Raamattuavaimia Radio Deissä 10.-21.11.04
Kymmenen käskyä
Ma   Käskyt 1 Rakkauden antamat rajat
Ti     Käskyt 2 Jumala - ensimmäinen
Ke   Käskyt 3 Nimi yli kaikkien nimien
To   Käskyt 4 Lepopäivä - siunaus elämässä
Pe   Käskyt 5 Koti - elämäntaitojen opettaja
Ma   Käskyt 6 Vihakin tappaa
Ti     Käskyt 7 Uskollisena yhdelle
Ke   Käskyt 8 Omaisuuttamme suojellaan
To   Käskyt 9 Puheemme punnitaan
Pe   Käskyt 10 Sydämestä se alkaa

Maanantaina 10.11.04

Rakkauden antamat rajat

Toimin nuorena teologina uskonnonopettajana useamman vuoden. Eräänä aamuna kouluun kävellessäni sain ahaa-elämyksen. Se oli niin voimakas, että mieleeni jäi tien mutka ja syksyinen maisema sillä hetkellä. Minulle valkeni Jumalan ääretön rakkaus, joka sisältyy hänen käskyihinsä. Käskyjä ei ole annettu ihmisen elämän rajoittamiseksi vaan sekä henkilökohtaisen elämämme että yhteiskunnan suojaksi. Koin yllättävällä ja syvällä tavalla sen hämmästyttävän asian, että Jumala välittää niin paljon ihmisestä, että hän on sanonut, millä tavalla on parasta elää. Kertasin mielessäni 10 käskyä ja monia Vanhan testamentin säädöksiä, ja sydämeni täyttyi uudella rohkeudella ja ilolla. Sanoinkin joillekin luokille: "Vaikka ette välittäisi mitään Jumalasta, eläkää hänen käskyjensä mukaan, sillä niiden rikkominen kostautuu aina ihmisen elämässä." Sitä samaa tarkoitetaan, kun sanotaan, että Jumalan laki on elämän oma laki.

Monilla on sellainen käsitys, ettei Jumala kovin paljoa piittaa siitä, kuinka hänen käskyihinsä suhtaudutaan. Siinä ihmiset ovat väärässä. Jumala on ihmisen luoja ja hän on pyhä ja loukkaamaton. Hän vaatii ihmiseltä käskyjensä ehdotonta noudattamista ja täydellistä kuuliaisuutta. Tämän sanominen saattaa joistakin kuulijoista tuntua ällistyttävältä ja ärsyttävältä. Olemme kuulleet paljon puhetta käskyjen vanhanaikaisuudesta ja niiden uudelleen tulkinnasta. Monet väittävät, että ne on tarkoitettu vain sille ajalle, jolloin ne annettiin. Tosiasiassa ihminen ei ole muuttunut, vaikka kulttuurit ovat vaihtuneet - ei myöskään Jumalan tahto meihin nähden.

Jumalalle ei riitä vain käskyjen pinnallinen täyttäminen. Käskyt edellyttävät rakkautta. Parhaiten niiden syvimmän sisällön ja vaatimuksen ilmaisee rakkauden kaksoiskäsky. Jeesus sanoo Mt. 22: "37. - - 'Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja koko mielestäsi'. 38. Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky. 39. Toinen yhtä tärkeä on tämä: 'Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi'. 40. Näiden kahden käskyn varassa ovat koko laki ja profeetat." Toisin sanoen: Jumalan tahdon täyttää vain se, jonka motiivina on rakkaus.

Tekee mieleni esittää sinulle kysymys: "Oletko koskaan pyrkinyt elämään Jumalan tahdon mukaan?" Vain se, joka on pannut kaikki peliin elääkseen niin kuin käskyt vaativat ja rakkaus edellyttää, on tullut tuntemaan jotakin olennaista myös itsestään. Hän on joutunut sanomaan niin kuin apostoli Paavali Roomalaiskirjeen 7. luvussa: "19. Sillä sitä hyvää, mitä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen." Käskyjen edessä ihmiselle paljastuu oma itsekkyys ja vieläkin enemmän. Ihminen kohtaa pahuutensa ja tajuaa olevansa syyllinen. Enää kukaan ei voi puhua vain epäonnistumisistaan tai huonoudestaan. Ihmisestä tulee syntinen ja syyllinen Jumalan edessä. Jos se selviää ihmiselle edes jonkinlaisessa syvyydessä, myös kadotuksesta tulee todellinen. Jumalan pyhyys ja oikeudenmukaisuus vaatii synnin rankaisemista. Muu ei ole mahdollista.

Vain sen tajuaminen, että olemme pohjattoman syyllisiä Jumalan edessä ja samalla täysin avuttomia sisimpämme muuttamiseen, tekee meille selväksi myös sen, että Jeesus Kristus on ainoa toivomme. Hän on ottanut meidän syyllisyytemme omaksi syykseen ja kärsinyt meidän rangaistuksemme. Hän tuli Jumalan hylkäämäksi meidän sijastamme. Jeesuksen tähden Jumala ei lue katuvan ihmisen syyksi sitä pahaa mitä ihminen on tehnyt eikä sitä syyllisyyttä, joka ihmisessä on. Hänen armonsa käy oikeudesta.

Onko sitten niin väliä, kuinka elää, jos mikään ei kuitenkaan riitä? Edelleen on sanottava, että Jumala ei tingi mitään tahtonsa noudattamisesta, ei kenenkään kohdalla. Siksi ihminen, joka on uskossa kohdannut ristiinnaulitun Jeesuksen Kristuksen, panee päivästä toiseen luottamuksensa hänen kuolemaansa ja ylösnousemiseensa. Siksi hänen omatuntonsa on vapaa ja hän voi olla iloinen ja onnellinen Jumalan lapsi. Mitä syvemmin tajuamme Kristuksen kuoleman merkityksen, sitä voimakkaampana meissä on myös halu hänen tahtonsa täyttämiseen. Ihanne ja todellisuus ovat yhä kaukana toisistaan, mutta sydän kiittää Jumalaa Paavalin sanoista: "Mitään kadotustuomiota ei siis ole niille, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa."

Tiistaina 11.11.04

Jumala - ensimmäinen

Eräs koululainen kysyi kerran uskontotunnilla: "Eikö Jumala ole itsekäs, kun hän tahtoo ensimmäisen sijan elämässämme?" Esillä oli silloin ensimmäinen käsky: "Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia."

