Raamattuavaimia Radio Deissä 23.-27.2.04
Mieliksi Ihmisille vai Jumalalle
Ma   Kun oma väki painostaa
Ti     Kun tukijat puuttuvat
Ke   Kun tärkeät henkilöt imartelevat
To   Kun ihmisten reaktiot pelottavat
Pe   Kun totuus painaa

Maanantaina 23.2.04

Kun oma väki painostaa

Jokainen meistä on enemmän tai vähemmän riippuvainen muiden ihmisten mielipiteistä. Odotamme ja tarvitsemme toisten hyväksymistä teoillemme ja ratkaisuillemme. Mitä epäitsenäisempiä olemme, sitä enemmän muut voivat meihin vaikuttaa. Jos taas elämäämme ohjaa jokin selvä periaate, olemme vapaampia muista ihmisistä. Siinä on kuitenkin omat ongelmansa. Itsenäiset ihmiset jäävät usein yksin. He saattavat maksaa mielipiteistään vapaudellaan. Monet ovat menettäneet henkensä.

Raamatun sananlaskuissa sanotaan:
"Joka ihmisiä pelkää, on pelkonsa vanki, joka luottaa Herraan, on turvassa"(29:25) Vanhassa käännöksessä asia ilmaistaan näin: "Ihmispelko panee paulan, mutta Herraan luottavainen on turvattu." Paula tarkoittaa ansaa. Ne, jotka ojentavat elämänsä muiden mielipiteiden mukaan, astuvat ansaan kuin jänis. He menettävät vapautensa ja ovat toisten vallassa. Ansaan joutunut eläin menettää lopulta henkensä. Miten käy niille, jotka pelkäävät ihmisiä enemmän kuin Jumalaa?

Tämän viikon aamuina otan Raamatusta esille ihmisiä, joita revitään kahteen suuntaan. Ratkaisut ovat erilaisia, niin myös seuraukset.


Ensimmäisenä tapaamme ylimmäisen papin, Aaronin, joka oli Israelin kansan johtaja Mooseksen poissa ollessa.

Kansa oli erämaassa matkalla Luvattuun maahan. Mooses oli Jumalan käskystä noussut Siinain vuorelle, jossa hän sai lain taulut. Hän viipyi vuorella neljäkymmentä päivää. Raamattu kertoo: "Kun kansa näki, että Mooses viipyi eikä tullut alas vuorelta, kansa kokoontui Aaronin ympärille ja sanoi hänelle: 'Nouse, tee meille jumala, joka käy meidän edellämme. Sillä me emme tiedä, mitä on tapahtunut Moosekselle, tälle miehelle, joka johdatti meidät Egyptin maasta.'" (2.Moos. 32:1)

Tosiasiassa Aaronia vaadittiin myöntämään, ettei näkymätön Jumala ollut mitään. Aaron joutui kovan paikan eteen: uskoiko hän todella siihen Jumalaan, johon hänen esi-isänsäkin olivat uskoneet? Uskoiko hän niin, että hän voi seisoa koko kansan tahtoa vastaan? Mooses oli kenties kuollut. Aaron koki olevansa yksin ja turvaton.

Raamattu kertoo, että Aaron taipui kansan painostuksen edessä. Hän taipui uskaltamatta uskoa ja luottaa Jumalaan, joka oli tuonut heidät pois Egyptin orjuudesta. Kun Mooses oli paikalla, Aaron voi nojata häneen, veljeensä, mutta yksin ollessaan hän oli heikko. Kansan painostuksesta hän teki kultaisen sonnipatsaan. Sitä juhlittiin jumalana.

Luultavasti ymmärrämme Aaronia, sillä yllättävän helposti taivumme ajattelemaan, puhumaan ja toimimaan ympäristömme mukaan: työtoverien, sukulaisten, perheenjäsenten tai joidenkin muiden. Jokainen meistä joutuu jollakin tavalla Aaronin kiusaukseen, jossa testataan uskomme ja luottamuksemme Jumalaan.

Mooses palasi vuorelta, kun kansa juhli sonnipatsaan ympärillä. Vihastuksissaan hän murskasi saamansa lain taulut ja myös epäjumalanpatsaan. Aaronille hän sanoi:
"Mitä tämä kansa on tehnyt sinulle, kun olet saattanut heidät näin suureen syntiin?"

