ja kulttuuri, uusi ajattelutapa ja maailmankuva. Kulttuuri sisälsi uskonnon, kuten kaldealaiset jumaluudet uhreineen ja palvontamenoineen, astrologian ja magian.

Uuden identiteetin vahvistamiseksi nuorille miehille annettiin myös uusi nimi. Kaikki vanha piti unohtaa. Helpoin tie oli sopeutuminen. Se merkitsi kuitenkin entisen identiteettinsä ja juuriensa, kansallisuutensa ja uskontonsa kieltämistä tai ainakin kätkemistä. Vastarinta oli hengenvaarallista.

Nuori Daniel ja hänen ystävänsä olivat päättäneet sitoutua Jumalaan, maksoi mitä maksoi. He mukautuivat järjestelmään kaikilta niiltä osin, jotka eivät sotineet Jumalan sanaa vastaan. He olivat valmiita yhteistyöhön mutta eivät kompromisseihin. He eivät uhranneet sisäistä vakaumustaan.

Ensimmäiseksi ratkaisukohdaksi tuli juoma ja ruoka, joka ei ollut Mooseksen lain mukaista ja joka oli ilmeisesti myös epäjumalille uhrattua. Raamattu kertoo, että Daniel teki lujan päätöksen olla saastuttamatta itseään kuninkaan pöydän ruualla ja juomalla. Sellaista päätöstä ei pysty tekemään ratkaisun hetkellä, jos ei ole tehnyt periaatetta selväksi itselleen etukäteen.

Päätös vaati suurta rohkeutta. Kysymys ruuasta ja juomasta tuntuu meistä ehkä turhanpäiväiseltä. Kenties ihmettelemme, miksi sellaisesta piti pitää niin suurta lukua. Pojille asia oli sisäisesti merkittävä. Kysymys oli Jumalan sanan noudattamisesta.

Danielin ja hänen ystäviensä päätös panee miettimään, mihin Jeesukseen uskovat ihmiset panevat rajoja nykyään. Määrääkö meidän valintojamme ja ratkaisujamme Jumalan sana? Pidämmekö siitä kiinni tuli mitä tuli? Vai mukaudummeko omaan aikaamme, sen kristilliseen monimuotoisuuteen, jossa opilla ei ole merkitystä, ja sen moniarvoisuuteen, jossa Raamattu ei enää ole oikean ja väärän määrittäjänä?

Daniel kääntyi hoviherrojen päällikön puoleen. Hänen esimiehensä joutui näin vaikeaan asemaan. Hänenkään päänsä ei ollut tiukasti hartioilla. Helpottaakseen hänen tilannettaan Daniel pyysi koeaikaa.

Jumala antoi Danielin saada suosion. Hän ja hänen ystävänsä saivat oman ruokavalionsa. Jumala antoi heille myös runsaasti viisautta. He menestyivät ja saivat lopulta merkittävän aseman. Tästä ei ole kuitenkaan vedettävissä sellaista johtopäätöstä, että ehdottomuus tuo aina menestyksen. Raamattu osoittaa, että se on tuonut monille myös kärsimyksen. Jumala antaa kullekin oman tahtonsa mukaan, niin että täytämme sen tehtävän, jonka hän on edeltä meille suunnitellut.

Tiistaina 23.3.04

Vastarinnan miehiä

Kuningas Nebukadnessar, Babylonian suurvallan hallitsija pystytti kultaisen patsaan Duuran lakeudelle. Patsas oli jalustoineen noin 30 m korkea ja noin 3 m leveä. Se oli suunnattoman kallis, vaikka vain kullalla päällystettynäkin. Se oli uskonnollinen ja poliittinen patsas: tavoitteena oli eri kansallisuuksien yhdistäminen yhteisen uskonnon avulla. Se oli myös kuninkaan itserakkauden patsas: se personoi kuningasta itseään jumalana. Siinä tiivistyivät hänen suuruudentunteensa.