Miksi Jumala tahtoo olla ensimmäinen? Listaan tähän muutamia asioita, jotka elähdyttävät omaa mieltäni:

- Jumalalla on oikeus meihin, sillä hän on meidän luojamme. Hän on myös tullut ihmiseksi Jeesuksessa ja kuollut meidän kuolemamme. Hän on lunastanut meidät synnin vallasta ja avannut oven iankaikkiseen elämään. Hänen yhteydessään meillä on elämä, joka ulottuu iäisyyteen asti. Ilman häntä me olemme kuolleet synteihimme ja tulemme erotetuiksi Jumalasta iankaikkisesti.
- Jumala tahtoo ensimmäisen sijan elämässämme
koska hän rakastaa meitä ja tahtoo myös osoittaa meille rakkauttaan henkilökohtaisella tasolla. Rakastetuksi tuleminen on elämämme elinehto. Jumala rakastaa, sillä hän on rakkaus. Hän rakastaa meitä Jeesuksen tähden, Jeesuksen kuolemassa Golgatalla. Tosiasiassa hän on ainoa, joka todellisesti välittää meistä, jopa pahuudestamme riippumatta.
- Edelleen: Jumala tahtoo saada elämämme ohjat,
sillä hän tahtoo parastamme, jopa silloin, kun elämässä on pimeää tämän maailman kaikenlaisen synnin ja kurjuuden tähden. Meille vakuutetaan apostoli Paavalin välityksellä Roomalaiskirjeen 8. luvussa: "28. - -Jumala vaikuttaa kaiken niiden parhaaksi, jotka häntä rakastavat, niiden, jotka ovat kutsuttuja hänen suunnitelmansa mukaan."
- Jumala antaa elämäämme turvallisuuden, sillä hän on Herra, johon voi täydellisesti luottaa. Jumalan yhteydessä elämämme on suuremmassa kädessä, tulee mitä tulee.
- Jumala antaa elämäämme mielekkyyden, sillä hänellä on elämäämme varten suunnitelma, tarkoitus ja päämäärä.

- Jumala tarjoaa meille itsessään myös Herran, auktoriteetin, jota kipeästi tarvitsemme. Hän on Jumala, joka rakastaa, mutta joka asettaa myös rajat. Jos vanhemmat rakastavat lapsiaan, mutta eivät aseta heille rajoja, lapset kasvavat turvattomuudessa. Jos he asettavat rajat, mutta eivät osoita rakkautta, lapset kasvavat pelossa. Lapsemme tarvitsevat molempia: rakkautta ja rajoja. Samoin mekin, vaikka moni tahtoo kapinoida kaikkia auktoriteetteja vastaan.
- Jos Herra on Jumalamme, merkitsee se
turvallisuutta koko kansakunnallemme. Hänen käskynsä ovat silloin suojana kaikilla elämän alueilla. Etääntyminen Jumalasta ja hänen käskyistään lisää elämän turvattomuutta.

Kootusti voidaan sanoa, että ensimmäinen käsky suojelee ennen muuta suhdettamme Jumalaan, mutta samalla myös ihmisyyttämme, elämäämme ja koko inhimillistä kulttuuriamme.

Ensimmäinen käsky on edellytys muiden käskyjen noudattamiselle. Jos ensimmäinen käsky jätetään pois, jäljelle jää vain yleisuskonnollisia periaatteita ja hyviä käyttäytymissääntöjä. Kristillisestä etiikasta ei silloin voi puhua. Ei edes rakkauden korostaminen ole sinänsä kristillistä, jos puuttuu usko Jumalaan ja Jeesukseen Kristukseen.

Luther antaa hyvän meille hyvän ohjeen, jos haluamme tutkia, mikä asema Jumalalla on elämässämme vai onko joku tai jokin muu ottanut Jumalan paikan. Hän sanoo isossa katekismuksessaan: "Sinulla ei saa olla muita jumalia. Se on: vain minua sinun on pidettävä Jumalanasi. Mitä tämä merkitsee ja miten se on ymmärrettävä? Mitä tarkoittaa, että jollakulla on Jumala tai mikä on Jumala? Vastaus: Jumalaksi kutsutaan sitä, jolta tulee odottaa kaikkea hyvää ja johon on turvauduttava kaikessa hädässä. Jonkun Jumala on juuri se, mihin hän sydämen pohjasta luottaa ja uskoo. Näinhän olen usein sanonut: pelkkä sydämen luottamus ja usko luovat sekä Jumalan että epäjumalan. Mikäli usko ja luottamus ovat oikeita, on myös Jumalasi oikea. Missä sitä vastoin luottamus on valheellista ja väärää, siellä ei ole oikeaa Jumalaa. Nämä kaksi nimittäin kuuluvat yhteen, usko ja Jumala. Sinun Jumalasi on oikeastaan - näin sanon - se, mihin sydämesi kiintyy ja minkä varaan sen uskot."

Keskiviikkona 12.11.04

Nimi yli kaikkien nimien

Toinen käsky on Uudessa katekismuksessa saanut muodon: "Älä käytä väärin Herran, Jumalasi nimeä." Jeesus painottaa samaa Isä meidän -rukouksessa, joka puhuttelun jälkeen jatkuu sanoin "Pyhitetty olkoon sinun nimesi".

Juutalaiset ottivat aikanaan toisen käskyn niin kirjaimellisesti, etteivät he lausuneet ollenkaan Jumalan nimeä, vaan käyttivät erilaisia kiertoilmaisuja. Me suhtaudumme Jumalan nimeen usein toisin. Jumalan ja Jeesuksen nimet ja niiden erilaiset lyhenteet ja muunnelmat vilisevät niin miesten kuin naistenkin voimasanoina, päivittelyinä tai ihan muuten vaan. Sitä ei yleensä pidetä kovinkaan pahana. Jopa monet niistä, jotka pitävät itseään uskovaisina, ovat tässä suhteessa yllättävän suurpiirteisiä.

Sen sijaan useimmille lienee selvää, että vannomalla väärin rikkoo Jumalaa ja hänen käskyään vastaan. Kolmannen Mooseksen kirjan luvussa 19 Jumala sanoo: "12. Älkää vannoko väärin minun nimeeni, ettette häpäisisi Jumalan nimeä. Minä olen Herra." Jumala on itse säätänyt valan. Se oli alun perin muistuttamassa israelilaisille, että he olivat vannoessaan Jumalan tutkivien silmien alla. Vähitellen valan alkuperäinen merkitys himmeni, kun ihmiset rupesivat vannoskelemaan tyhjänpäiväisissä asioissa. Siksi Jeesus sanoo omilleen, että tulee puhua totta ilman valaakin. Kuitenkaan siirtyminen valasta vakuutukseen oikeussalissa ei vastaa Jeesuksen tarkoitusta. Pikemminkin se ilmentää yhteiskunnan tilaa, asennetta Jumalaan ja hänen sanaansa.

