Ansioton palvelija
Luuk.17:7-10
Lähteenä Kenneth E. Baileyn kirja Maalaisjärjellä (Perussanoma)
Liisi Jokiranta 2005
Jeesus esitti vertauksen opetuslapsilleen, seuraajilleen, joita hän sanoo myös palvelijoikseen.

7. Jos jollakin teistä on palvelija kyntämässä tai paimenessa, sanooko hän tälle hänen tullessaan pellolta: 'Käy nyt kohta tänne syömään'?
8. Eikö hän pikemminkin sano tälle: 'Valmista minulle ateria, vyöttäydy ja palvele minua syödessäni ja juodessani, ja sitten syö ja juo itse'?
9. Ei kaiketi hän kiitä palvelijaa siitä, että tämä on tehnyt, mitä on käsketty?
10. Niin myös te, kun olette tehneet kaiken, mitä teidän on käsketty tehdä, sanokaa: 'Me olemme ansiottomia palvelijoita. Olemme tehneet vain sen, minkä olemme olleet velvolliset tekemään'."

Palvelijasta käytetään sanaa doulos, joka merkitsee orjaa.
  • Paavali sovittaa tämän nimikkeen kirjeissään itseensä käyttäen sitä myönteisessä merkityksessä. Hän tahtoi olla Kristuksen orja vapaaehtoisesti. Se oli hänelle etuoikeus.
  • Paavalin suhdetta Kristukseen ilmentävät mm. hänen sanansa kirjeessä filippiläisille, luvussa yksi: "21. Sillä elämä on minulle Kristus" Kirjeessä roomalaisille luvussa 14 hän sanoo: "8. Jos elämme, Herralle me elämme, ja jos kuolemme, Herralle me kuolemme. Elimmepä siis tai kuolimme, me olemme Herran omia."
Kun Jeesus puhuu isännästä ja palvelijasta eli orjasta, hän rakentaa Lähi-idässä tuttujen ja laajalti hyväksyttyjen käytösmallien perustalle, jotka hänen kuulijansa hyvin ymmärsivät ja tunsivat.
  • Palvelija hyväksyi isännän arvovallan ja teki, mitä käskettiin (armeija).
  • Palvelija ei suinkaan kokenut sitä vaikeana tai alentavana niin kuin nykyään helposti ajattelemme (piikakeskustelu).
  • Työstään palvelija sai vastineeksi huolenpidon.
  • Hän tiesi oman paikkansa ja se antoi hänelle turvallisuuden tunteen, arvon ja mielekkyyden.
  • Arvokkaan miehen palvelija koki saamansa edut syvästi merkityksellisiksi. (Kahden kerroksen väkeä.)
  • Kun isäntänä oli aito Lähi-idän arvohenkilö, olivat edellä mainitut edut erittäin suuret.
  • Sen takia kuva isännästä ja palvelijasta on perusteellisen sopiva kuvaksi uskovan suhteesta Jumalan ja hänen poikaansa.
Vertaus alkaa sanatarkasti:
"Kuka teistä - -?" Se on Jeesukselle ominainen tapa aloittaa jotkut puheensa, ja siihen odotetaan painokkaan kieltävää vastausta.
  • Meidän käännöksessämme sanotaan: "Jos jollakin teistä on palvelija kyntämässä tai paimenessa, sanooko hän tälle hänen tullessaan pellolta: 'Käy nyt kohta tänne syömään'?"
  • Lähi-idässä kukaan ei odottanut erikoisia huomionosoituksia tehtyään peltotyönsä.
  • Isäntä ei ollut palvelijalle mitään velkaa siitä, että palvelija on kyntänyt pellon tai ollut paimenessa. Hänen ei odotettu palvelevan työstä palaavaa palvelijaa.
  • Sitä paitsi iltapäiväateriaa ei nautita illalla vaan iltapäivällä kolmen aikoihin.
  • Kysymyksen ytimenä ei ole, salliiko isäntä palvelijalle ruuan ja levon, vaan etuoikeuksista.
  • Antaako isäntä etuoikeuksia, lisäpalkkioita, palvelijalle, joka tekee päivittäiset tehtävänsä.
  • Vastaus on yksiselitteinen: Ei!
"8. Eikö hän pikemminkin sano tälle: 'Valmista minulle ateria, vyöttäydy ja palvele minua syödessäni ja juodessani, ja sitten syö ja juo itse'?"
  • Isäntä on isäntä, eikä hän ole tasa-arvoinen palvelijansa kansa. Tässä isäntä ei syö palvelijan kanssa.
  • Uudessa Testamentissa on tuntematonta rento tasapäisyys isännän kanssa.
  • Edessämme oleva pienimuotoinen vertaus oikaisee ratkaisevalla tavalla tällaisen järkyttävän väärinkäsityksen.
"9. Ei kaiketi hän kiitä palvelijaa siitä, että tämä on tehnyt, mitä on käsketty?
10. Niin myös te, kun olette tehneet kaiken, mitä teidän on käsketty tehdä, sanokaa: 'Me olemme ansiottomia palvelijoita. Olemme tehneet vain sen, minkä olemme olleet velvolliset tekemään'."