Patsaan vihkimisjuhlassa olivat koolla lähes kaikki suurvallan virkamiehet, mikä merkitsi valtavaa väkimäärää. Kysymyksessä oli uskonnollinen juhla: kaikkien oli kumarrettava patsasta eli sen edustamaa jumaluutta. Kaikkien oli sopeuduttava järjestelmään. Tulinen pätsi varattiin pelotteeksi, jotta taattaisiin kaikkien yksimielinen patsaan palvonta. Tilaisuus loi mahdollisuuden syvään uskonnolliseen kokemukseen ja hurmioon, kun koko väki kumarsi yhtaikaa patsasta valtavan orkesterin soittaessa.

Yllättäen ilmeni, että mukana oli kolme vastarinnan miestä. Muiden kumartaessa kultaista kuvapatsasta nämä seisoivat. He olivat Danielin kolme ystävää. Jostakin syystä Daniel ei itse ollut paikalla.

Joskus nuoruudessani ajattelin, että olisivat he voineet edes vähän päätään kumartaa, kun niin kova rangaistuksen uhka oli yllä. Sittemmin ymmärsin, että otsa oli painettava maahan. Pienet nyökkäykset eivät riittäneet.

Heti ilmaantui miehiä syyttämään heitä. Se oli hyvä keino raivostuneen kuninkaan suosion saavuttamiseksi. Syytösten aiheita löytyi, niin kuin aina. Miehiä syytettiin kansallisuuden perusteella; he olivat juutalaisia. Heitä parjattiin sopimattomasta käyttäytymisestä. Heidän uskollisuutensa kuningasta ja hänen edustamaansa uskontoa kohtaa tehtiin kyseenalaiseksi. Miehet saatiin näyttämään poliittisesti epäilyttäviltä. Pääsyynä lienee heidän erilaisuutensa. He olivat juutalaisia yhden Jumalan palvelijoita, uskollisia Jumalalleen.

Miehet loukkasivat taipumattomuudellaan kuninkaan arvovaltaa. Voimme hyvin kuvitella hallitsijan huutamassa: "Aivanko tahallanne te - - ette tahdo palvella jumalaani ettekä kumartaa pystyttämääni kultaista kuvapatsasta?" Tilanne oli niin käsittämätön, että kuningas antoi miehille toisen mahdollisuuden, muuten he joutuisivat tuliseen sulatusuuniin.

Miesten vastaus on merkittävä. He sanoivat kuninkaalle: "Nebukadnessar! Meidän ei tarvitse vastata sinulle sanaakaan. Jos niin käy, meidän Jumalamme voi kyllä pelastaa meidät tulisesta pätsistä ja myös sinun kädestäsi, kuningas. Ja vaikka ei pelastaisikaan, tiedä se, kuningas, että me emme palvele sinun jumaliasi emmekä kumarra pystyttämääsi kultaista kuvapatsasta."

Jumala voi kyllä pelastaa: Jumalalla on valta, suurempi kuin kuninkaalla tai millään ihmisten käyttämällä mahdilla. Hän voi tehdä ihmeitä. Silti oli mahdollista, että Jumala ei pelastaisi palvelijoitaan. Miehet eivät voineet tietää, mikä oli Jumalan ajatus. Heidän kohtalonsa oli joka tapauksessa Jumalan kädessä. He eivät missään tapauksessa suostuneet kumartamaan kultaista patsasta. He tahtoivat palvella Jumalaa kaikissa olosuhteissa, kuolemaan asti.

Jumala antoi ihmeen. Tulisessa sulatusuunissa, jonne miehet heitettiin, nähtiin neljä miestä ja neljäs oli näöltään "kuin Jumalan poika". Seurakunnan uskon mukaan heidän keskellään oli Jeesus Kristus. Miehet tulivat ulos vahingoittumattomina.

Tapaus herättää monia ajatuksia. Mietin muun muassa miesten voimakasta todistusta Jumalasta. He olivat valmiita panemaan alttiiksi oman asemansa ja elämänsäkin. He uskoivat ihmeitä tekevään Jumalaan, mutta he eivät olleet yltiöpäitä. He olivat valmiita ottamaan Jumalan kädestä myös kuoleman.