Oma kysymyksensä on suhtautumisemme Jumalan pilkkaamiseen, jota voi tapahtua monella tavalla. Jo se, että kristityksi tunnustautuvan ihmisen elämä on ristiriidassa Jumalan sanan kanssa, koituu Jumalan nimen pilkaksi. Paavali kirjoittaa roomalaisille toisen luvun jakeessa 24: "Teidän tähtenne Jumalan nimeä pilkataan kansojen keskuudessa."

Olemme varmaan kuulleet väitettävän, ettei Jumalaa voi pilkata, vaan ainoastaan ihmisten uskonnollisia tunteita ja kokemuksia. Toiset sanovat, että Jumala kyllä kestää pilkankin, ei se häntä kaada. Se on totta. Yhtä totta on, ettei hän hyväksy pilkkaamistaan. Hän on pyhä Jumala. Jumala sanoo Paavalin välityksellä Galatalaiskirjeessä: "Älkää eksykö, Jumala ei salli itseään pilkata. Mitä ihminen kylvää, sitä hän myös satona korjaa." Jumalan pilkkaaminen koituu aina pilkkaajan vahingoksi sekä tätä elämää että tulevaa ajatellen. Paavali kirjoittaa korinttilaisille: "9. Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. - - 10. eivät - - pilkkaajat - - saa periä Jumalan valtakuntaa."

Jumalan nimeä käytetään myös okkulttisissa yhteyksissä. Siihen vetoavat mm. monet parantajat ja ennustajat, jotka eivät todellisuudessa tee työtään Jumalan Pyhän Hengen voimassa, ja niin he eksyttävät monia.

Raamatussa toinen käsky kuuluu kokonaisuudessaan: "7. Älä käytä väärin Herran, sinun Jumalasi, nimeä, sillä Herra ei jätä rankaisematta sitä, joka käyttää väärin hänen nimeään." Tämä on ainoa käsky, jossa on näin kova rangaistuksen uhka. Ehkä se johtuu siitä, että juuri tätä käskyä rikotaan muita huolettomammin. Käskyn rikkominen kuitenkin kostautuu aina elämässä. Kun ihminen lakkaa kunnioittamasta Jumalaa, hän menettää samalla todellisen Jumalan, pyhän ja rakastavan, tärkeimmän elämässään ja myös iäisyydessä. Voi olla, että Jumala ei näytä puuttuvan nimensä väärinkäyttöön. Raamatun pohjalta tarkasteltuna se ei kuitenkaan tule jatkumaan loputtomasti. Kauheinta on, jos Jumala jättää yksityisen ihmisen tai koko kansakunnan oman onnensa nojaan, vetää suojaavan kätensä pois.

Jumalan nimen oikea käyttäminen on Jumalan ja hänen sanansa kunnioittamista puheissamme ja elämässämme. Kysymys ei ole vain nimestä. Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimet ilmaisevat meille Jumalan itsensä, hänen olemuksensa, tahtonsa ja tekonsa. Hänen nimeensä meillä on oikeus vedota. Meitä myös kehotetaan: "Antakaa Herralle hänen nimensä kunnia" (Ps. 29:2), "Veisatkaa kiitosta Herralle, - - ylistäkää hänen pyhää nimeään" (Ps. 30:5).
Torstaina 13.11.04

Lepopäivä - siunaus elämässä

"Loma antaa lepoa, Jumalan sana antaa voimaa." Näin totesi eräs työtoverini useita vuosia sitten. Jumalakin puhuu levosta, arjen katkaisuhoidosta. Hepreankielen sana šabbat merkitsee lepäämistä, joutilaana olemista. Vanhan testamentin aikana lepopäivä, sapatti, oli lauantaina, viikon viimeisenä päivänä. Koska Jeesus nousi kuolleista viikon ensimmäisenä päivänä, on siitä tullut kristittyjen sunnuntai, Herran päivä. Se on erotettava kaikista muista päivistä Jumalan itsensä jo luomisessa antaman mallin mukaisesti. Jumala näki hyväksi liittää kymmenen käskyn joukkoon yhden, joka koskee lepopäivän viettämistä. Se osoittaa tämän päivän tärkeyttä. Hän sanoo kolmannessa käskyssä: "Muista pyhittää lepopäivä" (2. Ms. 20:8). Käsky sisältää kolme tärkeää sanaa.

Ensimmäiseksi Jumala sanoo: "Muista." Tämä on ainoa käsky, jossa on tällainen kehotus. Se on ilmeisen tarpeellinen. Jumala tietää ja näkee, että sivuutamme kolmannen käskyn ehkä kevyemmin kuin muut. Käsky ei kuitenkaan ole Jumalan näkökulmasta vähemmän tärkeä elämämme kannalta kuin toisetkaan.

Sitten Jumala puhuu meille levosta. Ruumiimme, sielumme ja henkemme tarvitsevat rytmin, ja tutkitusti seitsemän päivän jaksotus on kaikkein paras vaihtoehto. Jeesus sanoo, että sapatti on asetettu ihmistä varten (Mk. 2:27). Sitä ei ole tarkoitettu orjuuttajaksemme vaan siunaukseksemme. Käsky on lähtöisin rakkauden Jumalasta ja se on annettu suojelemaan meitä. Jumala tietää, että ellemme saa palautua viikon rasituksesta, vaan jatkamme samalla vauhdilla seuraavaan ja sitä seuraavaan viikkoon, väsymme niin, ettemme jaksa tehdä työtä täydellä teholla emmekä saa toivomiamme tuloksia. Kuntomme laskee ja sairastumiskynnys alenee. Ehkä monilla meistä on siitä käytännön kokemuksia.

Henkinen väsymys seuraa ruumiin väsymistä. Suoritusteho laskee. Monet menettävät tässä tilanteessa työn ilon, jopa halun työntekoon. Työkin saa arvonsa levosta käsin. Jumalasta itsestään sanotaan, että hän seitsemäntenä päivänä lepäsi ja "katsoi kaikkea, mitä hän oli tehnyt, ja se oli erittäin hyvää" (1Ms. 1:31). Tarvitsemme pysähtymistä voidaksemme koota edellisen viikon asiat ja tapahtumat ja varustautuaksemme uuteen. Katkeamattoman työtaakan alla mieliala laskee. Vaikeat asiat alkavat näyttää ylipääsemättömiltä. Yhä useammat tuntevat stressin ja stressisairaudet henkilökohtaisesti. Eivät ne toki aina johdu lepopäivän puutteesta, mutta monien elämässä silläkin on osuutensa.

Jatkuvassa työrallissa myös ihmissuhteemme kärsivät. Ärsyynnymme ja haavoitumme helposti. Käytämme kovia ja loukkaavia sanoja. Olemme normaalia alttiimmat riitoihin kotona ja työpaikoilla.

Väsymys vaikuttaa myös hengelliseen elämäämme. Ihminen on kokonaisuus.