Pappi siis saattoi kansan syntiin, kun hän ei seisonut lujana Jumalaan uskoen ja häneen luottaen. Vastuu oli Aaronin, mutta hän pelkäsi ihmisiä enemmän kuin Jumalaa. Aaron oli kuin aikamme kansanjohtajat ja sananjulistajat, jotka peloissaan tai suosion saamiseksi tarjoavat kansalle sitä, mitä se tahtoo.

Aaron yritti vierittää syyn kansan niskoille. Hän ei ottanut vastuuta teostaan, vaan antoi ymmärtää, ettei hän voinut toimia toisin.

Mitä ajattelet Aaronista? Mitä olisit tehnyt, jos olisit ollut hänen sijassaan? Mitä sanot hänen puolusteluistaan? Mitä kansalle olisi tapahtunut, jos Mooses ei olisi tullut takaisin?

Mikä on meidän tilanteemme tänä aamuna? Kuka tai mikä määrää meidän elämäämme?

Tiistaina 24.2.04

Kun tukijat puuttuvat

On ihmisiä, jotka pysyvät vahvana uskossaan Jumalaan, jos he voivat nojata johonkuhun toiseen, heitä itseään vahvempaan. Kun se tuki murtuu, he ovat muiden ihmisten johdateltavissa. Näin tapahtuu esimerkiksi silloin, kun joku lähtee kotoa, uskovat vanhemmat kuolevat tai seurakuntayhteys katkeaa toiselle paikkakunnalle muuttamisen tähden.

Kuningas Jooaksella oli nuorena tuki, joka piti häntä kiinni Jumalassa. Siitä kerrotaan 2. Aikakirjan luvussa 24.

Jooas oli Juudan kuninkaana noin 700 eKr. Raamatun mukaan "1. Jooas oli 7-vuotias tullessaan kuninkaaksi, ja hän hallitsi Jerusalemissa 40 vuotta. 2. Niin kauan kuin pappi Joojada eli, Jooas teki sitä, mikä on oikein Herran silmissä."

Jooaksella oli siis tukenaan pappi. Hän oli jäänyt varhain orvoksi, kun koko kuningashuone oli surmattu kauheassa verilöylyssä. Hurskas Joojada oli pelastanut Jooaksen, kasvattanut hänet ja auttanut hänet jo pienenä poikasena valtaistuimelle. Aikanaan pappi Joojada sitten kuoli.

Silloin tuli aika, joka osoitti, mikä mies Jooas oikein oli. Seurasiko hän Jumalaa ja hänen sanaansa vai oliko hän kenties taivuteltavissa. Raamattu kertoo näin:
"17. Joojadan kuoleman jälkeen Juudan päämiehet tulivat ja kumarsivat kuningasta, ja kuningas kuuli heitä."

Kun pappi oli poissa, päämiesten oli mahdollista saada kuningas Jooas puolelleen. Ehkä he olivat suorastaan tehneet suunnitelman, kuinka saisivat hänet valtaansa. He kumarsivat kuningasta ja osoittivat hänelle kunnioitusta. Kenties he käyttivät apunaan imartelua, sillä se osoittautuu usein tehokkaaksi. Kuningas taipui heidän puoleensa. Hän kuuli heitä. Hän lankesi ansaan, joka oli viritetty hänelle.

Kyllä mekin tiedämme, kuinka helppoa on taipua niiden mukaan, jotka kehuvat meitä, 'antavat positiivista palautetta' ja osoittavat kunnioitustaan, varsinkin jos he ovat ihmisiä, joiden mielipidettä yleisestikin arvostetaan. Sellainen tekee helposti heikoksi. Jos taas joku arvostelee meitä ja antaa kriittistä palautetta, me käännämme helposti hänelle selkämme. Koemme, että hän on meitä vastaan, vaikka asia voi olla aivan päinvastoin.