Tapauksella oli merkittävät seuraukset poliittisesti ja hengellisesti. Kuninkaan määräyksestä juutalaisten Jumalaa ei rangaistuksen uhalla saanut pilkata missään valtakunnan osassa. Danielin ystävät nostettiin korkeaan asemaan.

Keskiviikkona 24.3.04

Syrjäytettynä

Monilla on nykyään syrjäytymisen kokemuksia. Joku sairastaa, toinen on työtön, kolmas vanha ja yksinäinen. Tarpeettomuuden tunteet hiipivät mieleen. Ehkä jonkun ovat nuoremmat sivuuttaneet työpaikalla ja alaisesta on tullut esimies. Koettu epäoikeudenmukaisuus masentaa.

Danielkin syrjäytettiin. Hallitsija oli vaihtunut. Kun uusi kuningas Belsassar laittoi pidot tuhannelle ylimykselleen, Daniel ei kuulunut tähän joukkoon. Pudotus oli ollut suuri.

Pidoissaan Belsassar osoitti julkista ja näyttävää halveksuntaa juutalaisten Jumalaa kohtaan, jota hänen isoisänsä oli palvellut. Hän käski juovuspäissään tuoda Jerusalemin temppelin astiat pitojen juoma-astioiksi. Juhlijat joivat niistä ja ylistivät jumaliaan.

Sitten tapahtui jotakin merkillistä. Raamattu kertoo: "Sillä hetkellä ilmestyivät ihmiskäden sormet ja kirjoittivat kuninkaan palatsin kalkitulle seinälle, vastapäätä lampunjalkaa. Kuningas näki käden, joka kirjoitti. Hänen kasvonsa kalpenivat, ja hän pelästyi ajatuksissaan. Hänen lanteittensa nivelet herposivat, ja hänen polvensa tutisivat."

Totuttuun tapaansa Belsassar turvautui loitsupappeihin ja manaajiin, tähtien selittäjiin ja Babylonian viisaisiin. Hän lupasi arvoituksen ratkaisijalle rahaa ja korkean aseman, mutta kukaan ei osannut selittää kirjoitusta. On myös mahdollista, ettei kukaan uskaltanut sanoa, mitä seinällä luki. Ilmeistä on myös, että Jumala tahtoi Danielin jälleen julkisuuteen.

Belsassar pelästyi suuresti ja hänen ylimyksensä tyrmistyivät. Ratkaisevan ehdotuksen teki silloin kuninkaan äiti, joka suuren hälinän tähden tuli pitohuoneeseen. Hän muistutti kuningasta Danielista, joka haettiin kuninkaan eteen. Kuningas puhutteli häntä halveksivasti: "Oletko sinä Daniel, niitä juutalaisia pakkosiirtolaisia, jotka minun isäni, kuningas, on tuonut Juudasta? Minä olen kuullut sinusta, että sinussa on jumalien henki, ja että sinussa on havaittu valistus, taito ja erinomainen viisaus."

Daniel oli syrjäytetty ja loukattu mies, ja häntä loukattiin tälläkin hetkellä. Hänen uskontoaan ja Jumalaansa halveksittiin avoimesti. Mitä hän vastasi kuninkaalle? Daniel muistutti hallitsijaa menneistä tapahtumista, joissa Jumalan valtasuuruus oli tullut ilmi kuningas Nebukadnessarin aikana. Sitten hän lausui: "Mutta sinä, hänen poikansa Belsassar, et ole nöyrtynyt sydämessäsi, vaikka tämän kaiken tiesit. Sinä olet korottanut itsesi taivaan Herraa vastaan: Hänen temppelinsä astiat on tuotu sinun eteesi. Sinä ja sinun ylimyksesi, sinun puolisosi ja sivuvaimosi olette juoneet niistä viiniä. Sinä olet ylistänyt hopeisia, kultaisia, vaskisia, rautaisia, puisia ja kivisiä jumalia, jotka eivät näe, eivät kuule eivätkä mitään tiedä. Mutta sitä Jumalaa, jonka kädessä on henkesi ja kaikki tiesi, sinä et ole kunnioittanut. Sen tähden tämä käsi on lähetetty hänen luotaan, ja tämä kirjoitus on laadittu."