Kolmanneksi Jumala käskee pyhittämään lepopäivän. Hän tahtoo, että erotamme sen kaikista muista päivistä ja että erotamme sen hänelle. Tässä mielessä lepopäivään kuuluu olennaisesti Jumalan sana. Jeesus rukoilee omiensa puolesta ja pyytää heille Isältään: "Pyhitä heidät totuudessa. Sinun sanasi on totuus" (Jh. 17:17).

Loma antaa lepoa, Jumalan sana antaa voimaa. Lepo voi virkistää ruumistamme ja sieluamme, Jumalan sana virvoittaa henkemme. Jos lepopäivä menee ohi ilman Jumalan sanaa, ihminen, joka kaipaa Jumalan läheisyyttä, jää tyhjäksi. Sen useimmat meistä lienevät kokeneet. Varsinkin, jos vapaapäivä sattuu arkeen, on entistä vaikeampi suostua lepäämään ja pyhittämään se Herralle. Jumala ei käske pyhittämään lepopäivää itsensä tähden vaan meidän tähtemme. Me sitä tarvitsemme.

Uudessa katekismuksessa todetaan: "Pysähtyminen Jumalan eteen on lepopäivän syvin tarkoitus. - - Oma rikkinäisyytemme ja elämän ristiriitaisuus herättävät meissä kysymyksiä ja pakottavat etsimään niihin vastauksia. Pyhä Jumala tahtoo vastata meille. Sanassaan hän tulee maailmaamme ja puhuu meidän kieltämme. Ellemme tahdo kuunnella Jumalaa, suljemme hänet pois elämästämme."

Perjantaina 14.11.04

Koti - elämäntaitojen opettaja

Kun lapsemme olivat pieniä, eräs opiskelija asui luonamme jonkin aikaa auttaen lastenhoidossa. Eräänä iltana istuimme keittiössä teellä, kun hän keskustelun lomassa totesi tomerasti: "On vanhempien asia opettaa lapset kunnioittamaan vanhempiaan." Se herätti miehessäni ja minussa monia ajatuksia. Vuosien mittaan pohdimme opiskelijaystävämme sanoja yhä uudelleen käytännön vaikeissa tilanteissa.

Kun Jumala sanoo neljännessä käskyssä: "Kunnioita isääsi ja äitiäsi", hän antaa suuren vastuun meille vanhemmille. Lapsemme tarvitsevat rakkautta ja rajoja, aikaa ja johdonmukaisuutta. Olemme tietyssä mielessä pienille lapsille Jumalan sijaisia. Meihin he katsovat ja meihin he turvautuvat. Vaikutuksemme heidän lapsuudessaan ulottuu vuosikymmenten päähän. Suurimman lahjan annamme heille ohjatessamme heitä Jumalan tuntemiseen.

Jokainen meistä on myös lapsi, iästä riippumatta. Meille kuuluu käsky kunnioittaa vanhempiamme. Nuoret kyselevät usein, pitääkö huonoja vanhempia kunnioittaa. Kodin ristiriidat painavat herkkiä murrosikäisiä, ja ne voivat seurata taakkana vanhuuteen asti. Kovat sanat asenteet ja teot jäävät kipuna mielen pohjalle. Pitääkö kuitenkin kunnioittaa?

Riippumatta siitä, minkälaisia äitimme ja isämme ovat, he ovat sittenkin vanhempiamme. Heitä on kunnioitettava heidän asemansa tähden, vaikka heitä ei muuten voisikaan arvostaa. Olemme heidän välityksellään saaneet elämämme. Kun oma tyttäremme alkoi tulla murrosikään, jolloin vanhempien virheet, puutteet ja synnit näkyvät kaikkein selvimmin, yritin varustaa häntä tulevaan. Keskustelimme siitä, minkälaisia hänen isänsä ja äitinsä ovat. Totesin, että teemme monessa kohdin väärin, vaikka yritämme parastamme. Sille ei voi mitään. Olemme syntisiä ihmisiä. Tarvitsemme lapsiltamme paljon anteeksiantoa. Myös lapsista tulee aikanaan vajavaisia vanhempia. Näin sukupolvesta toiseen, valitettavasti.

Mitä vanhempien kunnioittaminen sitten on? Sitä on vaikea tarkoin määritellä, mutta siihen kuuluu heidän arvostamisensa kaikessa heidän syntisyydessäänkin. He tekevät sen, mihin pystyvät, vaikka se ei välttämättä täytä lasten tarpeita ja toiveita. Jokaisen on opittava elämän juoksussa ennemmin tai myöhemmin se tosiasia, ettei vanhempiaan voi muuttaa. Se on helpottavaa. He ovat mitä ovat - ja niin ovat lapsetkin. Silti monelle lapselle ja nuorelle, jopa aikuiselle, olisi hyväksi kuunnella vanhempiaan, vaikka se jossakin elämän vaiheessa tuntuu mahdottomalta.

Aikuisikään ehtineiltä neljäs käsky edellyttää vanhenevista vanhemmistaan huolehtimista. Kiihkeät työvuodet tahtovat viedä ajan ja voimat, niin että yhteydenpito saattaa jäädä vähäiseksi. Ehkä vanhempamme joutuvat kokemaan itsensä hylätyiksi ja jäävät kantamaan iän mukanaan tuomia vaivoja ja sairauksia yksin. Neljännen käskyn mukaan se ei ole Jumalan tahto. Se ei myöskään täytä Jumalan asettamaa rakkauden vaatimusta.

Alun perin Jumala liitti käskyyn myös jatkon: "että kauan eläisit siinä maassa, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa." Edellisessä katekismuksessa sanottiin: "Että menestyisit ja kauan eläisit maan päällä." Kotona opitut ihmissuhdetaidot tasoittavat elämää myös myöhemmissä vaiheissa. Se näkyy koulussa, omassa kodissa ja työyhteisössä. On helpompi elää ja tulla toimeen muiden kanssa, jos on tottunut osoittamaan kunnioitusta kanssaihmisilleen.

"Lapset pitävät nöyrinä", totesi eräs pappi kerran. Siihen ei liene vaikea yhtyä. Monet meistä kantavat raskasta syyllisyyttä kaiken sen tähden, mitä ovat tehneet lapsilleen tai jättäneet tekemättä. Emme voi edes puhua vain epäonnistumisesta vaan todellisesta syyllisyydestä. Myös lapset kokevat usein syyllisyyttä, varsinkin, kun usein jo keski-ikään ehtineinä alkavat paremmin tajuta monia asioita. Olenkin sanonut itselleni ja monelle muulle, että on tärkeää tulla myös näiden taakkojen kanssa Jumalan eteen ja purkaa ne hänelle. Hän antaa menneisyytemme anteeksi kaikkine synteineen ja myös sen, minkälaisia olemme olleet - ja olemme edelleen. Hän tekee sen Jeesuksen tähden, joka on kuollut meidän syntiemme tähden meidän sijastamme. Vain tältä pohjalta jaksamme jatkaa vapain mielin.