Jooas kuuli päämiehiä. Siinä oli hänen ongelmansa. Jooas ei ainoastaan kuunnellut päämiesten ajatuksia ja neuvotellut heidän kanssaan, vaan hän alkoi myös toimia heidän ehdotustensa mukaan. He ohjasivat häntä toiseen suuntaan kuin kasvatusisä Joojada. Jumalan ääni häipyi kuuluvista. Jooas oli päämiesten talutusnuorassa. Ehkä hän ei tajunnut, mitä oli tapahtumassa tai sitten hänellä ei ollut voimia irrottautua heidän vaikutuspiiristään. Jooas teki ratkaisuja, jotka olivat hänen ja kansan kannalta tuhoisia. Nuorena hän oli korjauttanut temppeliä, mutta nyt kansa Jooaksen johdolla
"18. hylkäsi Herran, isiensä Jumalan temppelin ja alkoi palvella aseroita ja epäjumalankuvia."

Jumala lähetti pappi Joojadan pojan nuhtelemaan Jooasta, sillä rakkaudessaan Jumala aina varoittaa ihmisiä väärästä tiestä. Jooas surmautti Joojadan pojan. Raamatun mukaan Jooas ei muistanut rakkautta, jota Joojada oli hänelle osoittanut. Ulkopuoliset ihmiset kyllä näkivät, mitä Jooas ei itse nähnyt, ja niin hän menetti ihmisten kunnioituksen. Lopulta Jooasta vastaan tehtiin salaliitto ja hänet murhattiin, eikä häntä haudattu kuningasten hautoihin.

Olen miettinyt, oliko Jooas vain heikko mies ja siksi muiden vieteltävissä. On myös mahdollista ellei suorastaan ilmeistä, että häneltä puuttui henkilökohtainen uskon suhde Jumalaan. Joojadan kuoltua hän jäi omaan varaansa. Hän taipui vaikutusvaltaisimpien ihmisten mukaan, mutta lopulta nämä hylkäsivät hänet.

Jooas astui ansaan, joka oli hänelle kuolemaksi.

" 25. Joka ihmisiä pelkää, on pelkonsa vanki, joka luottaa Herraan, on turvassa." (Snl. 29)

Keskiviikkona, 25.2.04

Kun tärkeät henkilöt imartelevat

Monilla on ollut elämässään hetkiä, jolloin on hävennyt Jumalaa ja Jumalaan uskovia. Niin tapahtuu helposti seurassa, jossa Jumalasta ei välitetä tai jossa häntä pilkataan. Ehkä joku on kokenut, että häntä on viety kuin pässiä narusta, tiettyyn suuntaan. Sisin vakuuttaa, että näin ei pidä tapahtua, tällaiseen ei saa suostua. Kuitenkaan ei pääse siitä irti.

Näin kävi kuningas Sidkialle, josta kerrotaan profeetta Jeremian kirjan luvuissa 37 ja 38. Näillä miehillä olikin paljon tekemistä keskenään. Sidkia oli Juudan kuninkaana poliittisesti vaikeana aikana, 500-luvun alussa eKr. Babylonian suurvalta oli Juudan mahtava isoveli, joka lopulta valloitti maan.. Sidkia on esimerkki ihmisestä, joka joutui kahden tulen väliin. Toisella puolella olivat kansan päämiehet, joilla oli jyrkkä Babylonin-vastainen kanta, toisella profeetta Jeremia, jolla oli Jumalan sana ja joka kehotti antautumaan viholliselle. Päämiehet vai Jumalan sana? Sidkian oli valittava.

Sidkia tiesi, että Jeremia oli Jumalan mies. Hän oli vakuuttunut siitä, että Jeremia puhui totuutta. Sidkia kävi monta kertaa tapaamassa Jeremiaa saadakseen sanan Herralta, mutta hän teki sen salaa. Vaikka hän oli vakuuttunut Jumalan tahdosta, hän ei uskaltanut toimia sen mukaan. Sidkiaa hävetti sanoa kenellekään, että hänellä oli yhteys Jumalan mieheen. Jopa hän antoi päämiesten panna Jeremian tyhjään liejuiseen kaivoon sanoen vain:
"5. Hän on teidän käsissänne. Eihän kuningas voi mitään teitä vastaan." (38) Sidkiasta tuntui mahdottomalta noudattaa Jumalan sanaa, kun kaikki ympärillä olevat ihmiset olivat toista mieltä. Häntähän olisi pilkattu, ja hän oli sentään kuningas. Hänelle oli tärkeää säilyttää ihmisten arvonanto. Sidkia oli riippuvainen ihmisistä. Hän luuli olevansa vapaa, mutta hän oli vanki.