Kirjoituksessa, joka oli seinällä, Jumalan sanoi Belsassarille: Jumala on laskenut sinun kuninkuutesi päivät ja tekee niistä lopun. Sinut on vaa'alla punnittu ja kevyeksi havaittu. Sinun valtakuntasi jaetaan ja annetaan meedialaisille ja persialaisille.

Se oli kova arvio, jota seurasi raskas tuomio. Se panee kyselemään: Minkälaisen arvion Jumala mahtaisi antaa meidän maastamme, sen johtajista ja meistä henkilökohtaisesti? Viesti oli Belsassarille myös viimeinen kutsu kääntyä Jumalan puoleen. Hän torjui sen.

Daniel oli elänyt muutaman vuoden syrjäytettynä, alhaisessa asemassa. Sekin oli Jumalan tahto tai ainakin hänen elämässään toteutui se, että "Jumala vaikuttaa kaiken niiden parhaaksi, jotka häntä rakastavat, niiden, jotka ovat kutsuttuja hänen suunnitelmansa mukaan", niin kuin sanotaan Roomalaiskirjeen luvussa kahdeksan. Jumalalla oli tänä aikana annettavana hänelle suuria tulevaisuuden näkyjä, joita hän ei olisi jaksanut ottaa vastaan keskellä työpainettaan. Jumala ei tee virheitä, vaikka meistä monta kertaa tuntuu siltä.

Torstaina 25.3.04

Kadehdittuna

Olemme kuulleet sanottavan, että suomalaiset ovat kateellista kansaa. Ehkä se on tottakin. Useimmat meistä varmaan tietävät henkilökohtaisella tasolla, mitä kadehtiminen on. Joku on meitä parempi tai menestyneempi. Vertaamme itseämme häneen ja kateus tunkee mieleemme aivan kuin meitä pistettäisiin myrkytetyllä neulalla. Sitten myrkky leviää ja täyttää ajatuksemme. Olemme koukussa. Alamme ajatella ja puhua kateutemme kohteesta kaikenlaista pahaa. Käytöksemme häntä kohtaan muuttuu.

Monet ovat joutuneet myös kateuden kohteeksi. Se on raskas kokemus, koska toinen ihminen tahtoo meille kaikkea pahaa - usein jopa tiedostamattaan. Tahallista kateellista pahansuopuutta on ehkä vielä vaikeampaa kestää, varsinkin, jos kadehtijamme on sellaisessa asemassa, että hän voi aiheuttaa meille paljon pahaa.

Vanhan testamentin Daniel joutui kateuden kohteeksi. Hän oli meedialaisvallan hallinnon huipulla. Koska hän oli muita etevämpi, kuningas aikoi tehdä hänestä valtakunnan kakkosmiehen. Sitä hänen virkaveljensä eivät kestäneet. Heissä näkyy havainnollisella tavalla, kuinka kateus syntyy, minkälaisia muotoja se saa ja mitä siitä seuraa.

Ensimmäiseksi kadehtijat alkoivat penkoa Danielin viranhoitoa löytääkseen jotakin, mistä voisivat häntä syyttää. Hämmästyttävää kyllä, he eivät löytäneet mitään. Jotakin heidän oli kuitenkin keksittävä, koska he halusivat Danielin pois pelistä. Miehet sanoivat silloin: "Me emme löydä tuossa Danielissa mitään syytä, ellemme löydä sitä hänen uskonnossaan." Tästä ajatuksesta kehkeytyi kavala juoni, jonka toteuttamiseksi he käyttivät hyväkseen hallisijan heikkoutta imartelulle. He ehdottivat, että olisi annettava kuninkaallinen julistus ja vahvistettava kielto, että kuka ikinä 30 päivän kuluessa rukoilee jotakin keneltäkään jumalalta tai ihmiseltä paitsi kuninkaalta, hänet heitettäisiin leijonain luolaan. Kuningas oli johdateltavissa ja sääti lain rangaistuksineen. Hän ei aavistanut, että koko hanke oli suunniteltu Danielin pään menoksi. Kadehtijoiden päämääränä oli murha, jota ei voitaisi osoittaa murhaksi.