Maanantaina 17.11.04

Vihakin tappaa

Viides käsky kieltää tappamisen. Monien mielestä tämän käskyn täyttäminen on helppoa. Harvahan meistä on riehunut veitsen tai aseen kanssa vahingoittamassa lähimmäistään. Kuitenkin ensi vaikutelmamme voi olla pettävä. Uutiset perhe- ja katuväkivallan lisääntymisestä tai koulukiusaamisesta ovat huolestuttavia. Niissä ei rikota vain ihmisen ruumiillista koskemattomuutta, vaan isketään haavoja myös toisen sisimpään.

Vuorisaarnassa Jeesus puhuu viidennen käskyn yhteydessä myös henkisestä väkivallasta. Hän sanoo: "21. Teille on opetettu tämä isille annettu käsky: 'Älä tapa.' Se, joka tappaa, on ansainnut oikeuden tuomion. 22. Mutta minä sanon teille: jokainen, joka on vihoissaan veljelleen, on ansainnut oikeuden tuomion. Samoin jokainen, joka sanoo veljelleen: 'Senkin hölmö', on ansainnut Suuren neuvoston tuomion, ja se, joka sanoo: 'Sinä hullu', on ansainnut helvetin tulen." (Mt. 5; KR -92)

Riidat ja vihat voivat olla vahingollisia. Ne tekevät meistä ilkeitä, jopa julmia riitakumppaniamme kohtaan. Sanomme ja teemme sellaista, mitä usein myöhemmin kadumme ja häpeämme. Ne lietsovat meidät panetteluun, jonka tarkoituksena on toisen mustamaalaaminen. Jos emme suostu tunnustamaan syntiämme lähimmäisemme ja Jumalan edessä, pyytämään anteeksi ja sopimaan riitakumppanimme kanssa, vihastuminen voi kasvaa kalvavaksi vihaksi, joka kuluttaa meitä ja vihamme kohdetta. Sananlaskujen kirjan luvussa 12 todetaan, että moni viskoo sanoja kuin miekanpistoja. Johannes sanoo kirjeessään, että jokainen, joka vihaa toista, on murhaaja. Ilman ulkonaista asetta voi viedä toiselta elämänhalun, syöstä hänet masennukseen ja saattaa hänen ruumiinsakin sairastumaan. Myös vihaa pitävä ihminen joutuu kärsimyksiin, joita ei osannut odottaa.

Jeesus varoittaa myös sanomasta ketään hölmöksi. Se sisältää toisen ihmisen persoonan, aseman tai työn mitätöimisen. Halveksunta on vaarallista, koska se sattuu toisen itsetuntoon. Se vie pohjan hänen jalkojensa alta. Joku kestää sen, toinen ei.

Toista voi sanoa myös hulluksi. Hänet voi aiheetta ja tarkoitushakuisesti leimata henkisesti sairaaksi, luonnehäiriöiseksi tai kyvyttömäksi huolehtimaan itsestään, jotta voi toteuttaa oman tahtonsa ja päämääränsä esimerkiksi vaikeiksi kokemissaan ihmissuhteissa, avioerotapauksissa tai himoitessaan perintöä vielä eläviltä vanhemmiltaan. Se on niin paha Jumalan silmissä, että siitä Jeesuksen sanojen mukaan ansaitsee helvetin tulen.

On sanottu, että useimmat haudat kaivaa rakkaudeton lähimmäinen. Ei tarvita aseita, ainoastaan sanoja, asenteita, eleitä, halveksuvaa käytöstä.

Moni kantaa pahaa omaatuntoa myös siitä, että on riistänyt elämän syntymättömältä lapseltaan. Vaikka ympärillä vakuutetaan, että se on ihan oikein ja luvallista, sisin sanoo toista. Jumalan laki on kirjoitettu sydämeemme, eikä sitä voi horjuttaa, vaikka kuinka tahtoisi yhtyä yleiseen mielipiteeseen.

Viides käsky sisältää myös kehotuksen. Vähässä katekismuksessa se ilmaistaan näin: "Meidän tulee pelätä ja rakastaa Jumalaa, niin ettemme vahingoita lähimmäistämme ruumiin tai sielun puolesta emmekä pahoita häntä, vaan autamme ja hoivaamme häntä kaikissa vaaroissa ja elämän tarpeissa. " Emme siis voi jäädä edes vain sivustakatsojiksi, kun joku kärsii tai hänelle tehdään vääryyttä.

Viides käsky voi näyttää yksinkertaisen helpolta, mutta sen terä osuu meistä jokaiseen. Jäljissämme on monia rikkoutuneita ihmissuhteita, joihin itse olemme ainakin osaltamme ellemme kokonaan syyllisiä. Jumala käskee rakastaa lähimmäistään niin kuin itseään, mutta olemmekin kylväneet kärsimystä ja ehkä kuolemaakin. Voisitko kuitenkin kanssani katsoa Golgatan keskimmäiselle ristille. Hän on kuollut kaikkien syntien tähden, ei vain joidenkin. Hän on kantanut meidän suuret syntimme, ei vain joitakin pieniä. Olemme minkälaisia tahansa, hänellä on meille tänä aamuna anteeksiantamus. Hän vakuuttaa apostoli Johanneksen välityksellä: "9. Jos me tunnustamme syntimme, Jumala on uskollinen ja vanhurskas, niin että antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä" (1. Jh). Kaikesta.

Tiistaina 18.11.04

Uskollisena yhdelle

Tuskin mikään muu käskyistä on herättänyt niin paljon tunteita kuin kuudes. Nykymuodossaan se kuuluu: "Älä tee aviorikosta." Luther sanoo Isossa katekismuksessaan, että kuudennessa käskyssä "siirrytään henkilöön, joka on aivan ihmisen vierellä, siihen hyvään, joka on häntä itseään kaikkein lähinnä, yhtä lihaa ja verta hänen kanssaan, nimittäin hänen aviopuolisoonsa. Mihinkään muuhun hänen omaansa koskeminen ei vahingoita häntä niin paljon kuin tähän. Siksi tässä käskyssä lausutaan selvästi, ettei ketään saa häväistä kajoamalla hänen aviopuolisoonsa."

Uskottomuus haavoittaa puolisoa enemmän kuin mikään muu. Se synnyttää arvottomuuden, hylätyksi tulemisen ja syyllisyyden kokemuksia, joista on vaikea toipua. Elämän turvalliset rakenteet murenevat. On vaikea enää uskoa ihmisiin. Puolisoiden välinen side on mennyt rikki. Tietysti voidaan jatkaa yhteiselämää, jos kyetään nöyrtymään: pyytämään ja antamaan anteeksi. Jos uskottomuus on ollut pitkäaikaista, vaurioiden korjaaminen saattaa olla mahdotonta.