"Ei kaiketi hän kiitä palvelijaa - -" voidaan kääntää: "Onko palvelijalla erikoinen suosio?"(kharin = armo)
  • Kun puhutaan suosiosta, lähestytään palkkion ajatusta.
  • Saako palvelijalla kaiken työnsä jälkeen siis erikoista suosiota tai kunniaa? Onko hänellä erityisiä ansioita? Onko isäntä hänelle jotakin velkaa? Kuuluuko Hänelle erikois-kiitos?
  • Kysymys on jostakin paljon syvemmästä kuin sanallisesta kiitoksesta.
  • Isäntä saattaa hyvin kiittää palvelijaansa päivän työstä ystävällisellä sanalla, mutta nyt on puhe vakavammasta asiasta. Onko isäntä velassa palvelijalle, kun tämä on noudattanut käskyjä?
  • Tämä on se vertauksen kysymys, joka vaatii päättäväisen kieltävän vastauksen.
  • Onko isäntä velkaa? Selvästikään ei.
  • Sanat: "Olemme ansiottomia palvelijoita" sisältää ajatuksen: "Meille palvelijoille ei olla mitään velkaa."
  • Jumala ei ole meille kiitoksen eikä suosion velassa.
  • Alkuperäinen vertaus siis kehottaa opetuslapsia sanomaan: 'Me olemme palvelijoita, jotka emme ole saamassa mitään, olemme vain tehneet velvollisuutemme."
  • Opetuslapsi ei ole palkattu työntekijä, joka tekee työtä ja odottaa siitä maksua. Hän on orja (myönteisessä merkityksessä), josta isäntä ottaa täydellisen vastuun, joka nauttii täydellistä turvallisuutta ja joka samalla työskentelee velvollisuudesta ja uskollisuudesta, ei palkkioiden toivossa. Täytettyään kaikki käskyt hän sanoo: "En ole saamassa mitään, olen vain tehnyt velvollisuuteni."
  • Tämä huolellisesti koottu vertaus on sisällöltään todella painokas. Puhutaanhan tässä pelastuksesta ja hyvistä töistä.
  • Pelastus on lahja.
  • Vertaus miehestä ja palvelijasta varoittaa meitä salakuljettamasta uskoomme kirjanpitäjän mielenlaatua, se kun kuvittelee, että voimme vaatia Jumalalta palkkaa teoistamme. Jeesus sanoo, ettei niin voi tehdä, ja niin sanoo myös apostoli Paavali.
  • Jumalan armoa ei voi ansaita.
  • Tämä käy ilmi, kun alkukieli päästetään pintaan perinteisten käännösten alta. Vertaus kysyy: 'Antaako Jumala armoa/arvoa palvelijalle, koska tämä teki, mitä oli käsketty?' Vastaus on selvästi: ei!
  • Vertaus hylkää kaiken farisealaisen omavanhurskauden.
1. Uskova on palvelija ja orja. Hänen odotetaan tottelevan ja tietävän paikkansa palvelijana.
2. Armo ja pelastus on lahjaa, ei palkkaa suoritetuista palveluksista.
3. Jumalan palvelija ponnistelee tehdäkseen velvollisuutensa. Hän ei ala esittää Jumalalle palkkavaatimuksia.
4. Jumala on uskovan isäntä. Samalla uskovan palvelijantyö kuitenkin tulee asiaankuuluvasti täytetyksi tottelevaisuudessa Jumalan ainutlaatuista välimiestä ja Poikaa, Jeesusta, kohtaan, jota on palveltava ahkerasti ja uskollisesti.

Ilmiselvästi isännän lahjat tulevat ansaitsematta, ja samoin Jumalan lahjojen laita.

Takaisin