Kun kuninkaan olisi pitänyt luottaa Jumalaan ja antautua viholliselle turvatakseen kansansa ja oman perheensä, hän valittikin:
"19. Minä pelkään niitä juutalaisia, jotka ovat asettuneet kaldealaisten puolelle, pelkään, että minut jätetään heidän käsiinsä, ja he pitävät minua pilkkanaan." Jeremia vastasi Sidkialle: "20. Ei jätetä. Kuule vain Herran ääntä, kuule, mitä minä sinulle puhun."

Sidkia ei kuitenkaan tahtonut kuulla. Silloin Jeremia ennusti hänelle näin: "22. Sinun ystäväsi ovat sinut viekoitelleet ja saaneet sinut valtaansa. Sinun jalkasi vajosivat liejuun, ja he vetäytyivät pois."

Ihmispelon seuraukset olivat kauhistavat sekä Sidkialle että koko hänen johtamalleen kansalle. Jumalan sana toteutui: Jerusalem tuhottiin, Sidkian omat pojat teurastettiin hänen silmiensä edessä ja sitten hänen silmänsä sokaistiin. Pian sen jälkeen hän kuoli.

Jeremian tie oli toinen. Hän puhui, minkä Jumala käski ja joutui moniin kärsimyksiin. Häntä pilkattiin ja naurettiin. Jopa oman kylän miehet asettuivat häntä vastaan. Hänet pantiin jalkapuuhun temppelin edustalle kaikkien ivattavaksi. Hän joutui vankilaan, joka oli murtaa hänen terveytensä. Hänet laskettiin alas liejuiseen kaivoon, josta hän pelastui etiopialaisen miehen avulla; kukaan omista maanmiehistä ei tullut hänen avukseen. Häntä pidettiin vankina kuninkaanlinnan pihassa. Ei siis mitenkään houkutteleva kuva profeetan elämästä ja tiestä.

Silti kysyn tänä aamuna: kumman tien sinä valitset: Sidkian vai Jeremian? Kuunteletko ihmisiä vai Jumalaa. Jeesus sanoo:
"24. - - Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua. 25. Sillä joka haluaa pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä minun tähteni, löytää sen." (Matt.16)

Torstaina 26.2.04

Kun ihmisten reaktiot pelottavat


Joku on saattanut joutua tilanteeseen, jossa pelkää mainita Jeesuksen nimen. Ilmassa riippuu jonkinlainen uhka. Ehkä sinua on taivuteltu hankkeisiin, joihin Jumalan sana kieltää sinua ryhtymästä. Tai kenties olet ollut yksin porukassa, jossa pilkatakaan Jeesusta, hänen puheitaan ja tekojaan.

Elämässä on monenlaisia ristiriitatilanteita, joihin joutuu joskus aivan yllättäen. Sydämessään tietää, että pitäisi seisoa rohkeasti oman vakaumuksensa takana, mutta pelottaa, mitä muut sanovat tai tekevät. Rohkeus pettää, kun ajattelee mahdollisia seurauksia. Voi kenties menettää työnsä ja joutua puille paljaille. Kysymys ei ehkä ole vain sinusta itsestäsi vaan myös perheestäsi. Tai voi tulla eristetyksi muista ja jäädä yksin. Joutuu ehkä henkisen väkivallan kohteeksi, mikä on raskaampaa kuin kunnon selkäsauna.

Näitä pohtiessamme ymmärrämme ehkä uudella tavalla Pietarin ongelman ylimmäisen papin esipihalla. Jeesus oli otettu kiinni. Pietari seisoi muutamien muiden kanssa hiilivalkealla lämmittelemässä. Hän tahtoi olla Jeesuksen lähituntumassa saadakseen tietää, mitä Jeesukselle tapahtuisi. Sitten joku taas tunnisti hänet Jeesuksen opetuslapseksi. Hän oli jo kaksi kertaa vakuuttanut, ettei tuntenut Jeesusta. Lopulta
"Pietari rupesi sadattelemaan ja vannoi: 'En tunne sitä miestä, josta te puhutte'" (Mark.14:71).