Jumala ei tahdo kenellekään tätä kärsimystä, ei meille eikä meidän lapsillemme. Usein uskottomuus hajottaa kaksi perhettä ja koskettaa monia muitakin. Se on kuin tauti, joka leviää ennen näkemättömällä nopeudella ja synnyttää pahaa jälkeä.

Käskyn antamisen aikoina avioliitot solmittiin varhain. Siksi puhutaan nimenomaan aviorikoksista. Se johtaa monet ihmiset ajattelemaan, että suhteet ennen avioliittoa ovat Jumalan edessä luvallisia. Sellaista käsitystä ei voi saada Raamatusta. Käskyn aiempi muoto: "Älä tee huorin", vastaa paremmin Jumalan sanan tarkoitusta. Seksuaalinen kanssakäyminen kuuluu Raamatun mukaan miehen ja naisen väliseen avioliittoon. Liiton solmimisen tavat vaihtelevat eri kulttuureissa, mutta olennaista on, että avioliittoon astuminen tapahtuu julkisesti, yhteiskunnan säätämin oikeuksin ja tavoin. Tämä selvän raamatullinen kanta sulkee pois avosuhteen, joka on ainoastaan kahden ihmisen keskinäinen päätös asua yhdessä.

Seksuaalisuuden vapaata toteuttamista pidetään jokaisen henkilökohtaisena oikeutena. Siitä on tullut ihmisten mielessä avain onneen. Kaikenlaiseen holhoamiseen suhtaudutaan kielteisesti ja seksuaaliseen pidättyvyyteen pilkallisen huvittuneesti. Entä jos odotetun onnen sijaan sieluun jääkin syviä haavoja, kaivatun rakkauden sijaan epäluottamus ihmisiä kohtaan, suurten toiveiden sijaan pettymys ja autio yksinäisyys? Se, minkä Jumala on luonut elämän voimaksi, rikkaudeksi ja siunaukseksi, on ihmisen synnin tähden synnyttänyt ennen näkemättömiä taakkoja.

Kuudes käsky on perussisällöltään ehdottoman elämänmyönteinen. Se on syntynyt Jumalan rakkaudesta, välittämisestä. Jumala tahtoo suojella ihmisiä, avioliittoa, perhettä, puolisoita ja erityisesti lapsia.

Käskyn vaatimus on kuitenkin vielä syvempi. Jeesus sanoo vuorisaarnassaan: "Teille on opetettu tämä käsky: 'Älä tee aviorikosta.' Mutta minä sanon teille: jokainen, joka katsoo naista niin, että alkaa himoita häntä, on sydämessään jo tehnyt aviorikoksen hänen kanssaan." (Mt. 5:27-28). Jeesuksen puhe on niin radikaalia, että sitä on aina pidetty epäajanmukaisena, sopimattomana, mahdottomana. Jeesuksen vaatima puhtaus ei sisällä vain avioliiton pitämistä kunniassa, vaan ulottuu sydämen tasolle asti.

Kuka voi Jeesuksen sanojen edessä vakuuttaa täydellistä viattomuuttaan? Kuka on puhdas Jumalan tahtomalla tavalla? Meitä ei auta likaisten ajatustemme torjuminen, syyllisyytemme väheksyminen, muiden samanlaisiin synteihin viittaaminen, todellisuuden kieltäminen tai ponnistelumme himontäyteisten mielikuviemme unohtamiseen. Voimme paeta Jumalaa, taistella häntä vastaan tai kieltää hänet ja hänen sanansa, mutta emme voita sillä mitään. Kaikki sisimmässämme on Jumalan silmissä avointa ja paljastettua. Kuka kestää Jumalan tarkastelun?

Jeesus on täyttänyt puolestamme kaiken ja lisäksi ottanut sen rangaistuksen, joka kuuluu meille. Voimme vain tuoda hänen eteensä sydämemme ja elämämme ja ottaa vastaan hänen sanansa: "Vaikka teidän syntinne ovat verenpunaiset, ne tulevat valkeiksi kuin lumi" (Jes.1:18).

Keskiviikkona 19.11.04

Omaisuuttamme suojellaan

Erään iltana televisiouutisissa esiteltiin mies, jota sanotaan varkaiden kuninkaaksi. Hän oli niin taitava, että kykeni ottamaan läsnä olevalta poliisilta jopa solmion kaulasta niin, ettei tämä huomannut mitään. Kaikki taitajat eivät kuitenkaan ole vain esiintyviä mestareita. Siitä kertovat yhä lisääntyvät varkaudet, ryöstöt ja murrot.

Merkittävää on, että kymmenen käskyn joukkoon mahtuu myös omaisuutemme suoja. Jumala sanoo: "Älä varasta." Kenelläkään ei ole oikeutta puuttua toisen omaan. Tämän kiellon merkityksen tajuamme selvemmin, kun joku vie meiltä jotakin. Omaisuuteemme koskeminen synnyttää meissä voimakkaita tunteita. Se loukkaa meitä. Taloudellista iskua vähentävät vakuutukset, mutta varkauden kokeminen jättää mieleemme epävarmuuden ja turvattomuuden.

Odotamme myös, ettei meitä petetä kaupoissa. Tässä ollaan kuitenkin aralla alueella, sillä aina on ollut niitä, jotka käyttävät vääriä mittoja ja punnuksia. Joku myy heikkoa tavaraa. Joku taas peittää ostajalta tuotteen viat tai antaa valheellista tietoa. Sellaiseen moni on törmännyt mm. auto- tai talokaupoissa. Joku kiskoo ymmärtämättömiltä liikaa. Vanhuksilta voidaan ostaa asuntoja tai kiinteistöjä pilkkahintaan olemattomin lupauksin, niin etteivät he ymmärrä, mitä tapahtuu. Ostajat toimivat lain kirjaimen mukaan, mutta tekevät kuitenkin vääryyttä. Joltakin on muilutettu perintö.

Taloudelliset väärinkäytökset ja pimeä työ ovat lisääntyneet. Monet suhtautuvat välinpitämättömästi yhteiseen omaisuuteen. Ympäristöä turmellaan monin tavoin ja varastetaan näin tulevilta sukupolvilta.