Haluan kiinnittää huomionne siihen, että Danielin vastustajat olivat varmoja Danielin uskollisuudesta Jumalaa kohtaan. Se on melkoinen todistus Danielin hurskaudesta. Sitten Raamattu kertoo: "Saatuaan tietää tällaisen kirjoituksen laatimisesta Daniel meni taloonsa, jonka yläsalin ikkunat olivat avatut Jerusalemiin päin. Hän lankesi kolmena hetkenä päivässä polvilleen, rukoili ja kiitti Jumalaansa, kuten oli ennenkin tehnyt."

Kolme kertaa päivässä kiireinen mies oli polvillaan Jumalan edessä. Herra oli hänen Jumalansa, niin kuin ensimmäinen käsky vaatii. Hän ei missään tapauksessa voinut rukoilla kuningasta jumalanaan, ja hän myös osoitti sen, henkensä uhalla. Niinpä hänen vihamiehensä saivat hänet näyttämään rikolliselta.

Vasta nyt kuningas tajusi, mitä oli tapahtunut, mutta hän ei voinut arvovaltansa tähden säästää Danielia leijonien luolalta. Danielin merkitys hänelle näkyy muun muassa siinä, että sen yön hän paastosi ja kieltäytyi haareminsa naisista.

Jumala pelasti Danielin, mutta sitä Daniel ei voinut tietää etukäteen. Kukaan meistä ei tunne Jumalan ajatuksia. Aina on ollut niin, että toisen Jumala pelastaa, toista ei. Toinen saa kokea ihmeellisen parantumisen sairaudestaan, toinen ei. Toinen menestyy hankkeissaan tai säästyy konkurssilta, toinen ei. Jumala tietää, mitä hän tekee.

Danielin uskollisuuden tähden Jumalan nimi tuli ylistetyksi ja kunnioitetuksi. Kuningas Daarejaves kirjoitti hallitsemilleen kansoille: "Suuri olkoon teidän rauhanne! Minä olen antanut käskyn, että valtakuntani koko valtapiirissä vavistakoon ja pelättäköön Danielin Jumalaa. Hän on elävä Jumala ja pysyy iäti. Hänen valtakuntansa ei häviä, eikä hänen herruutensa lopu. Hän pelastaa ja vapahtaa, hän tekee tunnustekoja ja ihmeitä taivaassa ja maan päällä, hän, joka pelasti Danielin leijonien kynsistä."

Perjantaina 26.3.04

Jumala vastaa sanastaan

Paljon keskustellaan siitä, voiko Raamatun sanan ottaa kirjaimellisesti. Tätä taustaa vasten Danielin kirjan yhdeksännen luvun alku on mielenkiintoinen. Siinä sanotaan: "Ensimmäisenä vuonna siitä kun meedialainen Dareios, Kserkseen poika, oli tullut kaldealaisten kuninkaaksi, hänen ensimmäisenä hallitusvuotenaan, minä, Daniel, kirjoituksia tutkiessani havaitsin, että Herra oli ilmoittanut profeetta Jeremialle niiden vuosien määrän, jotka Jerusalem oli oleva raunioina, ja se luku oli seitsemänkymmentä vuotta.."

Vuosien määrä mainitaan Jeremian kirjan luvuissa 25 ja 29. Daniel oli jostakin saanut kirjan käsiinsä, ja hän uskoi, että ilmoitus oli Jumalalta. 70 vuotta oli täyttymässä. Kansa saisi kohta luvan lähteä omaan maahansa. Mitä hän siinä tilanteessa teki? Hän alkoi rukoilla, että Jumala toteuttaisi sanansa. Siinä on myös meille vinkkiä rukouselämäämme.