Aikaisemmin illalla Pietari oli ollut varma, että oli valmis kuolemaan Jeesuksen kanssa, mutta nyt hän pelkäsi. Hän kauhistui ajatusta, että hänetkin otettaisiin kiinni, että hänelle kävisi niin kuin Jeesukselle. Hän ei ollut valmistautunut sellaiseen. Hän ei ollut ajatellut tai uskonut, että kukaan ryhtyisi Jeesukseen. Pelkästä pelosta Pietari kielsi Jeesuksen.

Ymmärrämme häntä, sillä meidän joukossamme on monia, joille on käynyt samoin omassa ristiriitatilanteessaan. On niin kovasti pelännyt ihmisiä, sitä mitä he mahdollisesti sanovat tai tekevät, että on pysynyt hiljaa ja reteesti kieltänyt Jeesuksen niin kuin Pietari. Siitä on jäänyt sisimpään paha olo, vaiva, joka ei ole ottanut hellittääkseen moneen päivään. Vielä vuosienkin päästä se tuntuu aristavana haavana aina kun siihen muistoissaan koskettaa.

Yksi ja toinen miestä on astunut ihmispelon ansaan. Meistä on tullut ihmisten vanki. Siitä ansasta tai niiden kaltereiden takaa on vaikea päästä pois. Vaikeaa, muttei mahdotonta.

Mitä Pietarille tapahtui. Raamattu kertoo:
"60. - - Siinä samassa, hänen vielä puhuessaan, kukko lauloi. 61. Herra kääntyi ja katsoi Pietariin. Niin Pietari muisti, että Herra oli sanonut: "Ennen kuin kukko tänään laulaa, sinä kiellät minut kolmesti." 62. Hän meni ulos ja itki katkerasti.

Pietari itki. Hänen sydämensä katumus purkautui itkuun. Hän oli luullut olevansa vahvempi. Hän oli uskonut olevansa valmis vaikka kuolemaan Jeesuksen tähden. Ei hän siihen pystynyt. Ei edes tunnustamaan Jeesusta. Hän oli pettänyt Mestarinsa.

Pietarin pelastuksena oli se, ettei hän paennut Jeesusta. Pietari lähti kyllä Jeesuksen kuoleman jälkeen masentuneena kalaan, mutta kun hän tajusi, että Jeesus seisoi rannalla, häntä ei pidättänyt mikään.
"7. - - Pietari vyötti viittansa ympärilleen - - ja heittäytyi järveen." (Joh.21) Mikään muu ei merkinnyt Pietarille silloin mitään kuin Jeesuksen anteeksianto.

Sama Pietari vakuutti vähän Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen vankilaan joutumisen uhallakin, että enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä. Sama Pietari kuoli myöhemmin Jeesuksen tähden, perimätiedon mukaan ristillä pää alaspäin.

Sama anteeksianto, josta Pietari tuli osalliseksi, on tänäänkin voimassa kaikille Vapahtajansa pettäneille ja väärille teille eksyneille. Se, joka tulee Jeesuksen luo, saa kaiken anteeksi ja uuden voiman hänen seuraamiseensa.

Tuletko Sinä?

Perjantaina 27.2.04

Kun totuus painaa

Viikon viimeisenä aamuna tahdon puhua miehestä, joka ei ollut ihmisten eikä heidän mielipiteidensä vanki. Hän oli apostoli Paavali. Hän ei ollut kuin heinä, joka heiluu tuulen mukaan. Hän oli kuin juureva puu, joka seisoo suorana myrskyn sitä repiessä. Ja häntä kyllä revittiin. Hänen elämänsä olisi tullut paljon helpommaksi, jos hän olisi tinkinyt teologiastaan ja sanomastaan edes vähän. Mutta hän ei tinkinyt.