Seitsemättä käskyä rikotaan myös hienosyisemmin tavoin. Joku jää ilman luvattua palkkaa tai palkkiota tai hänen saavutuksensa merkitään jonkun muun nimiin. Joku toinen ei saa takaisin antamaansa velkaa tai lainaamaansa tavaraa. On helppoa jättää korvaamatta aiheuttamansa vahinko. Yksi ja toinen tuntee myös kiusauksen pimittää jotakin, kun on yhteiskunnalle ilmoitettava tulonsa ja omaisuutensa. Harva kenties huomaa, että varastaa työnantajaltaan tekemällä työtään laiskasti ja huolimattomasti tai pitämällä aiheettomia vapaapäiviä. Työaikaa voi käyttää omiin tarkoituksiinsa ja työnantajan omaisuutta henkilökohtaisiin tarpeisiinsa.

Jumala menee aina myös syvemmälle. Kysymys ei ole vain siitä, mitä otamme toiselta, vaan jo sydämen halusta toisen omaan, olipa syynä kateus, itsekkyys tai ahneus. Jumalan sanoo Paavalin 1. Timoteuskirjeen 6. luvussa: "Rahan himo on kaikenlaisen pahan juuri. Sitä haluten monet ovat eksyneet uskosta ja lävistäneet itsensä monella tuskalla."

Seitsemäs käsky ei sisällä vain varoitusta tai kieltoa. Siihen kuuluu myös omaisuutensa oikea käyttäminen. Raha antaa mahdollisuuden toisten auttamiseen. Sillä voi tehdä paljon hyvää. Ehkä joku tarvitsee myös neuvoa tai apua johonkin tiettyyn asiaan tai hankkeeseen. Joku kenties on uskonut hoitoomme omaisuuttansa.

Jos asiaa tarkastelee maailmanlaajuisesti, joillakin on mahdollisuuksia vaikuttaa köyhien maiden avustamiseen, ei vain taloudellisesti vaan antamalla myös asiantuntija-apua. Rikkaiden länsimaiden vuosisatojen synti on ollut riistää kehitysmaita oman ylellisen elämänsä tähden. Joskus kuulee ihmisten syyttävän Jumalaa hyvinvoinnin epätasaisesta jakautumisesta. Ehkä Jumala tahtoo meidän ajattelevan asiaa uudella tavalla, vaikka mahdollisuutemme monessa kohdin ovat kovin rajalliset. Vaikka emme voisi muuta, niin lähetystyö ansaitsee kaiken tukemme. Siinä voimme vaikuttaa laajasti myönteisimmällä mahdollisella tavalla.

Kun Jeesus Kristus tulee elämämme Herraksi, hän vaikuttaa muutosta myös suhteessamme rahaan ja tavaraan. Hän sanoo vuorisaarnassaan: "Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle, missä koi ja ruoste raiskaavat ja missä varkaat murtautuvat sisään ja varastavat. Kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen, missä ei koi eikä ruoste raiskaa ja missä varkaat eivät murtaudu sisään ja varasta. Sillä missä sinun aarteesi on, siellä on myös sydämesi." (Mt. 6:19-21) Paavalin välityksellä hän kehottaa: "Ennen varastanut älköön enää varastako, vaan tehköön työtä ja toimittakoon käsillään sitä, mikä on hyvää, että hänellä olisi, mitä antaa puutteessa olevalle" (Ef. 4:28)..

Torstaina 20.11.04

Puheemme punnitaan

Viime vuosina monissa lehdissä on kirjoitettu laajasti ja laveasti henkilöistä, joita on epäilty jostakin rikoksesta. Sitten aikojen päästä on saatettu pienin kirjaimin todeta, ettei ollut riittävää näyttöä syytteen nostamiseksi. Henkilön kunnia ja maine on mennyttä. Jumala tietää, kuinka vahingollista se on ihmiselle. Hän suojaa mainettamme kahdeksannessa käskyssään: "Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi." Ennen muuta julkisuudessa tulee olla tarkka siitä, mitä sanotaan tai kirjoitetaan. Maineensa menettäminen julkisesti on vielä raskaampaa kuin pienemmissä ympyröissä. Tuskin asianomainen toipuu siitä koko elämänsä aikana.

Väärä todistus johtaa ajatuksemme vääjäämättä myös oikeussaliin. On selvää, että siellä pitää puhua totta. Valheellinen todistus tekee aina vääryyttä jollekin, ja todistajasta tulee omalta osaltaan syyllinen. Sama koskee tietenkin kaikkia muitakin, jotka ovat asianosaisina jonkun oikeusjutussa.

Käsky panee meidät miettimään perusteellisemminkin puheitamme. Kieleltämme luiskahtaa uskomattoman helposti puolitotuus tai valhe toisesta. Etenkin, jos meitä kalvaa kateus tai kostonhalu, puheemme saavat tietyn värin ja kerromme mielellämme kanssaihmisestämme kielteisiä asioita. Haluamme saattaa hänet huonoon valoon. Voimme tehdä sen hyvin hienovaraisin, toisinaan jopa hurskain sanakääntein, kuitenkin hyvin vakuuttavasti.

Luin joskus ohjeen, jonka mukaan meidän tulisi antaa puheidemme kulkea kahden siivilän läpi, ennen kuin ne tulevat suusta ulos. Toinen on totuuden siivilä, toisin sanoen meidän on tutkittava, onko varmasti totta, mitä aiomme sanoa. Usein kerromme toisille vain sen, mitä olemme kuulleet ja jonka todenperäisyydestä emme tiedä. Toisinaan meillä on omat motiivimme totuuden vääristämiseen. Niin on saatu paljon pahaa aikaan.

Toinen on rakkauden siivilä. Se on totuuden siivilää tiheämpi. On asioita, jotka ovat totta, mutta joita ei sittenkään pitäisi kertoa kenellekään. Puhumalla saatamme pettää jonkun luottamuksen tai muuten loukata häntä. Jeesus sanoo vuorisaarnassaan Matteuksen evankeliumin 7. luvussa: "12. Kaikki, mitä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää tekin heille." Jos asetumme lähimmäisemme asemaan, meidän on helpompi arvioida, mitä puhua ja mistä vaieta.

Väärän todistuksen voi antaa myös vaikenemalla totuudesta. Joskus olemme niin pelkureita, ettemme uskalla oikeassa kohdassa avata suutamme. Vaikenemme hyötyäksemme tai saadaksemme elää rauhassa. Toisinaan on helpompaa asettua enemmistön puolelle kuin tukemaan syytettyä tai syrjäytettyä. Selitämme itsellemme, että tahdomme pysyä puolueettomina, vaikka syy on ehkä mukavuudenhalussamme. Niinpä annamme jonkun kärsiä puolustamatta häntä, vaikka siihen on todellista aihetta.

Tämänkin käskyn kohdalla Jumalan sana menee vielä syvemmälle. Jeremian kirjan luvussa yhdeksän todetaan: "Suullaan he puhuvat rauhaa lähimmäisensä kanssa, mutta sydämessään he punovat juoniaan." Jumala näkee sydämemme ja tuntee ajatuksemme. Synti tapahtuu jo sillä tasolla, vaikka ulkonaisesti ollaan ehkä hyväntahtoisia.