Daniel kertoo: "Minä käänsin kasvoni Herran Jumalan puoleen hartaassa rukouksessa ja anomisessa, paastossa, säkissä ja tuhkassa." Siihen aikaan pukeuduttiin säkkikankaaseen ja ripoteltiin tuhkaa pään päälle katumuksen tai suuren surun merkiksi. Paasto auttaa keskittymään rukoukseen.

Danielin harrasta rukousta kansansa puolesta on sanottu "ylimmäispapilliseksi rukoukseksi". Otan siitä esille neljä asiaa.

Ensinnäkin: Raamatun rukoilijoiden tapaan Daniel kiinnitti ensin ajatuksensa Jumalaan, jolle hän puhui. Hän muistutti itselleen, minkälainen Jumala on ja minkälaisia hänen tekonsa ovat. Sanoillaan hän osoittaa Jumalalle kunnioitusta ja palvontaa. Daniel sanoo muun muassa: "Oi Herra, sinä suuri ja pelättävä Jumala, joka pidät liiton ja säilytät laupeuden niille, jotka sinua rakastavat ja noudattavat käskyjäsi." (4) "Herran, meidän Jumalamme, on armo ja anteeksiantamus." (9) "Herra ontoteuttanut sanansa. " (12) "Herra, meidän Jumalamme, on vanhurskas kaikessa, mitä hän tekee." 14)

Sitten hän puhkesi suureen synnintunnustukseen. Mitä lähempänä Jumalaa ihminen on, sitä selvemmin hän näkee syntinsä ja sitä syvemmin hän niitä katuu. Otan rukouksesta muutaman kohdan. "Me olemme tehneet syntiä, tehneet väärin, olleet jumalattomat ja uppiniskaiset. Me olemme poikenneet pois sinun käskyistäsi ja säädöksistäsi emmekä ole kuunnelleet sinun palvelijoitasi, profeettoja, jotka puhuivat sinun nimessäsi kuninkaillemme, ruhtinaillemme, isillemme ja kaikelle maan kansalle." (5-6) "Meidän on häpeä."(7,8)

Kolmanneksi Daniel rukoili armoa itselleen ja kansalleen. Hänen mielessään oli ensi sijassa Jumalan tahdon toteutuminen, ei hänen oma tai edes hänen kansansa hätä. Hän pyysi: "Kaiken vanhurskautesi tähden, Herra, kääntyköön vihasi ja kiivastuksesi pois kaupungistasi Jerusalemista, pyhästä vuorestasi. Sillä meidän syntiemme tähden ja meidän isiemme pahojen tekojen tähden Jerusalem ja sinun kansasi on tullut kaikkien ympärillämme olevien häväistäväksi. Jumalamme, kuule nyt palvelijasi rukous ja hänen anomisensa ja valista kasvosi autiona olevalle pyhäköllesi Herran tähden." (16-17)

Neljänneksi hän vetosi Jumalan armoon. Nuori Daniel oli tehnyt lujan päätöksen toimia Jumalan sanan mukaan, Vanha Daniel vetoaa vain armoon. Me kuljemme usein samojen vaiheiden läpi itsevarmuudesta armon varaan. Daniel sanoo: "Me annamme rukouksiemme tulla sinun eteesi, emme omaan vanhurskauteemme, vaan sinun suureen armoosi turvaten. Herra, kuule, Herra, anna anteeksi, Herra, huomaa ja tee tekosi itsesi tähden, älä viivyttele, minun Jumalani." (18-19)

Huomatkaa: sinun suureen armoosi turvaten ja tee tekosi itsesi tähden.

Daniel vetosi Jumalan armoon ja hän sai vastaukseksi merkittävän profetian tulevasta syntien sovittajasta, Jeesuksesta, ja hänen ilmestymisensä ajankohdasta. Hän sai vakuutuksen: "Pahat teot sovitetaan".

Meidänkin syntimme on sovitettu Golgatalla. Siinä on meidän pelastuksemme ja iankaikkisen elämän toivomme tänäkin aamuna.

Takaisin