Paavali uskoi, että Nasaretin Jeesus oli luvattu Messias. Hän kirjoitti korinttilaisille:
"3. Ennen muuta annoin teille tiedoksi tämän, minkä itse olin saanut vastaanottaa: - Kristus kuoli meidän syntiemme vuoksi, niin kuin oli kirjoitettu, 4. hänet haudattiin, hänet herätettiin kuolleista kolmantena päivänä, niin kuin oli kirjoitettu." (1. Kor. 15)

Evankeliumi Jeesuksesta oli Paavalille niin kallis, että hän oli valmis kärsimään sen tähden. Hän oli vuosikaudet vankilassa, häntä ruoskittiin monta kertaa, häntä vastaan tehtiin salaliittoja, häntä kivitettiin, niin että luultiin hänen jo kuolleen. Lopulta hänen oli Jeesuksen tähden laskettava päänsä mestauspölkylle. Paavalin ja evankeliumin vaikeimpia vihollisia olivat monet juutalaiset, jotka olivat kääntyneet kristinuskoon. He tahtoivat edelleen pitää kiinni monista Mooseksen säädöksistä. Niinpä he vaativat kristityiltä jopa ympärileikkausta. He uskoivat Jeesukseen, mutta eivät hyväksyneet sitä, että ihminen pelastuu yksin ja ainoastaan armosta, Jeesuksen ristinkuoleman tähden.

Paavali ei myöntynyt heidän painostukseensa. Hän oli luopunut kaikesta omatekoisesta hurskaudesta, jota hänellä oli runsaasti juutalaisena fariseuksena. Siitä hän kirjoittaa filippiläisille:
"8. Minä pidän sitä kaikkea todella tappiona tuon ylen kalliin, Kristuksen Jeesuksen, Herrani, tuntemisen rinnalla. Hänen tähtensä olen menettänyt kaiken ja pidän sitä roskana, että voittaisin omakseni Kristuksen. 9. Syvin haluni on, että minun havaittaisiin olevan Hänessä ja omistavan, ei omaa laista tulevaa vanhurskautta, vaan sen, joka tulee uskon kautta Kristukseen, vanhurskauden, joka tulee Jumalalta uskolle." (Fil.3, JKR)

Paavalin julistama evankeliumi ei ollut silloin eikä koskaan sen jälkeenkään ihmisten mielen mukaista. Hän kirjoitti galatalaisille, jotka olivat luopumassa puhtaasta evankeliumista: "7. Toista evankeliumia ei kuitenkaan ole. On vain eräitä, jotka hämmentävät teitä ja tahtovat vääristää Kristuksen evankeliumin. 8. Mutta vaikka me tai enkeli taivaasta saarnaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, mitä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu. 9. Toistan edellä sanomani: Jos joku julistaa teille evankeliumia, joka poikkeaa siitä, minkä te olette saaneet, hän olkoon kirottu. 10. Etsinkö nyt ihmisten hyväksymistä vai Jumalan? Tai pyrinkö olemaan ihmisille mieliksi? Jos vielä pyrkisin miellyttämään ihmisiä, en olisi Kristuksen palvelija." (Gal. 1, JKR)

Samaan taisteluun joutuu jokainen, joka on uskonut henkilökohtaisesti sen evankeliumin, joka on kirjoitettuna Raamatussa. Se on evankeliumi Jeesuksesta, joka on Golgatalla kärsinyt syntiemme rangaistuksen meidän sijastamme ja hankkinut meille elämällään ja kuolemallaan vanhurskauden, joka riittää Jumalan edessä. Evankeliumi ristiinnaulitusta Jeesuksesta ei ole koskaan ajanmukaista. Toiset pitävät sitä loppuun kuluneena ja vanhentuneena. Toisista puhe veren evankeliumista on vastenmielistä. Ihmiset tahtovat pääsääntöisesti kuulla vain myönteistä sanomaa Jumalan armosta ja rakkaudesta tai hänen voimastaan.

Tänä aamuna meiltä kysytään: Etsimmekö ihmisten hyväksymistä vai Jumalan? Pyrimmekö olemaan mieliksi ihmisille vai Jumalalle? Jos pyrimme miellyttämään ihmisiä, emme ole Kristuksen palvelijoita.

Takaisin