Kääntäen kahdeksas käsky kehottaa puhumaan hyvää toisista. Emme tietenkään voi ryhtyä epärehellisiksi, mutta yleensä jätämme sanomatta paljon sellaista, joka auttaisi ja kannustaisi ympärillämme eläviä ihmisiä.

Luther kirjoittaa varsin ytimekkäästi: "Sinä voit ja saat kyllä kuulla ja nähdä lähimmäisesi syntiä, mutta sinä et saa lörpötellä siitä muille. Niin tehdessäsi ja tuomitessasi häntä, sinä lankeat vielä suurempaan syntiin. Jos sinä tiedät jotakin pahaa lähimmäisestäsi niin tee korvastasi hauta, jonka tarkasti luot umpeen, kunnes velvollisuudesta tahi kuuliaisuudesta esivaltaa kohtaan olet pakotettu sanomaan mitä tiedät. - - Kohdatessasi jonkun tyhjänpäiväisen suunpieksijän, joka panettelee toista, niin sano hänelle suoraan minkälainen hän on, jotta hän häpeäisi. - - Sillä hyvin helpostihan ryöstää toiselta hänen nimensä; mutta se ei ole yhtä pian annettu hänelle takaisin."

Perjantaina 21.11.04

Sydämestä se alkaa

Viimeiset kaksi käskyä puhuvat himosta. Raamatun kymmenes käsky on Lutherin Vähässä katekismuksessa jaettu kahtia ja Uusi katekismus noudattaa samaa käytäntöä. Jumalan antama toinen käsky on jätetty pois. Se on valitettavaa. Jumala kieltää siinä tekemästä, kumartamasta ja palvelemasta epäjumalan patsaita tai mitään kuvia. Kielto ei suinkaan ole vanhentunut, vaan se tulee ajan myötä koskettamaan merkittävällä tavalla myös meitä. Puhuuhan Jumala Ilmestyskirjassa lopunajan Antikristuksen kuvasta, jota jokaisen on kumarrettava henkensä menettämisen uhalla.

Yhdeksännessä käskyssä Jumala kieltää himoitsemasta toisen omaisuutta. Himo on sisässämme asuvaa piinaavaa tarvetta omistaa tai saavuttaa haluamamme. Himo polttaa mieltämme ja saa meidät kenties toimimaan tavalla, jota myöhemmin kadumme ja häpeämme.

Himon käymisaineina voi olla tyytymättömyys omaan osaamme, kateus jotakuta toista kohtaan tai ahneus, joka panee meidät tavoittelemaan aina vain lisää. Jos emme saa haluamaamme rehellisesti, himo saattaa ajaa meidät laittomiin keinoihin. Raamatussa on tästä erinomainen kuvaus 1. Kuningasten kirjan luvussa 21. Kuningas Ahab halusi ehdottomasti viinitarhan, joka oli hänen omien maidensa vieressä. Naabot ei suostunut myymään perintömaataan. Kuningas "meni vuoteelleen, käänsi kasvonsa pois eikä syönyt mitään". Mitä sitten tapahtui? Kuninkaan vaimo toimi niin, että Naabot tuomittiin kuolemaan väärin perustein, minkä jälkeen kukaan ei uskaltanut vastustaa kuningasta. Hän meni ottamaan haltuunsa himoitsemansa maan. Jumala kuitenkin lähetti hänen luokseen profeetta Elian, jonka piti julistaa kuninkaalle Jumalan tuomion hänen synnistään. Havahduttavia ovat sanat: "Sinä olet myynyt itsesi tekemään sitä, mikä on pahaa Herran silmissä."

Moni on joutunut himon valtaan Ahabin tavoin ja pyrkinyt päämääräänsä muista välittämättä. Erään miehen kerrotaan sanoneen vähän ennen kuolemaansa: "Elämäni tunnuslauseena on ollut: 'Oikein taikka väärin, kunhan kokoon käärin'. " Jumalan kohtaaminen silmiensä edessä hän tajusi syyllisyytensä.

Kymmenennessä käskyssä Jumala kieltää himoitsemasta lähimmäisensä puolisoa, työntekijöitä, karjaa tai mitään, mikä hänelle kuuluu.

Yhä useampi tietää, mitä merkitsee, kun sydämessä palaa himo toisen puolisoon. Daavid oli hurskas mies, mutta joutui tähän pyörteeseen ja ajautui sen mukaan. Hän sai Batsebansa, mutta seuraukset olivat raskaat. Lapsi oli tulossa ja asia piti salata Batseban aviomieheltä. Kun muu ei auttanut, Daavid hoiti asian niin, että mies tuli surmatuksi sodassa. Se oli suunniteltu murha. Daavidin omatunto syytti häntä. Hän kuvaa tilaansa psalmissa 32: " 3. Kun minä vaikenin synnistäni, riutuivat luuni jokapäiväisestä valituksestani. 4. Sillä yötä päivää oli sinun kätesi raskaana päälläni. Minun elinnesteeni kuivui kuin kesän helteessä." Lopulta hän tunnusti syntinsä Jumalalle ja sai ne anteeksi, mutta syntinsä seuraukset hän joutui kantamaan.

Jaakob kirjoittaa Uudessa testamentissa: "13. Älköön kukaan kiusauksessa ollessaan sanoko: 'Jumala kiusaa minua.' Jumala ei ole pahan kiusattavissa, eikä hän ketään kiusaa. 14. Kutakin viettelee hänen oma himonsa, joka häntä vetää ja houkuttelee. 15. Kun sitten himo on tullut raskaaksi, synnyttää se synnin. Kun synti on täytetty, se synnyttää kuoleman."

Toisinaan kuulemme Jumalan varoituksen ja pakenemme hänen turviinsa. Toisinaan syöksymme himon riivaamina monenlaisiin onnettomuuksiin. Meidän ainoa pelastuksemme silloinkin on tulla hänen luokseen sellaisina kuin olemme. Hänellä on paljon anteeksiantamusta, myös kaikille, jotka ovat Ahabin tai Daavidin tavoin langenneet. Se edellyttää, että tunnustamme syntimme ja pyydämme niitä anteeksi niin he. Daavid todistaa: "5. Minä tunnustin sinulle syntini enkä peittänyt pahoja tekojani. Minä sanoin: "Minä tunnustan Herralle rikokseni," ja sinä annoit anteeksi syntini, johon olin syyllinen. 6. Sen tähden rukoilkoot sinua kaikki hurskaat aikana, jona sinut voidaan löytää." Nyt on se aika.

Takaisin